Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 51


 

Lisämääräraha Veittijärven koulun lämmitystapamuutosinvestointiin

 

Tekninen lautakunta 18.01.2023 § 10 

 

Valmistelija Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä

 

  Ylöjärven kaupunginvaltuusto on budjettikokouksessaan osoittanut 400 000 €:n määrärahan talonrakennuksen investoinnit kiinteistöjen lämmitystapamuutokset kustannuspaikalle 6100 projekti 8440. Määrärahan käytöstä päättää tekninen lautakunta. Kiinteistöjen lämmitystapamuutos -määrärahaa ei ole käytetty ennen tätä päätöstä.

  

  Lämmitystavan muutos tukee valtiovallan kunnille asettamia tavoitteita öljylämmityksestä luopumiseen ja tukee Ylöjärven kaupungin HINKU- tavoitteita. Lämmitystavan muutokseen on mahdollista saada valtion avustusta.

 

  Puitesopimuskumppani Rejlers Oy:n toimesta on tehty kustannusarvio Veittijärven koulun nykyisen öljylämmityksen muuttamisesta ympäristöystävällisempään ja vähähiilisempään lämmitysmuotoon. Vertailun vaihtoehtoina on maalämpö + sähkökattila, maalämpö + öljylämmitys tuki- ja lisälämmönlähteenä, vesi-ilmalämpöpumppulämmitys + sähkökattila, sekä vesi-ilmalämpöpumppu lämmitys + öljylämmitys tuki- ja lisälämmönlähteenä.

 

  Nykyinen öljylämmityslaitteisto on käyttöikänsä loppupuolella ja se pitäisi kuitenkin uusia lähivuosina.

  

  Rejlers Oy:n laatiman kustannusarvion- ja vertailun mukaisesti kokonaistaloudellisesti edullisin vaihtoehto huomioiden elinkaarikustannus, on maalämpöjärjestelmä + sähkökattila, jonka alustava kustannusarvio on 291 000 , alv 0 % (361 000, alv 24 %). Kustannusarvioon on lisättävä suunnittelukustannukset, sähkökattilan ja lämminvesivaraajan hankinta ja asennus sekä nykyisen öljylämmityslaitteiston purkutyöt, yhteensä n. 110 000 €, alv 0 %. Kustannusarvio tarkentuu LVIAS-suunnitelmien valmistuttua.

  

  Vesi-ilmalämpöpumppu + sähkökattila ratkaisuun perustuva lämmitystapa on hankintahinnaltaan n. 110 000 € edullisempi kuin maalämpö + sähkökattila, mutta elinkaarikustannus on maalämpö + sähkökattilavaihtoehdossa n. 200 000 € edullisempi 25 vuoden tarkastelujaksolla.

 

  Ilma-vesilämpöpumppu + sähkökattila -vaihtoehto vaatisi ainakin kiinteistön pääsulakekoon ja mahdollisesti myös liittymäkaapelin suurentamisen.

 

  Vaihtoehtoihin, joissa öljylämmityksestä luovutaan kokonaan, on mahdollista saada 25 % valtionavustusta laskettuna toteutuneista kustannuksista.

 

  Rejlers Oy:n laatimien suunnitelmien perusteella on julkaistu tarjouspyyntö julkisten hankintojen HILMA-ilmoituskanavalla 2.11.2022 Veittijärven monipalvelukeskuksen lämmitysjärjestelmän muuttamiseen öljylämmityksestä maalämpöön.

  

  Määräaikaan 30.11.2022 klo 12:00 mennessä on saatu kaksi tarjousta.

  Tarjoukset on avattu 1.12.2022 ja avauksesta on laadittu avauspöytäkirja.

  Molemmat tarjoukset on todettu tarjouspyynnön mukaisiksi.

 

  Halvempi tarjouksista on hinnaltaan 577 138,55 ja kalliimpi 598 456,00 .

 

  Todetaan, että hankkeeseen varattu 400 000 €:n määräraha ylittyy halvemman tarjouksen hinnalla 177 138,95 €:lla.

 

  Hankkeeseen liittyvinä lisäkustannuksina tulisi vielä maalämpökentän suunnittelu, sähkökattilan hankinta, sisäpuoliset putkityöt ja kiinteistöautomatiikan uusinta, sekä vanhan öljylämmityslaitteiston purkutyöt yhteensä n. 150 000 , jolloin koko hankkeen kustannusarvio on n. 727 000 ja ylittää budjettiin varatun rahan n. 327 000 €:lla.

 

  Vs. rakennuspäällikkö selostaa asiaa kokouksessa.

 

Lisätiedot  Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä, p. 050 554 2872, hannu.heikkila@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Rakennuspäällikkö

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,

1. hylätä molemmat tarjoukset liian kalliina,
2. , että Veittijärven monipalvelukeskuksen lämmitystavan muutos toteutetaan ostoenergiana,
3. , että toimitilat laatii tarjouspyynnön lämmitystavan muutoksen toteuttamisesta ostoenergiana.

 

Päätös Keskustelun kuluessa jäsen Nevala esitti jäsen Koivisto-Haatajan kannattamana seuraavan esittelijän pohjaehdotuksesta poikkeavan vastaehdotuksen: Toteutetaan lämmitystapamuutos maalämpö+sähkökattila -vaihtoehdolla (Valitaan edullisemman tarjouksen tehnyt urakoitsija LVI-Kurikka Oy maalämpöjärjestelmän toimittajaksi ehdollisena hintaan 577 138,55 euroa siihen asti, kunnes kaupunginvaltuusto on päättänyt mahdollisesta 327 000 euron lisämäärärahasta.) ja siihen tarvittavaa lisämäärärahaa anotaan kaupunginvaltuustolta (Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että muutostalousarviossa varataan 327 000 euron lisämääräraha vuodelle 2023). Asian käsittely etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn ja sieltä kaupunginvaltuustoon.

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Nevalan ehdotusta äänestävät ei.

Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

Suoritetussa äänestyksessä Nevalan ehdotus voitti 7 ei-ääntä (Saaristo, Nevala, Liesko, Koivisto-Haataja, Salojärvi, Siikaniva, Pylsy) - 3 jaa-ääntä (Kolehmainen, Leppälahti, Vilén) yhden poissa ollessa (Hakanen), joten puheenjohtaja totesi Nevalan ehdotuksen tulleen teknisen lautakunnan päätökseksi seuraavasti:

1. Valitaan edullisemman tarjouksen tehnyt urakoitsija LVI-Kurikka Oy maalämpöjärjestelmän toimittajaksi ehdollisena hintaan 577 138,55 euroa siihen asti, kunnes kaupunginvaltuusto on päättänyt mahdollisesta 327 000 euron lisämäärärahasta.

2. Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että muutostalousarviossa varataan 327 000 euron lisämääräraha vuodelle 2023.
-----

 

 

Kaupunginhallitus 30.01.2023 § 51  

24/02.08.00/2023  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että tekniselle lautakunnalle osoitetaan vuoden 2023 talousarvioon 330 000 euron lisämääräraha talonrakennuksen investointeihin, kiinteistöjen lämmitystapamuutokset, kustannuspaikalle 6100 projekti 8440.

 

Päätös Hyväksyttiin.