Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 13


 

Serlapuiston päiväkodin siirtokelpoisen lisärakennuksen hankkiminen

 

Tekninen lautakunta 31.08.2022 § 137 

 

 

 

Valmistelija Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä

 

  Siivikkalan alueen tonttitarjonnan lisääntyessä ja asukasmäärän kasvaessa on tullut tarve päivähoitopaikkojen lisäämiseen alueella. Investointiohjelmassa on osoitettu 80 000 €:n määräraha Serlapuiston päiväkodin lisärakennuksen maarakennus-, pohja- ja pihatöille.

 

  Ylöjärven kaupunginvaltuusto on kesäkuun 2022 kokouksessaan päättänyt kaavamuutoksesta Serlapuiston alueelle, jolloin päiväkodin lisärakentaminen mahdollistuu entiselle puistoalueelle nykyisen päiväkodin viereen. Kaavasta ei ole valitettu ja se on lainvoimainen.

 

  Siirtokelpoisen, noin 500 k-m2 suuruisen päiväkotirakennuksen KVR-urakka on minikilpailutettu Kuha Oy:n kilpailuttamien siirtokelpoisten rakennusten toimittajien kesken. Tarjouspyynnöt viitesuunnitelmineen on lähetetty Parmaco Oy:lle, Teijo-Talot Oy:lle ja Elementit-E Oy:lle. Tarjouspyynnössä on pyydetty 10 vuoden vuokra-/ leasing-hintaa lunastusoptiolla. Toimittajan valintaperusteena on sekä hinta että laatu.

 

  Määräaikaan 15.8.2022 klo 16:00 mennessä on saatu yksi tarjous.

  Tarjous on avattu 16.8.2022, avauksesta on laadittu avauspöytäkirja sekä pisteytetty hinta- ja laatukriteerien perusteella. Tarjouksen selonottoneuvottelu on pidetty 22.8.2022 ja tarjous on todettu tarjouspyynnön mukaiseksi.

    

  Vs. rakennuspäällikkö selostaa asiaa kokouksessa.

 

Lisätiedot  Vs. rakennuspäällikkö Hannu Heikkilä p. 050 554 2872, hannu.heikkila@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Rakennuspäällikkö

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,

 

1. että määräaikaan mennessä jätetty tarjous on tarjouspyynnön

mukainen ja vertailukelpoinen.

 

2. valita kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen toimittaneen

Serlapuiston siirtokelpoisen päiväkodin tilaelementtien toimittajaksi

Elementit-E Oy:n, tarjottuun kokonaishintaan 1 975 681,00 €.

 

3. hankkia tilat Elementit-E Oy:ltä 10-vuotisella rahoitusleasing

sopimuksella, kuukausivuokran ollessa 16 464,00 € ja lunastusoption 10

vuoden vuokrakauden jälkeen 1,00 €.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

Kaupunginhallitus 09.01.2023 § 13  

608/02.08.00/2022  

 

 

Valmistelija talousjohtaja juha Liinavuori

 

Tarjouspyynnön mukaan rahoitusleasingsopimus tuli tarjota kiinteällä kuukausileasinghinnalla.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hyväksyy, että kilpailutukseen liittynyt rahoitusleasingsopimus siirretään edelleen Kuntarahoitus Oy:lle Elementit-E Oy:n tarjouksen mukaisella kiinteällä kuukausileasinghinnalla.

 

Päätös Hyväksyttiin esittelijän muutettu päätösehdotus seuraavasti:

 

 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kuntarahoitus Oyj:n antaman leasingrahoitustarjouksen Serlapuiston päiväkodin siirtokelpoisen lisärakennuksen rahoittamiseksi seuraavien ehtojen mukaisesti:

 

 . Kuntarahoituksen rahoitusleasingtarjouksen keskeinen sisältö:

 

. Leasingsopimuksen kokonaislimiitti on 1 796 156 euroa.

.                                         Vuokra-aika 5 vuotta, arvioitu alkamisajankohta 1.2.2023.

.                                         Vuokrakohteelle on mahdollista tehdä maksimissaan viiden vuoden pituinen jatko-kausi.

.                                         Kaupungilla on kohteeseen lunastusmahdollisuus vuokra-ajan päättyessä.

.                                         Rahoituskorko on kiinteä 2,92 % (indikaatio 9.12.2022) viisi vuotta sisältäen leasingmarginaalin.

.                                         Asiakkaan Kuntarahoitukselle maksettava vuokran määrä vuokra-aikana on enintään 16 464,00 euroa (alv 0 %) / kk vuokrajakson pituuden ollessa 6 kk.

.                                         Vuokrakohteen jäännösarvo viiden vuoden sopimuskauden jälkeen 1 013 391 eur.

.                                         Kuntarahoitus ei peri rahoitusleasingin osalta perustamiskuluja tai laskutuslisää.

-----

 

Jaana Heikkilä liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 16.05.