Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 64



 

Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelma MAPSTO 2022-2026 / Ympäristölautakunnan 1. lausunto

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 64  

533/00.01.02/2021  

 

 

Valmistelija Vs. kaavoituspäällikkö Helena Ylinen

 

Ympäristölautakunnan näkökulmasta MAPSTO 2023-2027:n valmistelussa olennaista on turvata Ylöjärven rooli kaupunkiseudun keskeisenä toimijana. Keskusta-alueella pyritään oikea-aikaisesti tarjoamaan houkuttelevat puitteet väestönkasvun ja elinkeinoelämän toimijoiden ja palveluiden sijoittumiselle hyvien liikenneyhteyksien varrelle ja optimoiden suhteessa nykyisiin palveluihin ja infraan. Samalla pyritään huolehtimaan riittävästi keskustan ulkopuolisten alueiden maankäyttösuunnitelmien uudistamisesta ja virkistystarjonnan ja luonnonläheisyyden säilyttämisestä kaupungin vetovoimatekijöinä. Ilmastonmuutokseen varautumisen ja sopeutumisen toimenpiteet tulee pitää keskeisinä suunnittelun näkökulmina, esimerkkeinä hulevesien hallinta, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen, sekä uusiutuvan energian ja puurakentamisen hankkeiden edistäminen. Strategisen yleiskaavoituksen kautta tavoitellaan aiempaa selkeämpää toimialojen tavoitteenasettelun yhteensovittamista ja aikatauluttamista ja osallisten kytkemistä suunnittelun osaksi. Harkittavaksi voidaan myös ottaa, kytkettäisiinkö strategisen yleiskaavoituksen vaihtelevia teemoja valtuustokausittain uusittaviksi.

 

MAPSTO 2023-2027:n valmistelussa tärkeänä tavoitteena on riit­­vän monipuolisen kaavavarannon tuottaminen. Keskeistä on kaa­va­hank­kei­den tehokas ja suunnitelmallinen läpivienti kun­nal­lis­tek­ni­ses­tä suunnittelusta, yleisten alueiden ra­ken­ta­mi­ses­ta ja tonttien luovutuksesta vastaavien tahojen kanssa yh­teen sovitetun aikataulutuksen ja vaiheistuksen pohjalta. Valmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota kau­pun­ki­ra­ken­teen pitkäjänteisen kehittämisen ja kehitettävyyden kan­nal­ta olennaisten kaavahankkeiden ja niihin liittyvien lii­ken­ne­yh­teyk­sien paikallisiin ja ylikunnallisiin jatkotarkasteluihin. Näistä esimerkkejä ovat mm. seudullisen pyörätieverkon suunnittelu, liityntäpysäköinti, raitiotien tarkentava yleissuunnittelu, sekä osallistuminen Väyläviraston kaksoisraidehankkeen ja lähijunaseisakkeiden suunnitteluun, puuterminaalin siirtoon varautuen.

                            

Keskeisiä osa­yleis­kaa­va­koh­tei­ta, joiden suunnittelu jatkuu lähivuosina ovat mm. Teivo-Mäkkylä, Siivikkala - Asun­ti­la ja Kol­men­kul­man läntinen alue. Tärkeitä tont­ti­tar­jon­nan jatkuvuuden tur­vaa­via asemakaavakohteita ovat mm. Hatolan alue, Sil­ta­tien ympäristön jatkosuunnittelu (Per­kon­­en­ alue), Leppästentien alueen asemakaavoitus ja Tei­vo-Mäk­ky­län alu­een asemakaavoituksen vaiheittainen ete­ne­mi­nen, mm. Teivo 3 uuden työpaikka-alueen valmiiksi saa­mi­nen. Suunnittelukohteita py­ri­tään ajoittamaan ta­sai­ses­ti suunnittelukauden ohjelmaan. Maan­han­kin­taa pai­no­te­taan kaupungin strategisten ta­voit­tei­den mukaisessa jär­jes­tyk­ses­sä.

 

Keskustan kehittämisen visiointiraporttiin kirjattuja hankkeita on saatu edistettyä vuoden 2022 aikana, esim. Leijapuiston kaupan asemakaavamuutoksen eteneminen (Prisma-hanke) sekä Saurion päiväkodin ja Seijantien asuintornin kaavoituksen eteneminen. Tu­le­val­la MAPSTO-jaksolla jatketaan hankkeiden edistämistä edel­leen. Kehittämishankkeet ete­ne­vät ideakilpailujen tai han­ke­suun­ni­tel­mien kautta ase­ma­kaa­voi­tuk­seen. Keskeisiä koh­tei­ta ovat mm. Leijapuiston eteläalue, pe­rus­tur­va­kes­kuk­sen alue ja Soppeenmäen tori ja Soppeenmäen kohteet. Mikäli raitiotien rakentamisesta päätetään, tulevat Soppeenmäessä Mikkolantie ja lähialueet sekä muut raitiotien lähialueet maankäyttösuunnitelmien uudistamisen piiriin. Tiiviillä joukkoliikennevyöhykkeellä maankäytön kehittämistä jatketaan kuitenkin valittavasta joukkoliikennemuodosta riippumatta.

 

Uusien asuin- ja yritysalueiden osalta on sekä maan­käy­töl­li­ses­ti, taloudellisesti että päästövähennysten näkökulmasta järkevää jatkossakin koh­den­taa huo­mio­ta täydennysrakentamiseen tähtääviin ja yh­dys­kun­ta­ra­ken­net­ta tiivistäviin kohteisiin, huo­mioi­den myös HINKU (hiilineutraali kunta) - periaatteet.

 

MAPSTO:on sisältyvillä toimenpiteillä voidaan edistää maan­käy­tön ja liikenneverkon eri tasojen sekä eri kulkumuotoja pal­ve­le­vien osien luontevaa yhteensovittamista, pienentää lii­ken­ne­jär­jes­te­ly­jen aiheuttamaa estevaikutusta ja haittoja, pa­ran­taa kaupungin eri osa-alueiden saavutettavuutta ja tu­kea siten kaupunkistrategian mukaisesti vetovoimaisen ja elin­voi­mai­sen ympäristön kehittämistavoitteiden to­teu­tu­mis­ta.

 

Oheismateriaali MAPSTO 2023-2027 1. lausuntopyyntö

 MAPSTO 2022-2026

 MAPSTO 2022-2026 liitteet

 

Lisätiedot Vs. kaavoituspäällikkö Helena Ylinen, p. 041 730 6109, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Kaavoituspäällikkö

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää antaa tekniikka- ja ym­­ris­­osas­tol­le      perustelutekstin mukaisen lausunnon.                             

 

Päätös Vs. kaupunkirakennejohtaja lisäsi päätösehdotukseen, että pöytäkirjaan lisätään erillinen muistio MAPSTO:on tulleista kommenteista.

 

 Hyväksyttiin vs. kaupunkirakennejohtajan esittämällä täydennyksellä.

 -----