Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 28.03.2023/Pykälä 44


Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

 

Iltapäivätoiminnan asiakaskyselyn tulokset

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.03.2023 § 44  

161/00.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö Birgitta Korkala

 

Perusopetuslain 48 c § mukaan kunnan tulee arvioida antamaansa tai hankkimaansa iltapäivätoimintaa sekä osallistua toimintansa ulkopuoliseen arviointiin. Arviointien keskeiset tulokset tulee julkistaa.

Ylöjärven kaupunki järjesti asiakastyytyväisyyskyselyn koululaisten iltapäivätoiminnassa mukana olevien lasten huoltajille 21.11.- 4.12.2022. Kysely oli samanlainen kaikille, riippumatta siitä minkä palveluntuottajan toiminnassa lapsi on mukana. Kysely järjestettiin Webropolin kautta anonyymisti, eikä vastaajia tunnistettu vastausten perusteella.

Kyselystä tiedotettiin huoltajia Wilman kautta sekä Ylöjärven kaupungin www-sivujen kautta. Kyselyyn vastasi 197 huoltajaa. Kaupungin kyselyyn vastasi 98 vastaajaa, seurakunnan kyselyyn 66 vastaajaa ja YMCAn kyselyyn vastasi 33 vastaajaa.

Kyselyn perusteella iltapäivätoiminta sai hyvät arvosanat ja esimerkiksi toiminta-ajat vastasivat perheiden tarpeita ja lapset viihtyivät toiminnassa.
Ylöjärven kaupungin iltapäivätoiminnan laatua kehitetään asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten perusteella.

Kyselyn tulokset annetaan tiedoksi kaikille palveluntuottajille.

Liite - asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Lisätiedot  Birgitta Korkala p. 050 358 2735, birgitta.korkala@ylojarvi.fi

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää merkitä tiedoksi iltapäivätoiminnan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 

 Kasvatus- ja opetuslautakunta piti kokoustauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.28-19.42.

 

 Iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö Birgitta Korkala poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.33.