Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 31.01.2022/Pykälä 29


Sijaintikartta Kolmenkulma 190/1

 

Jatkoaika-anomus varaussopimukselle koskien Kolmenkulman yritysalueen korttelin 190 tonttia nro 1

 

Kaupunginhallitus 31.01.2022 § 29  

62/10.00.02/2022  

 

KAUPHALL 26.03.2018 § 95 

 

 "Ylöjärven kaupunginhallitukselle 7.3.2018

 

 Ostoanomus

 

 Haluamme ostaa myöhemmin perustettavan yhtiön lukuun teollisuustontin, mikä sijaitsee Kolmenkulman alueella, kortteli 190/1, pinta-ala on 3932 m2.

 

 Rakentamisen aloittaisimme keväällä 2019. Tulemme noudattamaan kaavamääräyksiä. Olemme olleet viidessä hallirakennuksessa mukana vuodesta 2010 alkaen. Halliin tulee tuotanto/varastotilaa Pancho Villa Finland Oy:lle (2281478-5). Nykyinen toimipaikka ei mahdollista heille laajentumista.

 

 Aiomme rakentaa tontille noin 700 m2 kokoisen hallin.

 

 Kunnioittavasti

 

 Jari Havusalmi Jukka-Pekka Hartman"

 

 Ostoanomus kohdistuu Kolmenkulman yritysalueella sijaitsevaan korttelin 190 tonttiin numero 1. Tontin pinta-ala on noin 3932 m2.

 

 Tontin myyntihinta on 66 844 euroa.

 

 Ostettavaksi anotun tontin sijainti ilmenee esityslistan oheismateriaalina olevalta karttaotteelta.

 

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotus:

 Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus päättää myydä yritystontin Jari Havusalmelle ja Jukka-Pekka Hartmanille omaan tai myöhemmin perustettavan yhtiön lukuun.

 

 Muut luovutussehdot:

 Kaupunginvaltuuston päätöksessä 16.6.2011 § 56 sekä Ylöjärven kaupungin vuoden 2017 maapoliittisessa ohjelmassa mainitut ehdot, joista mainittakoon:

 

 1. Varausmaksuna peritään 10 % maapohjan kauppahinnasta eli 6 684,40 €.

 

  2. Tontin myyntihinta on 66 844,00 €.

 

 3. Luovutuskirjan allekirjoituksen yhteydessä peritään sillä hetkellä voimassa olevan taksan mukainen korvaus tontin lohkomisesta, joka tällä hetkellä on 1 120€. Kaupanvahvistajan palkkion maksaa ostaja.

 

 4. Tampereen Vesi perii taksansa mukaan korvauksen

 kunnallistekniikan liittymismaksuista. Ostaja huolehtii itse liittymästä Tampereen Vedelle.

 

 5. Rakentamisen on käynnistyttävä ja rakennuslupa jätettävä 26.3.2020 mennessä. Varaussopimus päättyy 26.3.2020.

 

 6. Määräaloista muodostettava tila ei saa osuutta yhteisiin maa- ja vesialueisiin.

 

 7. Varattavalle tontille rakennettaessa on noudatettava sitä koskevan asemakaava-alueen määräyksiä ja suunnitteluohjeita, jotka saatetaan ostajan tietoon ennen lopullisen luovutuskirjan tekemistä.

 

 8. Tontille rakennetaan vähintään 700 m²:n kiinteät toimitilat. Mikäli rakentaminen ei käynnisty määräajassa 26.3.2020 mennessä, on ostajan palautettava maa-alue kaupungille vähintään luovutushetken tasoisena. Varausmaksua ei tällöin palauteta eikä luovutuskirjaa allekirjoiteta. Kaupunki ei myöskään korvaa tontille tehtyjen toimenpiteiden kustannuksia ostajalle.

 

 9. Luovutuskirjaan sisällytetään sakkomaksu luovutussopimuksen ehtojen noudattamiseksi, sakon määrä 2,5 x maapohjan luovutushinta.

 

 10. Muut ehdot em. valtuustopäätöksien ja kaupungin luovuttamien teollisuustonttien normaalien luovutusehtojen mukaisesti.

 

Oheismateriaali  - karttaote asemakaavasta

 

 Lisätiedot Timo Isolähteenmäki, p. 050 351 6507,

 timo.isolahteenmaki@ylojarvi.fi

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa:

 Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotuksen.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

 ---

 

KAUPHALL 31.1.2022 §

 

Valmistelija Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n asiakkuuspäällikkö Inkeri Remsu

 

"Ylöjärven kaupunginhallitukselle  21.12.2021

 

Anomus

 

Jukka-Pekka Hartman hakee jatkoa Kolmenkulman yritysalueen Vasaratien tontin 190/1. Tarkoituksena on hakea rakennuslupaa tontille vuoden 2022 aikana.

 

Haen jatkoa varausaikaan vuoden 2022 loppuun asti.

 

21.12.2021

Jukka Hartman"

 

Oheismateriaali - Sijaintikartta

 

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotus:

 

Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtaja ehdottaa, että

1. kaupunginhallitus päättää myöntää Jukka-Pekka Hartmanille jatkoaikaa Kolmenkulman yritysalueen tontin 190/1 varaussopimukseen 31.12.2022 asti ja

 

2. kaupunginhallituksen 26.03.2018 § 95 päätöksestä poiketen kaupunginhallitus päättää myydä Kolmenkulman yritysalueen korttelin 190 tontin nro 1  Jukka-Pekka Hartmanille omaan tai perustettavan yhtiön lukuun. Muut myyntipäätöksen ehdot pysyvät ennallaan.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:n toimitusjohtajan ehdotuksen.

 

Päätös Hyväksyttiin.