Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 9



 

Kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset 1.1.2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.01.2024 § 9  

666/12.07.00/2022  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen

 

 Suomen Kuntaliitto on yleiskirjeessään 21/ 2023 antanut suositukset omassa kodissa hoitavien perhepäivähoitajien kustannusten korotuksista vuodelle 2024. Suomen Kuntaliitto on korjannut suositustaan kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista alkaen 1.1.2024. Aiemmin annetun suosituksen (yleiskirje 14/2022) kustannuskorvauksia korotetaan toteutuneen kuluttajahintaindeksin perusteella. Suomen kuntaliitto suosittelee, että kunnallisessa perhepäivähoidossa suoritetaan omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille seuraavien yksikköhintojen pohjalta laskettuja kustannuskorvauksia.              

 

    alle kouluikäinen / koululainen

 aamiainen tai välipala tai iltapala, € 0,91/ 1,18

 lounas tai päivällinen €  2,15/ 2,80

 muu kustannus, €/päivä  2,10 / 2,10 

 

Muun kustannuksen osuus muussa kuin kokopäiväisessä hoidossa lasketaan suhteutettuna päivittäisen hoitoajan ajoittumiseen ja pituuteen.

 

Oheismateriaali - Suomen Kuntaliiton suositus kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista, yleiskirje 21/2023

  

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvaukset vuodelle 2024 selosteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.