Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 165


 

Vesihuoltolain 11 §:n mukainen vapautushakemus / 980-416-1-406

 

Ympäristölautakunta 23.11.2022 § 165  

723/11.01.04/2022  

 

 

Valmistelija ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen

 

Selostus asiasta Kiinteistön -------, 980-416-1-406 omistajat hakevat 11.2.2022 vireille tulleella hakemuksellaan vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaista määräaikaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta. Hakemus koskee omakotitaloa, jossa asuu vakituisesti kaksi henkilöä. Kiinteistö sijaitsee Ylöjärven Vesi Oy:n vahvistetulla toiminta-alueella. Kiinteistölle tulee talousvesi vesihuoltolaitoksen vesijohdon kautta.

 

Kaikki kiinteistön jätevedet johdetaan imeytysputkiin saostussäiliön kautta (3-osastoinen, tilavuus 3 m3). Saostussäiliössä on T-haarat, jotta vettä kevyemmät rasvat ja vettä raskaammat kiintoaineet jäävät saostussäiliöön, eivätkä karkaa tukkimaan suodatuskenttää tai sen imeytysputkia. Saostussäiliöstä vesi johdetaan suodatuskenttään, joka jakaa veden tasaisesti imeytysputkiin. Imeytysputkien päästä lähtee maan pinnalle tuuletusputket, joiden kautta ilma virtaa tuulettamaan suodatuskenttää ja varmistaa puhdistustyötä tekevien eliöiden hapen saannin. Suodatuskentän jälkeen puhdistunut vesi kootaan kokoomakaivoon vielä viipymään, josta se lasketaan purkuputken kautta maastoon, kiinteistön rajaojaan. Järjestelmän ikä on 20 vuotta.

 

Hakijat perustelevat vapautushakemustaan taloudellisilla syillä. Hakemuksen mukaan viemäriin liittymisen kustannukset nousisivat kohtuuttoman suuriksi ottaen huomioon, että kiinteistöllä on käytössä määräysten ja rakennusluvan mukainen jätevesijärjestelmä. Jätevesiviemäriin liittyminen ja liittymisestä aiheutuvat rakennuskustannukset ovat hakijan toimittaman kustannusarvion mukaan arviolta yhteensä 14369,88 euroa (alv 0%). Kustannusarvion mukaan liittymismaksu olisi 6769,88 euroa ja rakennuskustannukset 7600 euroa. Hakemuksessa vapautusta jätevesiviemäriin liittymisestä haetaan 31.7.2027 asti.

 

Tarkastus  Tarkastuksella todettiin, että jätevesijärjestelmä oli hakemuksen mukainen. Kiinteistöllä on kolmihaarainen jäteveden suodatusjärjestelmä, jossa on saostusosasto, jakokaivo ja suodatuskenttä. Järjestelmän kokonaisuustilavuus on 3 m3 ja se on otettu käyttöön vuonna 2002. Säiliö tyhjennetään kaksi kertaa vuodessa. Hakijan mukaan hajuhaittoja ei ole ollut ja järjestelmä on toiminut moitteettomasti. Tarkastuksella ei ollut havaittavissa haju- tai liettymishaittoja. Hakijalta kysyttiin, haetaanko vapautusta viemäristä määräajaksi. Hakija kertoi hakevansa vapautusta reilun viiden vuoden päähän.

 

Lainsäädäntö  Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä vesijohtoon ja viemäriin. Saman lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä määrätyin perustein.

 

 Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:

 

1)      liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesi huoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja

 

2)      vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella

 

 Lisäksi edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Lausunnot Hakemuksen käsittelyä varten on pyydetty lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:lta sekä terveydensuojeluviranomaiselta.

