Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.10.2022/Pykälä 171


Luonnosvaihtoehto 1
Luonnosvaihtoehto 2
Kaavaselostus

 

Teivo-Mäkkylän osayleiskaava, luonnosvaihe / Teknisen lautakunnan lausunto

 

Tekninen lautakunta 19.10.2022 § 171  

690/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Ylöjärven kaupunginkaavoitus on pyytänyt lausuntoa Teivo-Mäkkylä osayleiskaavasta. Kaavaluonnoksesta on esillä kaksi versiota, joista pyydetään lausuntoa  31.10.2022 klo 15 mennessä. Kysymyksessä on luonnosvaihe.

 

Teivo-Mäkkylän osayleiskaavan tehtävänä on myöhemmin laadittavien asemakaavojen ohjaaminen Teivo-Mäkkylän alueella, sillä alue on maakuntakaavan osoittamaa taajaman täydennysaluetta ja tiivistä joukko-

liikennevyöhykettä.

 

Teivo-Mäkkylä -osayleiskaava sijoittuu Ylöjärven ja Tampereen keskustojen väliin, kaupunkirakenteellisesti ja liikenteellisesti keskeiselle alueelle Vaasantien, Mikkolantien ja Tampere-Seinäjoki rautatien varteen. Ylöjärven Soppeenmäen palveluihin ja kaupungintalolle on Teivon alueelta 3-4 km ja Tampereelle Lielahteen ja Keskustorille 3-9 km. Alueen maisemaa luonnehtii luode -kaakko suuntainen puustoinen Teivaalanharju sekä samansuuntaisesti peltoaukeaa halkovat Vaasantie ja Mikkolantie.

 

Teivaalanharju on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja läntisen kaupunkiseudun keskeinen virkistysalue. Osayleiskaava-alueen eteläosassa on teollisuudelle ja liiketoiminnalle asemakaavoitettuja korttelialueita ja Teivon hevosurheilupalvelujen alue. Kaupungin etelärajalla sijaitsee Vihattulan

pientaloalue, joka muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden Tampereen Ryydynpohjan pientaloalueen kanssa. Tampere-Seinäjoki -radan koillispuolella osayleiskaava-alue rajautuu Mäkkylän ja Teivaalan kartanoiden maakunnallisesti arvokkaisiin kulttuurimaisemiin, tilakeskuksiin ja peltoihin, sekä rakentamattomiin metsäalueisiin.  Osayleiskaava-alue rajoittuu etelässä Tampereen kaupungin rajaan ja pohjoisessa Soppeenmäkeen ja Ylöjärven ydinkeskustan osayleiskaavan rajaukseen. Osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 300 hehtaaria ja vuonna 2020 siellä asui 1955 asukasta.  Osayleiskaava mahdollistaa asemakaavoituksen noin 7 000 - 8 000 uudelle asukkaalle.

 

Osayleiskaavasta on luonnosvaiheessa esillä kaksi vaihtoehtoa. Vaihtoehtojen yksityiskohtainen vertailu sekä positiiviset ja negatiiviset vertailutekijät on esitetty kaavaselostuksen sivulta 22 alkaen. Suurimmat erot kohdistuvat ravirata-alueen ja sen lähiympäristön käsittelyyn, Vaasantien varrella olevan kaava-alueen merkintöihin työpaikka-alueesta ja liike- ja toimistorakennusten alueen välillä sekä virkistysaluemerkintöihin varsinkin Keijärventien ja rautatien risteyskohdan koillispuolella.


 

Teknisen lautakunnan lausunto

 

Kummassakin osayleiskaavaluonnoksessa raviradan toimintojen ja asutuksen välille muodostuu vuorovaikutus. Tekninen lautakunta pitää tärkeänä selvittää osayleiskaavan luonnosvaiheessa erittäin huolellisesti raviratatoimintojen ja muun maankäytön välinen toimivuus, jotta mahdolliset alueen  haittaavat tekijät ovat mahdollisimman hyvin hallittuja osayleiskaavan ehdotusvaiheessa.

 

Liitteet Luonnosvaihtoehto 1

 Luonnosvaihtoehto 2

 Kaavaselostus

 

Lisätiedot Ari Jokihaara, p. 050 384 8383, ari.jokihaara@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää antaa selosteosan mukaisen lausunnon Teivo-Mäkkylän osayleiskaavaluonnoksista.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Toni Kolehmainen esitti, että kaavaan lisättäisiin varaus lähijunaseisakkeelle. Riitta Siikaniva ja Tomi Saaristo kannattivat ehdotusta.

Keskustelun jatkuessa esittelijä lisäsi päätösehdotukseen, että tekninen lautakunta haluaa kaavoituksen selvittävän lähijunaseisakkeen mahdollisuuden osayleiskaava-alueella.

Hyväksyttiin muutetun päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----