Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2022/Pykälä 146


Sidonnaisuusilmoitukset

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta 30.11.2022 § 87 

 

 

Kuntalaki 84 § Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

 

Tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetun kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.

 

Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.

 

Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.

 

Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.

 

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 30.8.2017 § 7 päättänyt sidonnaisuusilmoitusten rekisterin ylläpidosta.

 

Liite Ylöjärven kaupungin kuntalain (410/2015) 84 §:ssä tarkoitetut sidonnaisuusilmoitukset

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta merkitsee liitteenä olevan yhteenvedon sidonnaisuusilmoituksista tiedoksi ja toimittaa sen edelleen kaupunginvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.12.2022 § 146  

532/00.03.01/2021  

 

Liite Ylöjärven kaupungin kuntalain (410/2015) 84 §:ssä tarkoitetut sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto merkitsee liitteenä olevan yhteenvedon sidonnaisuusilmoituksista tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.