Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.01.2022/Pykälä 21


Tuunatun työn toimintamalli 2022

 

Tuunatun työn malli

 

Yhteistyökomitea 26.10.2021 § 40 

 

 

 

Henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen

 

 Tuunatulla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt tekemästä omaa työtään, mutta kykenisi kuitenkin terveyttään tai toipumistaan vaarantamatta tekemään väliaikaisesti jotakin muuta työtä. Työ voisi olla joko omaa työtä muokattuna tai muuta koulutuksen ja/tai kokemuksen mukaista työtä.

 

 Tuunatun työn mallin avulla pyritään vähentämään sairauspoissaoloja, nopeuttamaan työhön paluuta sekä ehkäisemään varhaista eläköitymistä.

 

 Asia etenee yhteistyökomitean käsittelyn jälkeen kaupunginhallituksen käsittelyyn.

 

Oheismateriaali Tuunatun työn malli

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteistyökomitea käsittelee liitteenä olevan tuunatun työn mallin ja merkitsee sen tiedokseen.

 

Päätös Yhteistyökomitea käsitteli tuunatun työn mallin. Malliin tehdään vielä muutamia tarkennuksia ja tuodaan sen jälkeen uudestaan Yhteistyökomitean käsiteltäväksi 30.11.2021.  Lisäksi merkittiin, että Pauli Piiparinen poistui kokouksesta kesken asian käsittelyn klo 14:54 ja Kaija Järvinen poistui kokouksesta kesken asian käsittelyn klo 15:15.

 

 

Yhteistyökomitea 24.01.2022 § 5 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen

 

Yhteistyökomiteassa 26.10.2021 esillä ollutta tuunatun työn mallia on käsitelty pääluottamusmiesten kanssa ja mallia on muokattu.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Yhteistyökomitea käsittelee liitteenä olevan tuunatun työn mallin ja merkitsee sen tiedokseen. 

 

Päätös   Merkittiin tiedoksi. Merkittiin lisäksi, että Anne Santalahti saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 13:10.

 

 

Kaupunginhallitus 31.01.2022 § 21  

570/01.00.02/2021  

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen

 

Liite Tuunatun työn toimintamalli 2022

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan tuunatun työn mallin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Tomi Saaristo liittyi kokoukseen tämän asian aikana klo 15.08.

 -----