Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 12.09.2022/Pykälä 77


 

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuuston täydennysvaali

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 263 

 

 

228/00.00.01/2021

 

KAUPHALL 21.06.2021 § 245

 

Kuntalaki

71 § Yleinen vaalikelpoisuus

 

 Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

 1)  jonka kotikunta kyseinen kunta on;

 

 2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 

 3)  jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

72 § Vaalikelpoisuus valtuustoon

 

 Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

 1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

 

 2)  kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

 

 3)  kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

 

 4)  kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

 Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

74 § Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin

 

 Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1)  asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

 2)  henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3)  henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 73 §:n 2 momentissa säädetään.

 

 Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

 

76 § Vaalikelpoisuus kuntayhtymän toimielimiin

 

 Vaalikelpoinen kuntayhtymän toimielimiin on henkilö, joka 71 §:n mukaan on vaalikelpoinen kuntayhtymän jäsenkunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoinen ei kuitenkaan ole 72 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö eikä saman kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö.

 

 Vaalikelpoinen muun kuin 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen jäseneksi ei ole myöskään henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle toimielimessä tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan kuitenkin valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kuntayhtymän muihin toimielimiin tai jonka kotikunta ei ole kuntayhtymän jäsenkunta.

 

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta

4 a § Julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpano

 

 Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 -----

 

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin perussopimus

Valtuusto

7 § Jäsenten lukumäärä ja äänivalta

 Valtuustoon valitsevat jäsenkuntien valtuustot jäseniä kunnan väestötietolain mukaisen vuoden vaihteen asukasluvun mukaan seuraavasti:

 

 Kunnan asukasluku  Jäsenten luku

 2 000 tai vähemmän  1

 2 001 - 8 000     2

 8 001 - 25 000   3

 25 001 - 100 000      4

 100 001 - tai enemmän    5

 Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.

 

 Valtuuston jäsenet valitaan jäsenkuntien valtuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi.

 

 Lisäksi Tampereen yliopisto nimeää valtuustoon kaksi (2) jäsentä ja kaksi (2) henkilökohtaista varajäsentä.

 

 Jäsenkunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä valtuustossa määräytyy vuosittain kunnan väestötietolain mukaisen vuoden vaihteen asukasluvun mukaan siten, että kunnan valitsemilla jäsenillä on yhteensä yksi (1) ääni jokaista alkavaa tuhatta (1 000) asukasta kohti. Äänimäärä voi kuitenkin olla enintään viidennes (1/5) kaikkien jäsenkuntien valitsemien jäsenten yhteenlasketusta rajoittamattomasta äänimäärästä. Kunnan valitsemien jäsenten yhteinen äänimäärä jakautuu tasan heistä saapuvilla olevien kesken.             

 ----

 

Vt. kaupunginjohtaja ehdottaa

 Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se valitsee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustoon neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet kuntien välisten neuvottelujen lopputuloksen huomioiden.

 

Päätös  Hyväksyttiin.

  -----

 

KAUPVALT 09.08.2021 § 84 

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto valitsee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuustoon neljä jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet kuntien välisten neuvottelujen lopputuloksen huomioiden.

 

Päätös Hyväksyttiin. Valituiksi tulivat seuraavat:

 

 Jäsen  Varajäsen

 Markku Mäki-Ventelä Jari Niemi

 Pauliina Suvanto Sami Rantanen

 Tiia Lipsonen  Jenni Veijonen

 Heli Koukeri-Potkonen Annastiina Juvela

 

 Lisäksi kaupunginvaltuusto päätti esittää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustolle, että se valitsee toiseksi varapuheenjohtajakseen Markku Mäki-Ventelän.

 -----

 

Kaupunginhallitus 29.08.2022 § 263 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se

1. valitsee Markku Mäki-Ventelän tilalle jäsenen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon ja

2. esittää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustolle, että se valitsee em. jäsenen toiseksi varapuheenjohtajaksi Markku Mäki-Ventelän tilalle.

 

Päätös Hyväksyttiin seuraavasti: Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se

1. valitsee Jari Niemen Markku Mäki-Ventelän tilalle jäseneksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon ja Tomi Saariston hänen varajäsenekseen ja

2. esittää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustolle, että se valitsee Jari Niemen toiseksi varapuheenjohtajaksi Markku Mäki-Ventelän tilalle. 

 

 

Kaupunginvaltuusto 12.09.2022 § 77  

602/00.00.01/2021  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto

 

 1. valitsee Jari Niemen Markku Mäki-Ventelän tilalle jäseneksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon ja Tomi Saariston hänen varajäsenekseen ja

2. esittää Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustolle, että se valitsee Jari Niemen toiseksi varapuheenjohtajaksi Markku Mäki-Ventelän tilalle. 

 

Päätös Hyväksyttiin.