Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 145



 

Ylöjärven kasvuohjelma

 

Kaupunginhallitus 28.11.2022 § 391 

 

 

Kehittämistoimikunta 25.04.2022 § 19 

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylöjärven kaupunkistrategian 2022-2032 kokouksessaan 4.4.2022 § 31. Strategia linjaa, että Ylöjärvi rakentaa elinvoimaa vahvalla kasvulla.

 

Ylöjärven kasvuohjelma tarkentaa kasvutavoitetta ja siinä määritellään toteuttamistavat kasvun aikaansaamiseksi. Kasvuohjelmatyö on jo käynnistetty strategiaprosessin aikana. Konsulttityönä on valmisteltu kaupunkitasoiset ja aluekohtaiset väestöskenaariot, joista vahvan kasvun skenaario on valittu jatkovalmistelun pohjaksi.

 

Kasvuohjelmassa määritellään aluekohtaiset tavoitteet ja toimenpiteet. Lisäksi muodostetaan näkemykset alueiden tavoitelluista tulevaisuuskuvista. Taloudenhallintaa ja resurssitarpeita käsitellään läpileikkaavien teemasivujen avulla. Kasvuohjelman on tarkoitus valmistua vuoden 2022 aikana.

 

Lisätiedot  kehitysjohtaja Sari Soini, sari.soini@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta hyväksyy kasvuohjelman laadintaprosessin ja käy lähetekeskustelun ohjelman jatkovalmistelusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kehitysjohtaja poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 12.19.

 

Kehittämistoimikunta 13.06.2022 § 28 

 

Kasvuohjelma, valmistelun tilannekatsaus

 

Kehittämistoimikunta hyväksyi kasvuohjelman laadintaprosessin kokouksessaan 25.4.2022 § 19. Valmistelu on edennyt aluekohtaisten asukasmäärän kasvutavoitteiden ja alueiden kuvausten määrittelyllä. Luonnos aluekohtaisiksi asukasmäärätavoitteiksi ja aluekuvausten pohjana käytettävät alustavat luonnehdinnat esitellään kokouksessa.

 

Lisätiedot  kehitysjohtaja Sari Soini, sari.soini@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta merkitsee tiedoksi tilannekatsauksen ja käy lähetekeskustelun jatkovalmistelusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kehittämistoimikunta 29.08.2022 § 32 

 

Kasvuohjelma, valmistelun tilannekatsaus

 

Kehittämistoimikunta hyväksyi kasvuohjelman laadintaprosessin kokouksessaan 25.4.2022 § 19. Kokouksessa 13.6.2022 sovitun mukaisesti kesän ajan oli käynnissä kasvuohjelman aluekuvauksiin liittyvä asukaskysely. Raportti on esillä kokouksessa. Aluekuvauksia on jatkojalostettu ja toimenpiteiden valmistelu on aloitettu. Tilannekatsaus esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta merkitsee tiedoksi tilannekatsauksen ja käy lähetekeskustelun jatkovalmistelusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kehitysjohtaja poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 12.17.

 

 

Kehittämistoimikunta 26.09.2022 § 37 

 

Kehittämistoimikunta hyväksyi kasvuohjelman laadintaprosessin kokouksessaan 25.4.2022 § 19. Valmistelu on prosessin mukaisesti edennyt toimenpiteiden määrittelyllä. Tilannekatsaus esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta merkitsee tiedoksi tilannekatsauksen ja käy lähetekeskustelun jatkovalmistelusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kehittämistoimikunta 31.10.2022 § 42  

522/00.01.02/2021  

 

Kasvuohjelma, valmistelun tilannekatsaus

 

Kehittämistoimikunta hyväksyi kasvuohjelman laadintaprosessin kokouksessaan 25.4.2022 § 19. Valmistelu on prosessin mukaisesti edennyt toimenpiteiden jatkomäärittelyllä ja talousnäkökohtien tarkastelulla. Lisäksi on aloitettu ohjelmadokumentin ulkoasun valmistelu. Tilannekatsaus esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kehittämistoimikunta merkitsee tiedoksi tilannekatsauksen ja käy lähetekeskustelun jatkovalmistelusta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

----

 

Kaupungihallitus 28.11.2022

 

 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Ylöjärven kaupunkistrategian 2022-2032 kokouksessaan 4.4.2022 § 31. Strategia linjaa, että Ylöjärvi rakentaa elinvoimaa vahvalla kasvulla.

