Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 06.05.2024/Pykälä 44


Hyvinvointiraportti 2023 (1)

 

Hyvinvointiraportti vuodelta 2023

 

Hyvinvointilautakunta 12.03.2024 § 45 

 

 

 

Valmistelija: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen

 

Seloste: Laki sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä (612/2021) velvoittaa kuntaa huolehtimaan terveyden ja hyvinvoinnin edellytysten huomioimisesta kaikkien hallinnonalojen toiminnassa, strategisessa suunnittelussa sekä seuraamaan väestön terveyttä, hyvinvointia ja toteutettuja toimenpiteitä. Valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus ja -suunnitelma, minkä lisäksi valtuustolle raportoidaan vuosittain hyvinvointiraportti.

.

 Ylöjärven kaupungin laaja hyvinvointikertomus ja sen suunnitelmaosa vuosille 2021-2024 hyväksyttiin valtuustossa 7.12.2020.  Tämän lisäksi teema- ja ikäryhmittäisiä hyvinvointisuunnitelmia on kahdeksan ja niiden toimeenpanoajoissa on eroja. Keskeisenä koko Ylöjärven kaupungin hyvinvointityötä ohjaavana tavoitteena lähivuosille on hyvinvointityön rakenteiden ja toiminnan vakiinnuttaminen, sekä hyvinvointisuunnitelmatyön päivittäminen.

 

 Vuoden 2023 hyvinvointiraportti on hyvinvointitietoon pohjautuva kuvaus ylöjärveläisten hyvinvoinnista ja siinä tapahtuneista muutoksista, sekä hyvinvointityön toimenpiteistä. Hyvinvointiraportti sisältää hyvinvointitietoon pohjautuen huomioon otettavat asiat päätöksenteossa ja toiminnan suunnittelussa.

Hyvinvointityön nykytilan arvio pohjautuu Hyte-kertoimiin sekä Tea-viisarin tuloksiin. Kun hyvinvointityötä tarkastellaan sekä TEA-viisarin että prosessi-indikaattoreiden valossa, vuonna 2023 Ylöjärven kaupungin hyvinvointityö on hyvällä tasolla. Ylöjärveläisten hyvinvoinnin tilaa kuvataan kolmessa teemassa kansallisten indikaattoreiden mukaisesti ja lisäksi käytössä on muut hyvinvointikertomuksessa ja -suunnitelmassa määritellyt mittarit.

 

 Edellisten vuosien tapaan, vuonna 2023 ihmisten arkeen vaikuttivat globaalisti laaja-alaiset ilmiöt, kuten geopoliittinen epävarmuus ja ekologinen kestävyyskriisi. Kansallisesti merkittävä muutos oli sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus 1.1.2023, jonka myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu siirtyi kunnilta hyvinvointialueille. Muutos aiheutti epävarmuutta, tiedon kulun vaikeutumista ja osassa kuntia, kuten Ylöjärvelläkin, lähipalveluissa muutoksia.

 

 Hyvinvointitietoon pohjautuen päätöksenteossa ja toiminnan suunnittelussa tulee kiinnittää huomiota lasten ja nuorten sekä ikäihmisten hyvinvointiin sekä hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin.

 

 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimenpiteiden yksi vaikuttava tekijä on ennakointi.  Tästä syystä osana Ylöjärven kaupungin talousarvioprosessia vahvistetaan hyvinvointitiedon hyödyntämistä hyvinvointiraportissa kuvatun prosessin mukaisesti.

 

Toimivalta: Hallintosääntö 100§

 

Lisätietoja päätöksestä: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen p. 044 481 1471, suvi.saarinen@ylojarvi.fi

 

Oheismateriaali: Hyvinvointiraportti 2023

 

Esittelijä: Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus: Hyvinvointilautakunta päättää;
1. merkitä yllä olevan selonteon tiedoksi.
2. lähettää hyvinvointiraportin edelleen tiedoksi muihin lautakuntiin.
3. lähettää hyvinvointiraportin kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös: Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 -------

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 119 

 

 

Toimivalta: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 6 §, Kuntalaki 14 §, 39 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen p. 044 481 1471, suvi.saarinen@ylojarvi.fi

 

Liite: Hyvinvointiraportti 2023

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää

1. esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2023 hyvinvointiraportin ja

2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös: Hyväksyttiin.
-----

Sivistysjohtaja ja hyvinvointipäällikkö olivat kokouksessa puhe- ja läsnäolo-oikeudella tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 16.07-17.06.
-----

Kaupunginhallitus piti kokoustauon tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.07-17.14.

 

 

Kaupunginvaltuusto 06.05.2024 § 44  

655/00.01.02/2021  

 

Toimivalta: Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021) 6 §, Kuntalaki 14 §, 39 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Hyvinvointipäällikkö Suvi Saarinen p. 044 481 1471, suvi.saarinen@ylojarvi.fi

 

Liite: Hyvinvointiraportti 2023

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan vuoden 2023 hyvinvointiraportin.

 

Päätös: Hyväksyttiin.
-----

Mika Kotiranta oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.44-17.46.