Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 78


 

Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunnan täydennysvaali

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 264 

 

 

228/00.00.01/2021

 

KAUPHALL 21.06.2021 § 247

 

Kuntalaki 71 § Yleinen vaalikelpoisuus

 

 Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

 1)  jonka kotikunta kyseinen kunta on;

 

 2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 

 3)  jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

Kuntalaki 72 § Vaalikelpoisuus valtuustoon

 

 Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

 1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

 

 2)  kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

 

 3)  kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

 

 4)  kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

 Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

74 § Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin

 

 Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1)  asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

 2)  henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3)  henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 73 §:n 2 momentissa säädetään.

 

 Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

 

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta

4 a § Julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpano

 

 Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 -----

 

Sopimus yhteisestä toimielimestä joukkoliikenteen seudullisten viranomaistehtävien hoitamisessa

4. 4. Yhteinen toimielin ja sen kokoonpano

 

 Kuntalain mukaisena yhteisenä toimielimenä toimii Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta.

 

 Joukkoliikennelautakuntaan kuuluu yhteensä 14 jäsentä ja kullakin jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Tampereen kaupunki valitsee 7 jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet. Muut sopijakunnat valitsevat kukin 1 jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen.

 

 Lautakunnan toimikausi on sama kuin Tampereen kaupunginhallituksen toimikausi, ellei Tampereen kaupunginvaltuusto toisin päätä.

 

 Tampereen kaupunginvaltuusto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 -----

 

Vt. kaupunginjohtaja ehdottaa

 Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee yhden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan kuntien välisten neuvottelujen lopputuloksen huomioiden.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

KAUPVALT 09.08.2021 § 86 

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto valitsee yhden jäsenen ja tälle henkilökohtaisen varajäsenen Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan kuntien välisten neuvottelujen lopputuloksen huomioiden.

 

Päätös Hyväksyttiin. Valituiksi tulivat seuraavat:

 

 Jäsen  Varajäsen

 Markku Mäki-Ventelä Hannu Ruuska

 -----

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 264 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Markku Mäki-Ventelän tilalle jäsenen Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan.

 

Päätös Hyväksyttiin seuraavasti: Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Juha Alhamon Markku Mäki-Ventelän tilalle jäseneksi Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan.

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 78  

602/00.00.01/2021  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto valitsee Juha Alhamon Markku Mäki-Ventelän tilalle jäseneksi Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan.

 

Päätös Hyväksyttiin.