RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 28.01.2026/Pykälä 16
Viljakkala Erlandintien asemakaavamuutos / Luonnosvaihe
Ympäristölautakunta 20.08.2025 § 96
Valmistelija: Kaavoitusarkkitehti Pauliina Voutilainen
Seloste ja perustelut: Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.8.2025 § 240 päättänyt käynnistää alueen asemakaavamuutoksen.
Muutosalue sijaitsee Ylöjärvellä Viljakkalan keskustan lounaispuolella Ylöjärventien ja Kyroskoskentien risteyksen kaakkoispuolella. Muutosalue koskee koulun aluetta sekä sille johtavaa Erlandintietä. Muutosalueen pinta-ala on yhteensä noin 39000 neliömetriä. Voimassa olevassa kaavassa Erlandintien ja koulun alueet eivät kuulu asemakaava-alueeseen. Kaavamuutoksen myötä Erlandintien alue otetaan katualueeksi ja saadaan näin yhdyskuntateknisen huollon piiriin.
Muutosalue sisältyy MAPSTO 2025-2029 mukaisiin hankkeisiin. MAPSTO:ssa hanke on ajoitettu käynnistettäväksi vuoden 2025 aikana.
Asemakaavan laajennus koskee asemakaavaa nimeltä Kirkonseutu, joka on hyväksytty 1.7.1977. Muutosalue kokonaisuudessaan sijaitsee asemakaava-alueen vieressä, kaavattomalla alueella. Muutosalueen pohjoispuolella Ylöjärventien varrella toteutuneet rakennuspaikat ovat omakotitalojen ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta (AO), kerrosluku 1½, e = 0,2. Lisäksi kaavassa on osoitettu muutosalueen pohjoispuolelle huvi- ja viihdetoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YV), kerrosluku kerrosluku 1½, e = 0,3. Viljakkalassa ei ole oikeusvaikutteista osayleiskaavaa.
Asemakaavamuutoksen on tarkoitus valmistua keväällä 2026, jolloin kaavamuutoksen valmisteluvaihe ajoittuisi loka-marraskuulle 2025 ja ehdotusvaihe tammi-helmikuulle 2026.
Esityslistan liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivätty 20.8.2025.
Toimivalta: Hallintosääntö 121 §
Lisätietoja päätöksestä: Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivätty 20.8.2025
Esittelijä: Kaavoituspäällikkö
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta hyväksyy asemakaavoituksen vireilletulon ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman (20.8.2025) nähtäville.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----
Ympäristölautakunta 28.01.2026 § 16
366/10.02.03/2025
Valmistelija: Kaavoitusarkkitehti Pauliina Voutilainen
Seloste ja perustelut: Asemakaavan valmisteluvaihe, kaavaluonnos.
Ympäristölautakunta hyväksyi 20.8.2025 osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja tiedotti kaavan vireille tulosta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville ympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen, ja siitä pyydettiin lausunnot 10.9.-10.10.2025 välisenä aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta saapui määräaikaan mennessä kaksi vastausta lausuntopyyntöön. ELY-keskus ilmoitti, että ei katso tarpeelliseksi antaa lausuntoa. Ylöjärven Vesi Oy lausui kaava-alueella sijaitsevista vesijohto- ja viemärilinjoista ja pyysi lausunnossaan lisäämään johdoille kaavavarauksen johtoalueelle.
Asemakaavan tavoitteena on parantaa alueen liikenneyhteyksiä ja saavutettavuutta erityisesti julkisen sekä kevyen liikenteen käyttäjien näkökulmasta. Asemakaavan laatimisen myötä asemakaava-aluetta voidaan laajentaa etelän suuntaan kattamaan Erlandintien vaikutusalue sekä koulukiinteistön rajaama alue. Tämä mahdollistaa Erlandintien ottamisen katualueeksi sekä yhdyskuntateknisen huollon piiriin.
Kaavaluonnoksessa alueelle osoitetaan opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue (YO) sekä sille johtavan kadun ja kevyen liikenteen väylän tilavaraukset. Lisäksi alueelle osoitetaan maakuntakaavan mukainen ohjeellinen ulkoilureitti. Kaavan määräyksissä huomioidaan myös maakunnallisesti merkittävän maisema-alueen arvojen säilyttäminen sekä viihtyisän ja turvallisen ympäristön varmistaminen.
Asemakaavan toteuttamisen välittömät ja välilliset vaikutukset ovat vähäisiä. Asemakaava mahdollistaa alueen liikenneyhteyksien parantamisen erityisesti kevyen liikenteen käyttäjien näkökulmasta. Alueella sijaitsevan koulun ja sille johtavan kadun ottaminen asemakaava-alueeksi mahdollistaa kadun parantamistyöt sekä yhdyskuntateknisen huollon ja mahdollisen koulurakennuksen laajentamisen. Asemakaavalla parannetaan erityisesti koulun alueella liikkuvien ihmisten turvallisuutta.
Asemakaavan on tarkoitus valmistua syksyllä 2026, jolloin kaavamuutoksen valmisteluvaihe ajoittuisi tammi-helmikuulle 2026 ja ehdotusvaihe touko-kesäkuulle 2026.
Esityslistan liitteenä ovat asemakaavaluonnos, selostus sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma, päivätyt 28.1.2026.
Toimivalta: Hallintosääntö 121 §
Lisätietoja päätöksestä: Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen, p. 044 431 4324, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liitteet: VILJ16 Erlandintien ja koulun alueen asemakaava, kaavaluonnos, merkinnät ja määräykset 28.1.2026
VILJ16 Erlandintien ja koulun alueen asemakaava, kaavaselostus 28.1.2026
VILJ16 Erlandintien ja koulun alueen asemakaava, Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2026
Esittelijä: Kaavoituspäällikkö
Päätösehdotus: Ympäristölautakunta päättää
- Hyväksyä valmisteluvaiheen aineistot ja asettaa asemakaavaluonnoksen (päivätty 28.1.2026) ja siihen liittyvät valmisteluvaiheen aineistot nähtäville.
- tiedottaa nähtävillä olosta sekä pyytää lausunnot osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.
Päätös: Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----