 

 Terveystarkastaja puoltaa lausunnossaan (lausunto 12.8.2022) määräaikaista vapautusta liittymisvelvollisuudesta. Jätevesijärjestelmän ikä 20 osoittaa jätevesijärjestelmän olevan käyttöikänsä loppupuolella, mutta koska jätevesikaivoja on huollettu esimerkillisesti (tyhjennetty kaksi kertaa vuodessa), voidaan olettaa, että järjestelmä toimii vielä useita vuosia tarkoitetulla tavalla. Liittyminen jätevesijärjestelmään on syytä suorittaa kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden sisällä. Kiinteistö ei sijaitse pohjavesi- tai ranta-alueella. Terveydensuojeluviranomainen ei ole suorittanut paikan päälle tarkastusta.

 

 Ylöjärven vesi Oy:n lausunto (19.8.2022) on ehdollinen:

 

Alueelle on vuonna 2017 valmistunut jätevesiverkosto, jonka rakennuttaminen maksoi vesihuoltolaitokselle yli 800 000 euroa. Investointikustannus on vesihuoltolain mukaisesti tarkoitus kattaa alueelta kerättävillä liittymismaksuilla. Vesihuoltolaitoksen näkemys on, että alueen kiinteistöjen tulee liittyä rakennettuun verkostoon. Mikäli viranomaiset katsovat, että kiinteistökohtainen jätevesijärjestelmä on suhteellisen tuore ja toimii asetusten mukaisesti ja hyvin, voidaan vesihuoltolaitoksen näkemyksen mukaan ajatella jonkinlaista määräaikaista vapautusta jätevesiverkostoon liittymisestä.

 

Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina sijaintikartta.

 

Lisätiedot ma. ympäristötarkastaja Kaisa Oikarinen, p. 040 120 8901, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi.

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Johanna Venäläinen

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää kiinteistölle 980-416-1-406 ------------------------------------------- määräaikaisen vapautuksen viemäriverkostoon liittymisestä. Vapautus on voimassa 23.11.2027 asti. Mikäli olosuhteet kiinteistöllä (omistaja/haltija, käyttäjämäärä, rakennuslupaa vaativat toimenpiteet tms.) tai muu hakijan vapautuksen perusteena ilmoittama tilanne muuttuu merkittävästi, tulee asiasta ilmoittaa ympäristölautakunnalle. Kiinteistö voidaan tällöin määrätä liittymään viemäriverkostoon ennen määräaikaa. Samoin mikäli nykyisestä jätevesijärjestelmästä todetaan aiheutuvan ympäristö- tai terveyshaittaa, voidaan kiinteistö määrätä liittymään ennen määräaikaa.

 

 

Perustelut Vuonna 2002 rakennetun jätevesijärjestelmän voidaan katsoa olleen käytössä sellaisen ajan, että järjestelmään tehty investointi on maksanut itsensä takaisin. Hakemuksessa on kuitenkin esitetty liittymisen rakentamiskustannukset ja erityiset syyt, joiden vuoksi liittymisen verkostoon voidaan katsoa muodostuvan kohtuuttomaksi. Jätevesijärjestelmän uusimisen voidaan katsoa olevan ajankohtainen lähivuosina, joten vapautuksen määräaikaa on rajattu. Määräaikainen vapautus antaa kiinteistön omistajille mahdollisuuden suunnitella liittymistä niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin.

 

 Määräaikaisen vapautuksen myöntämisen ei katsota oleellisesti vaarantavan vesihuollon taloudellista ja asianmukaista hoitamista toiminta-alueella. Kiinteistön jätevesien kokoaminen ja käsittely on hoidettu siten, ettei niistä vapautusaikana todennäköisesti aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista.

 

 Asiassa on otettu huomioon nyt käsittelyssä olevien vapautushakemuksien lisäksi myös odotettavissa olevat hakemukset ja niiden vaikutus kokonaisuutena vesihuoltolaitoksen toimintaan.

 

Sovelletut oikeusohjeet Vesihuoltolaki (119/2001) 10 ja 11 §:t

 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §

 

Jakelu Hakija

       Terveydensuojeluviranomainen

          Ylöjärven Vesi Oy

          ma. ympäristötarkastaja

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

Panu Koski (yhteisöjäävi) poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä ja päätöksentekoa klo 18.28.