Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 24.08.2022/Pykälä 113



 

Nutturan tilan ranta-asemakaava / Kaavaehdotus

 

Ympäristölautakunta 15.12.2021 § 179 

 

 

 

Nutturan tilan ranta-asemakaava / vireilletulo

 

42/10.02.04/2021

 

KAUPHALL 25.01.2021 § 42

 

Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen

 

  Asemakaavojen laatimisesta päättämiseen liittyvä ratkaisuvalta

 

Ylöjärven kaupungin hallintosäännön 86 §:n perusteella asemakaavan ja sen muutosten laatimisesta päättäminen kuuluu kaupunginhallituksen ratkaisuvaltaan.

 

  Maanomistajan oikeus ranta-asemakaavan laatimiseen

 

Maanomistaja voi Maankäyttö- ja rakennuslain 74 §:n perusteella huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Ennen laatimiseen ryhtymistä on oltava yhteydessä kuntaan ja toimitettava kunnalle 63 §:ssä tarkoitettu osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

  Aloite ranta-asemakaavan laatimiseksi

 

Ylöjärven kaupungille 18.12.2020 osoitettu kirjallinen hakemus koskee määräalaa. 980-407-1-46-M605. Näsijärveen rajoittuvan määräala pinta-ala on noin 3,6 hehtaaria.

 

  Hakijan tavoitteet

 

Aloitteeseen kirjattuna tavoitteena on laatia Ylöjärven kaupungin mitoitusperiaatteiden mukainen ranta-asemakaava. Samalla selvitetään mahdollisuus pysyvään asuinrakentamiseen yhden rakennuspaikan osalta. Kaavoituksen yhteydessä tullaan laatimaan luontoselvitys. 

 

  Kaavatilanne

 

Alueella ei ole voimassa olevaa ranta-asemakaavaa eikä oikeusvaikutteista osayleiskaavaa. Pirkanmaan maakuntakaava 2040:ssä alue kuuluu laajaan virkistysaluekokonaisuuteen V.

 

Alueen niemeen sijoittuu aikaisempaan leiritoimintaan liittyviä rakennuksia. Muilta osin alue on rakentamaton,

 

  Hankkeen käynnistämistä ja läpivietävyyttä koskeva tarkastelu

 

Ranta-asemakaavan laatiminen voidaan käynnistää hakijan esittämällä tavalla. Rakennuspaikkojen kokonaismäärä tarkentuu kaavatyön aikana laadittujen selvitysten mm. tarkentuneen mitoitusselvityksen sekä lausuntojen perusteella. Hakemuksen mukaisesti tulee kaavassa noudattaa yhtenevää mitoituskäytäntöä ja yleisiä periaatteita Ylöjärven viimeaikaisiin kaavoihin nähden.  Hankkeen edellyttämä suunnittelunohjaus ei vaikuta olennaisella tavalla kaupungin omien MAPSTO-ohjelmoitujen kaavahankkeiden resursointiin tai aikataulutukseen.

 

Hakija on sitoutunut maksamaan voimassa olevan taksan mukaisen korvauksen kaavan käsittelystä aiheutuvista kustannuksista.

 

Oheismateriaali  -      Sijaintikartta

-          Hakemus ranta-asemakaavan laatimiseksi 22.10.2019

 

Lisätiedot  Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, esko.hyytinen@ylojarvi.fi

 

Vs. kaupunginjohtaja ehdottaa

  Kaupunginhallitus päättää käynnistää selosteosan mukaisen kaavahankkeen.

 

Päätös   Hyväksyttiin.

   -----

 

YMPLTK 26.05.2021 § 76 

 

Kaavasuunnittelija Helena Keva

 

Kaavoituspäätös Kaupunginhallitus päätti 25.1.2021 (§ 42) käynnistää maan­omis­ta­jan aloitteesta ranta-asemakaavan Näsijärven ra­joit­tu­val­le määräalalle.

 

Suunnittelualue Ranta-asemakaava laaditaan määräalasta 980-407-1-46-M605 muodostetulle kiinteistölle 980-407-1-19. Suunnittelualue sijaitsee n. 10 km:n päässä Ylö­jär­ven keskustasta. Kaava-alueen pinta-ala on 3,5 ha ja alu­eel­la on rantaviivaa noin 0,9 km.

