Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 8



 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus voimaan 1.8.2024

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.01.2024 § 8  

591/02.05.00/2022  

 

 

Valmistelija                         Varhaiskasvatuksen johtaja Kirsi Lahtinen

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja on tarkistettu 4. joulukuuta 2023 annetulla opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoituksella (Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus indeksillä tarkistetuista varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista,1062/2023). Ylöjärven kaupungin hallintosäännön (1.1.2023) 94 § kohdan 7. mukaisesti lautakunta päättää tehtäväalueellaan taksat ja maksut. 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään kunnan järjestämässä päiväkoti- ja perhepäivähoidossa perittävistä maksuista. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain edellyttämät indeksitarkistukset asiakasmaksuun ja tulorajoihin tehdään joka toinen vuosi. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain muutoksesta (1365/2022) johtuen tulorajoja korotettiin 33 prosenttia 1.3.2023 alkaen (sivistys- ja kulttuurilautakunta 24.1.2023 § 15). Asiakasmaksuihin ei tällöin tehty muita muutoksia. Elokuun 2024 alusta tehtävän indeksitarkastuksen myötä varhaiskasvatuksesta perittävä enimmäismaksu on ensimmäisen lapsen osalta 311 euroa kuukaudessa ja alin perittävä maksu on 30 euroa. Toisesta lapsesta perittävä maksu on enintään 40 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 124 euroa kuukaudessa. Seuraavien lasten maksu on 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta.

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen tulorajat muuttuvat indeksitarkistuksen vuoksi seuraavasti:

Perheen henkilö-
määrä

Tuloraja 1.3.2023
euroa/kk

Tuloraja 1.8.2024
euroa/kk

Maksu-
prosentti %

2

3 874

4 066

10,7

3

4 998

5 245

10,7

4

5 675

5 956

10,7

5

6 353

6 667

10,7

6

7 028

7 376

10,7

Yli kuusihenkisen perheen tulorajaa korotetaan kustakin seuraavasta lapsesta 275 euroa 1.8.2024 lähtien (korotus nyt 262 euroa). 

Enimmäismaksut

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen enimmäismaksut muuttuvat indeksitarkistuksen vuoksi seuraavasti:

 

Nykyinen maksu euroina

Uusi maksu euroina 1.8.2024 alkaen

Enimmäismaksu

295

311

Toisen lapsen enimmäismaksu

118

124

Pienin perittävä lapsikohtainen maksu

28

30

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksut on sidottu opetustoimen hintaindeksiin ja tulo rajat ansiotasoindeksiin varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Indeksien muutokset käyvät ilmi seuraavasta taulukosta.

Tarkistusperuste

Muutos %

Opetustoimen hintaindeksi

5,45

Ansiotasoindeksi

4,95

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain § 5 mukaan kunta voi määrätä lain § 7 mukaisen enimmäismaksun, jos huoltaja ei ilmoita tulojaan.

Jos maksun määräämistä koskeva päätös on ilmeisesti perustunut lapsen vanhempien tai muiden huoltajien antamiin virheellisiin tietoihin, maksu voidaan oikaista takautuvasti enintään vuoden ajalta (laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista 1503/2016 § 12).

Sovelletut säännökset:

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1503/2016)

Laki varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetun lain 5 §:n muuttamisesta (1354/2022)

Opetus- ja kulttuuriministeriön ilmoitus indeksillä tarkistetuista varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista (1062/2023, 4.12.2023)

 

Oheismateriaali - Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje 8.12.2023, varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksitarkistus voimaan 1.8.2024

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus-ja opetuslautakunta päättää hyväksyä varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen indeksikorotuksen 1.8.2024 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.