Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 42


 

Työhyvinvointikyselyn tulokset vuonna 2022

 

Yhteistoimintaryhmä 29.11.2022 § 43 

 

Valmistelija Henkilöstöjohtaja Minna Kekarainen

 

                                                    Kaupungin työhyvinvointikysely toteutettiin uudistetulla mallilla syksyllä 2022 kolmatta kertaa. Kysely toteutetaan vuosittain. Tavoitteena on tarjota esihenkilöille entistä parempi kehittämistyökalu, jonka avulla työtä ja työympäristöä voidaan kehittää ja antaa työntekijöille mahdollisuus esittää omia kehittämisideoitaan työhyvinvoinnin parantamiseksi.?

 

                                                    Vastaajamäärä kasvoi hieman aikaisemmista vuosista eli kyselyyn vastasi yhteensä 1 269 henkilöä. Vuonna 2021 vastaajia oli 1 221 ja vuonna 2020 1 039. Tulokset toimitetaan marraskuun aikana jokaisen vastausryhmän esihenkilöille tiimin kanssa käsiteltäväksi, mikäli vastaajia on ollut vähintään viisi. Kehittämiskohteista laaditaan toimenpidesuunnitelmat tammikuun loppuun mennessä. Tämä ei koske enää hyvinvointialueelle siirtyviä.

 

                                                     Kaupunki- ja osastotason tuloksista tiedotetaan Ylönetissä. Tulosten käsittelyn tueksi esihenkilöillä on käytössään osio esihenkilöiden sähköisessä työtilassa ja lisäksi syyskuun esihenkilöfoorumissa käsiteltiin malliksi esihenkilöiden tuloksia ja ohjeita vastausten käsittelyyn ja toimintasuunnitelmien tekemiseen.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 42  

746/01.04.01/2021  

 

 Työhyvinvointikyselyn tulokset esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää merkitä asian tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Henkilöstöjohtaja ja sivistysjohtaja poistuivat kokouksesta klo 16.05 tämän asian käsittelyn aikana ja vs. kaupunkirakennejohtaja klo 16.12 tämän asian jälkeen.