 

Tavoitteet Kaavan tavoitteena on jo rakennetun rakennuspaikan lisäksi osoittaa ranta-asemakaavalla kaksi uutta lomarakennuspaikkaa ja yksi uusi vakituisen asunnon rakennuspaikka Nutturan tilalle. Kaavoituksen yhteydessä laaditaan tarvittavat selvitykset kaavan mukaisen rakentamisen vaikutuksista.

 

Kaavoitustilanne Suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa tai asemakaavaa. Alue kuuluu vuonna 2017 hyväksytyn Pirkanmaan maakuntakaava 2040 mukaiselle virkistysalueelle (V) sekä kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeeseen (kk6).

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Esityslistan oheismateriaalina on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (26.5.2021). Ranta-asemakaavaa laatii Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa.

 

Aikataulu Ranta-asemakaavan vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillä olosta tiedotetaan kesäkuussa. Kaavaluonnoksen lautakuntakäsittelyä tavoitellaan kesäkuulle ja kaavaehdotuksen syyskuulle. Kaavan laatijan tavoitteena on, että ranta-asemakaava hyväksyttäisiin Ylöjärven kaupunginvaltuustossa joulukuussa 2021.

 

Oheismateriaali Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (26.5.2021)

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324, kaavasuunnittelija Helena Keva, puh. 041 730 2041 sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Kaavoituspäällikkö ehdottaa

 

  Ympäristölautakunta päättää

 

  1. hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (26.5.2021)

2. asettaa ranta-asemakaavan vireille ja tiedottaa vireilletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläolosta

 

Päätös  Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

  -----

 

Ympäristölautakunta 15.12.2021 § 179 

 

 

Valmistelija Kaavoituspäällikkö

 

Ranta-asemakaavaa koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä 2.6.-15.6.2021 välisen ajan. Nähtävilläoloaikana jätettiin neljä lausuntoa ja kaksi mielipidettä. Yhteenveto palutteesta sekä kaavan laatijan vastineet liitteessä.

Kaavaluonnos

Kaavamuutosalueen pinta on noin 3,5 hehtaaria, josta korttelialuetta noin 1,75 hehtaaria. Muu osa alueesta on maa- ja metsätalousalueena (M). Rakennuspaikkoja on yhteensä 3 kpl, joista kaksi rakennuspaikkaa on loma-asutusta varten (RA ja RA-1) ja yksi rakennuspaikka on osoitettu vakituiseen asutukseen (AO). Yksi lomarakennuspaikka  on rakennettu.

 

Kaavaa varten on laadittu luontoselvitys ja liito-oravaselvitys. Alueelta ei ole todettu vesilain, luonnonsuojelulain tai EU:n luonto- tai lintudirektiivin tarkoittamia elinympäristöjä tai lajeja. Laaditussa arkeologisessa inventoinnissa 2021 ei löytynyt muinaisjäännöskihteita tai muita arkeologisia kohteita.

 

Kaavaluonnosaineiston on laatinut Ympäristönsuunnittelu Oy.

 

Huomioita kaavaluonnoksesta    

Kaavaselotuksen todetaan, että alueeseen sisältyy  todellista rantaviivaa noin 750 metriä. Mitoituksessa käytettävän ja emätilaselvitykseen pohjautuvan muunnetun rantaviivan määrä on noin 330 metriä. Tämän perusteella muodostuisi rakennusoikeuden määräksi  noin 2,31 loma-asuntoyksikköä/ muunnetulle rantaviivakilometrille. Mitoituslukuna on käytetty 7 lay/ mrv. Tampereen kaupungin pääosin omistamaan emätilaan kuuluu rantaviivaa noin 6,8 kilometriä. Emätila ei ole ylittänyt rakennusoikeuden määrää.   Kaava-alueelle osoitettu rakennuspaikkojen määrä on melko suuri mitoitukseen ja toteutuneisiin kaavoihin  nähden. Toisaalta rannan muodoista johtuen on muunnetun rantaviivan määrä melko pieni suhteessa todelliseen rantaviivaan. RA-1 lomarakennukselle luonnoksessa osoitettu poikkeava rakennusoikeuden määrä lienee osoitettu nykyisen rakentamisen mukaisena.

 

Maakuntakaavassa alue kuuluu laajaan virkistysaluekokonaisuuteen. Alueeseen sisältyy myös yksityisessä omistuksessa olevia ranta-alueita lomarakennuspaikkoineen. Pirkanmaan liitto ja Suomen Luonnonsuojeluliiton Ylöjärven Yhdistys ovat lausunnoissaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta mm. todenneet, että maankäytön kysymykset ratkaisitaisiin laaja-alaisesti esimerkiksi yleiskaavan laadinnalla. 