 

Ylöjärven kasvuohjelman tavoitteena on tarkentaa strategian kasvutavoitetta ja määritellä toteuttamistavat kasvun aikaansaamiseksi. Kasvuohjelmatyö käynnistettiin jo strategiaprosessin aikana väestöskenaariotyöllä. Vahvan kasvun skenaario valittiin jatkovalmistelun pohjaksi.

 

Kasvuohjelman kaupungintasoiseksi tavoitteeksi on asetettu 45 000 asukasta vuonna 2040. Ohjelmassa on määritelty myös aluekohtaiset tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteen toteuttamiseksi. Kaikilla alueilla tavoitellaan asukasmäärän kasvua, mutta kasvu keskittyy selkeästi Keskustan, Teivon-Mäkkylän ja Siltatien alueille. Suuri osa ohjelman toimenpiteistä asettuu 2020-luvun puolelle ja löytyy kirjattuna kaupungin viimeisimpään Mapsto-asiakirjaan. Myös 2030-luvulle sijoittuvia toimenpiteitä on tunnistettu. Ajallisesti kasvu on 2020-luvulla vielä maltillista, mutta kiihtyy 2030-luvulla, kun valmistuvat toimenpiteet alkavat tuottaa tulosta.

 

Aluekohtaisten toimenpiteiden lisäksi on määritelty yhteisiä koko kaupungin tasoisia toimenpiteitä teemakokonaisuuksittain. Palveluverkkoon ja liikenneliikennejärjestelmään kohdistuvien toimenpiteiden lisäksi on käsitelty mm. työllisyysnäkökulmaa. Kasvuun liittyvien kestävyys- ja hyvinvointinäkökulmien kehittymistä tarkastellaan jo olemassa olevissa ohjelmaprosesseissa. Kasvuohjelman toteuttaminen edellyttää myös satsausta kaupunkimarkkinointiin. Resurssien varmistaminen on tunnistettu kriittiseksi tekijäksi ohjelman toteuttamisen onnistumiselle.

 

Kasvuohjelman taloudellisia vaikutuksia mallinnettiin 10 vuoden aikajänteellä. Talouden tarkastelu osoittaa, etkasvun edellyttämä resursointi johtaa alijäämäiseen tulokseen lähivuosina. Kasvu alkaa kuitenkin tuottamaan tulosta ja 2020-luvun lopulla päästäneen ylijäämäisen tulokseen. Lainamäärä asukasta kohden pysynee maltillisena mittavista investoinneista huolimatta.

 

Kasvuohjelma tarkentaa strategian tavoitteita ja on ohjelmadokumenttina yleisluontoisempi kuin kaupungin Mapsto-asiakirja ja talousarvion vuositavoitteet. Kasvuohjelmaan liittyvien toimenpiteiden tarkoista aikatauluista ja budjettivaikutuksista päätetään vuosittain talousarvion ja Mapston-asiakirjan käsittelyjen yhteydessä.

 

Kehittämistoimikunta on ohjannut kasvuohjelman valmisteluprosessia.

 

Liite Ylöjärven kasvuohjelma

 

Oheismateriaali Kasvuohjelma, talouden tarkastelu

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy Ylöjärven kasvuohjelman.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Hannu Ruuska ehdotti, että kasvuohjelman s. 10 Teivo-Mäkkylä toimenpiteisiin lisätään lähijunaseisakkeen edistäminen. Erja Pelkonen kannatti Ruuskan ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Ruuskan ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Haataja, Heikkilä, Kiiskinen, Kotiranta, Luojus, Peltola, Stenman) ja 4 ei-ääntä (Heiska, Pelkonen, Ruuska, Sarvijärvi), joten puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Keskustelun kuluessa Hannu Ruuska ehdotti, että kasvuohjelman s. 12 Keskusta toimenpiteisiin lisätään lähijunaseisakkeen suunnittelu ja toteutus. Erja Pelkonen kannatti Ruuskan ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Ruuskan ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Haataja, Heikkilä, Kiiskinen, Kotiranta, Luojus, Peltola, Stenman) ja 4 ei-ääntä (Heiska, Pelkonen, Ruuska, Sarvijärvi), joten puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Keskustelun kuluessa Erja Pelkonen ehdotti, että kasvuohjelman s. 5 Yhteiset toimenpiteet poistetaan lauseesta " Osallistutaan raitiotien jatkosuunnitteluun ja edistetään rakentamista" sanat "ja edistetään rakentamista". Hannu Ruuska kannatti Pelkosen ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginjohtajan päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Pelkosen ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Haataja, Heikkilä, Kiiskinen, Kotiranta, Luojus, Peltola, Stenman) ja 4 ei-ääntä (Heiska, Pelkonen, Ruuska, Sarvijärvi), joten puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 -----

 

 Jaana Heikkilä oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 15.39-16.10. Kehitysjohtaja poistui kokouksesta tämän asian jälkeen klo 16.15.

