Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 19



 

Ympäristölautakunnan toimintakertomus ja toimintasuunnitelman toteutuminen vuodelta 2022

 

Ympäristölautakunta 22.02.2023 § 19  

63/02.06.01/2023  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kaupunginhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 27.3.2023. Lautakuntien tulee käsitellä oman toimialueensa toimintakertomus ennen kaupunginhallituksen käsittelyä. Toimialojen sitovuustaso on kaupunginvaltuustoon nähden lautakuntataso.

 

 Kaupungin hallintosäännön 121 §:n kappaleen 2 kohdan 15 mukaan ympäristölautakunnan tehtävänä on mm. hyväksyä käyttösuunnitelma ja toimintakertomus sekä vuosittaiset työohjelmat.

  

Lautakunta Ympäristölautakunnan alaisuudessa toimii kaksi vastuualuetta:  kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut sekä lupa- ja valvontapalvelut.

 

 Toimintatuotot toteutuivat vuonna 2022 kokonaisuutena budjetoidusti.

Toimintakulut jäivät noin 372 000 euroa alle budjetoidun. Tästä summasta noin 158 000 euroa koostuu budjetoitua alhaisemmista henkilöstökuluista. Kaavoituksen ja rakennusvalvonnan lisävakanssit saatiin täytettyä vasta loppuvuoden aikana. Lisäksi henkilöstössä on ollut jonkin verran muuta vaihtuvuutta. Myös palvelujen ostot toteutuivat ennakoitua vähäisempinä erityisesti ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkinnän sekä asiantuntijapalveluiden osalta. Toimintakate eli toimintatuottojen ja -kulujen erotus oli 371 000 euroa budjetoitua parempi.

 

 Talousarviokäsittelyn yhteydessä ympäristölautakunnan alaiselle toiminnalle on asetettu strategian toteutumista tukevia toiminnallisia tavoitteita. Näiden toteutumisesta on raportoitu strategiakärjittäin ja tavoitteittain liikennevalokoodeilla. Etätyökäytäntöjä on hyödynnetty mahdollisuuksien mukaan ja se on vakiintunut osaksi toimintaa. Sähköisten palveluiden kehittäminen on jatkunut ja asiakaspalvelun tavoitettavuutta on lisätty puhelinpäivystyksellä. Raitiotien tarkentava yleissuunnittelu valmistui vuoden 2022 aikana.  Teivo-Mäkkylän osayleiskaavan luonnosvaihe valmistui. Lisäksi Prisman asemakaava hyväksyttiin ja arkkitehtikilpailun työohjelmaa valmisteltiin. Ohjelmistorobottien kehittäminen ja käyttöönotto sekä seutudigihanke jatkuivat myös vuonna 2022.

 

Vastuualueet Kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut

 

Vastuualueen toimintatuotot jäivät noin 15 000 euroa alle talousarvion. Myös toimintakulut alittivat budjetoidun noin 200 000 eurolla. Tämä johtui pääosin siitä, että kaavoitukselle myönnetyt uudet lisävakanssit saatiin täytettyä vasta marras- ja joulukuussa, lisäksi vastuualueen tehtävissä oli henkilöstövaihdoksia vuoden 2022 aikana. Palveluiden ostoja toteutettiin vuoden aikana budjetoitua vähemmän erityisesti ulkoisten selvitysten osalta.

 

Kaavoituksen henkilöresursseja on kohdennettu pääosin MAPSTO:n aikataulutuksen ja priorisoinnin mukaisten kaavahankkeiden valmisteluun. Vuonna 2022 lainvoimaiseksi saatiin mm. Serlapuiston asemakaavan muutos ja Seijantien asemakaavan muutos, joissa molemmissa julkisen rakentamisen rakennusoikeutta saatiin kasvatettua.

 

Siltatien 4. vaiheen ja 5. vaiheen asuinalueiden asemakaavat olivat luonnoksina nähtävillä. Valmistuessaan kaavat lisäävät reilusti pientalojen tonttivarantoa Siltatien alueella. Ulkoisia suunnittelupalveluita käytettiin mm. asemakaavoituksessa sekä kaavoituksen selvityksissä. Poikkeamisluvissa, suunnittelutarveratkaisuissa sekä maisematyöluvissa on palattu koronaa edeltäviin määriin.

 

Lupa- ja valvontapalvelut

 

Vastuualueen toimintatuotot ylittivät budjetoidun noin 13 000 eurolla. Toimintakulut jäivät 171 000 euroa alle budjetoidun. Pääosin alitus selittyy ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkinnän palveluiden toteutumisena noin 100 000 euroa alle talousarvion. Myöskin henkilöstökulut alittivat talousarvion, sillä henkilöstövaihdokset aiheuttivat osin vajausta henkilöstöresursseissa.

 

Vuoden 2022 aikana valmistauduttiin Maankäyttö- ja rakennuslain tuleviin uudistuksiin, joissa on esitetty mm. rakennuslupakynnyksen nostamista huomattavasti nykyisestä. Uudistuksen sisältö ja voimaantulo on kuitenkin edelleen epävarmaa. Ympäristönsuojelun puolella oli paljon sijaisuuksia johtuen erilaisista pitkistä virkavapaista ja syksystä alkaen ympäristönsuojelu on toiminut täysin sijaisten voimin. Sekä rakennusvalvonnassa että ympäristönsuojelussa keskityttiin tehtävien perustekemiseen. Uutta henkilöstöä on perehdytetty tehtäviin ja hiottu hieman toimintamalleja.

 

Liite  Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet

  Kaavoitus- ja maankäyttöpalvelut, vastuualueen kuvaus

  Lupa- ja valvontapalvelut, vastuualueen kuvaus

  Tuloslaskelma

 

Lisätiedot Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi, Merja Talvitie, p. 050 599 9054, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä esitetyt taloudelliset ja toiminnalliset selvitykset sekä esittää ne kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.