 

Ylöjärven  kaupungin viiden vuoden MAPSTO ohjelmaan ei sisälly rantaosayleiskaavan laatiminen Siivikkalan alueelle. Maanomistajilla on MRL:n mukainen mahdollisuus ranta-asemakaavan laatimiseen. Kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti rakennuspaikkojen kokonaismäärä tarkentuu kaavatyön aikana laadittujen selvitysten mm. tarkentuneen mitoitusselvityksen sekä lausuntojen perusteella. Hakemuksen mukaisesti tulee kaavassa noudattaa yhtenevää mitoituskäytäntöä ja yleisiä periaatteita Ylöjärven viimeaikaisiin kaavoihin nähden.  Kaava-asiakirjoissa tulekin suunnittelun aikana perustella ratkaisua ja arvioida vaikutuksia mm. maakuntakaavan virkistysaluekokonaisuuteen.

 

Lisätietoja

 Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324

 sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 Kaavasuunnittelija Helena Keva, puh. 041 730 2041

 sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 Kaavaa laativa konsultti Mika Heikkilä, puh 0400 234 134

 sähköposti etunimi.sukunimi@ymparistonsuunnittelu.fi

 

Oheismateriaali

 Kaavaselostus (15.12.2021)

Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta jätettyihin palautteisiin ja vastineet (15.10.2021)

 

Liite  Ranta-asemakaavaluonnos (15.12.2021)

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus  

 Ympäristölautakunta päättää

 

  1. asettaa Nutturan alueen ranta-asemakaavan luonnosvaiheen aineistot julkisesti nähtäville
  2. oikeuttaa kaavoituksen pyytämään lausunnot sekä tiedottamaan asiasta osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----  

 

 

Ympäristölautakunta 24.08.2022 § 113  

606/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Kaavasuunnittelija Helena Keva

 

Kaavaluonnos ja nähtävilläolo

 

Nutturan tilan ranta-asemakaavan luonnos oli nähtävillä 5.1.2022-4.2.2022 välisen ajan. Nähtävilläolosta tiedotettiin osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Lausunnot ja mielipiteet kaavaluonnoksesta

 

Kaavaluonnoksesta saapui neljä viranomaislausuntoa ja 3 mielipidettä. Kaavanlaatijan vastineet saapuneisiin lausuntoihin ja mielipiteisiin esityslistan liitteenä.

 

Asemakaavan ehdotus Kaavaehdotus on sisällöltään kaavaluonnoksen mukainen.

 

 Suunnittelualueelle on osoitettu korttelialueet kahdelle uudelle rakennuspaikalle sekä Nutturannokan rakentuneelle pihapiirille. Uuden loma-asunnon korttelialueella (RA) on kokonaisrakennusoikeutta 200 k-m², joista talousrakennusten osuus 40 k-m² ja saunarakennuksen 30 k-m². Uuden erillispientalon (AO) korttelialueen kokonaisrakennusoikeus on 200 k-m², joista talousrakennusten osuus 40 k-m² ja saunarakennuksen 30 k-m². Aiemmin leirikeskuksena toiminut rakennuspaikka on osoitettu loma-asuntoalueeksi
(RA-1), jolla on kokonaisrakennusoikeutta 292 k-m², josta talousrakennusten osuus 40 k-m² ja saunarakennuksen 36 k-m².

 

Oheismateriaali Kaavaehdotus (24.8.2022)

 Kaavaselostus (24.8.2022)

 Kaavaselostuksen liitteet (24.8.2022)

 

Liitteet Vastineet kaavaluonnoksen lausuntoihin (24.8.2022)

 

Lisätiedot Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, puh. 044 431 4324

 Kaavasuunnittelija Helena Keva, puh. 041 730 2041

 sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää

 

  1. hyväksyä liitteenä olevat vastine-ehdotukset lausuntoihin ja mielipiteisiin.
  2. hyväksyy ja asettaa Nutturan tilan ranta-asemakaavan ehdotuksen (24.8.2022) nähtäville.
  3. oikeuttaa kaavoituksen pyytämään lausunnot sekä tiedottaa kaavahankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 Vilja Pyykkö oli poissa asian käsittelyn aikana klo 19.24-19.26.

 -----