Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 10


Esi- ja perusopetuksen seutuvertailu 2022

 

Tampereen kaupunkiseudun kuntien perusopetuksen seutuvertailu 2022

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.01.2024 § 10  

38/12.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Perusopetuksen johtaja Tarja Suhonen

 

Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä.

 

Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2022. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin suunnittelija Henrik Hiekkataipaleen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

 

Seutuvertailujen kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on päättäjien pyynnöstä kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset.

 

Vuoden 2022 tulosnostot

 

Perusopetus:

-          Perusopetuksen oppilasmäärä on pysynyt edellisen lukuvuoden tasolla. Perusopetukseen siirtyvät ikäluokat ovat aiempaa pienempiä, joten oppilasmäärä saattaa kääntyä seututasolla laskuun.

-          Tukea tarvitsevien oppilaiden osuus on kasvanut. Tehostetun tuen oppilaiden osuus on kasvanut prosenttiyksiköllä.

-          Keskimääräinen oppilaskohtainen kustannus on kasvanut edellisestä vuodesta.

-          Osallistuminen aamu- ja iltapäivätoimintaan on lisääntynyt merkittävästi edelliseen lukuvuoteen verrattuna.

-          Laskennallinen ryhmäkoko on laskenut lähes kaikissa seudun kunnissa. Saadut korona-avustukset ovat vaikuttaneet kehitykseen. Ryhmäkoko seutukunnissa mahtuu yhden oppilaan vaihteluväliin

-          TVT-laitteiden määrä on kasvanut kunnissa lukuvuoden aikana hieman yli 4 100 laitteella eli noin 5 prosentilla. Erityisesti Chromebook-laitekannan määrä on edelleen kasvanut.

 

Oheismateriaali - esi- ja perusopetuksen seutuvertailu 2022

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2022 Tampereen kaupunkiseudun kuntien perusopetuksen seutuvertailun. 

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.