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 145  

522/00.01.02/2021  

 

 

Liite Ylöjärven kasvuohjelma

 

Oheismateriaali Kasvuohjelma, talouden tarkastelu

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy Ylöjärven kasvuohjelman.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Erja Pelkonen ehdotti, että kasvuohjelman s. 5 Yhteiset toimenpiteet poistetaan lauseesta "Osallistutaan raitiotien jatkosuunnitteluun ja edistetään rakentamista" sanat "ja edistetään rakentamista". Teuvo Hakanen, Inga-Mari Lehti, Juha Tuominen, Riitta Koskinen, Jukka Jussila, Tomi Saaristo, Teemu Koponen, Henrik Pajunen, Janne Selin, Mauri Heiska, Minna Sarvijärvi, Hannu Ruuska ja Jari Niemi kannattivat Pelkosen ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen sähköisessä kokousjärjestelmässä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Pelkosen ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 29 jaa-ääntä ja 21 ei-ääntä ja 1 tyhjä ääni (§ 145 liite 1), joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Keskustelun kuluessa Pekko Sivonen ehdotti, että s. 5 muutetaan lause "Edistetään lähijunaliikennettä ja puuterminaalin siirtoa" muotoon "Edistetään junaliikennettä, matkakeskusta ja puutavaraterminaalin siirtoa". Aki Leppänen, Nina Alanen, Inga-Mari Lehti, Juha Tuominen, Erja Pelkonen, Minna Sarvijärvi, Jari Niemi, Mauri Heiska, Riitta Koskinen ja Teuvo Hakanen kannattivat Sivosen ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen sähköisessä kokousjärjestelmässä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Sivosen ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 1 jaa-ääntä ja 50 ei-ääntä (§ 145 liite 2), joten puheenjohtaja totesi Sivosen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Keskustelun kuluessa Hannu Ruuska ehdotti, että kasvuohjelman s. 10 Teivo-Mäkkylä toimenpiteisiin lisätään lähijunaseisakkeen edistäminen 2020-2030-luvuille. Minna Sarvijärvi, Teuvo Hakanen, Inga-Mari Lehti, Juha Tuominen, Riitta Koskinen, Erja Pelkonen, Henrik Pajunen, Janne Pajunen, Jukka Jussila, Teemu Koponen, Jari Niemi, Janne Selin, Mauri Heiska ja Tomi Saaristo kannattivat Ruuskan ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen sähköisessä kokousjärjestelmässä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Ruuskan ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 30 jaa-ääntä ja 21 ei-ääntä (§ 145 liite 3), joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Keskustelun kuluessa Hannu Ruuska ehdotti, että kasvuohjelman s. 12 Keskusta toimenpiteisiin lisätään lähijunaseisakkeen suunnittelu ja toteutus 2020-2030-luvuille. Minna Sarvijärvi, Teuvo Hakanen, Inga-Mari Lehti, Juha Tuominen, Riitta Koskinen, Erja Pelkonen, Henrik Pajunen, Janne Pajunen, Jukka Jussila, Teemu Koponen, Jari Niemi, Janne Selin, Mauri Heiska ja Tomi Saaristo kannattivat Ruuskan ehdotusta.

 

 Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen sähköisessä kokousjärjestelmässä siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Ruuskan ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Suoritetussa äänestyksessä annettiin 30 jaa-ääntä ja 21 ei-ääntä (§ 145 liite 4), joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

 

 Lisäksi kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti Minna Sarvijärven ehdotuksen, että kasvuohjelman s. 27 lause "Kuru tarjoaa vireään kyläkeskukseen tukeutuvaa maaseutumaista asumista." muutetaan muotooon "Kuru tarjoaa vireisiin kyläkeskuksiin tukeutuvaa maaseutumaista asumista."

 

 Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen em. muutoksin äänestysten jälkeen.

 -----

 

 Kaupunginvaltuusto piti neuvottelutauon tämän asian käsittelyn aikana klo 18.55-19.05.