Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 224


 

Ennakkopäätös etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä kiinteistöstä 980-428-46-27

 

Kaupunginhallitus 20.06.2022 § 224  

497/10.00.00/2022  

 

Selostus asiasta Kiinteistön omistaja on pyytänyt kirjallisesti 10.6.2022 ennakkopäätöstä Ylöjärven kaupungilta etuosto-oikeuden käyttämättä jättämisestä.

 

Etuostolain 8 §:n (5.8.1977/608) mukaan kiinteistönomistajan kirjallisesta pyynnöstä, jossa on selvitettävä kaupan kohde, kauppahinta ja muut kauppaehdot sekä kiinteistön omistajan osoite, kunta voi etukäteen ilmoittaa, ettei se tule käyttämään etuosto-oikeuttaan, jos kiinteistö kahden vuoden kuluessa kunnan päätöksestä myydään ilmoitetuilla ehdoilla.

 

Pääosalla aluetta on voimassa Ylöjärven kirkonseudun, Menotien asemakaavan muutos, joka on hyväksytty 13.9.2016. Alue on osa korttelia 305 ja ko. kiinteistöllä on voimassa kaavamerkinnät TY-5, teollisuusrakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia. Kiinteistö on rakennettu. Koilliskulmassa on voimassa Nokiantien asemakaavan muutos, joka on hyväksytty 15.11.2001. Osa kiinteistöstä on merkinnällä EV, suojaviheralue. 

 

Ylöjärven kaupunki ei tarvitse kyseessä olevaa kiinteistöä yhdyskuntarakentamiseen eikä virkistys- tai suojelualueeksi.

 

Etuostolain 1 §:n 3 mom. (23.3.1989/289) mukaan etuosto-oikeutta voidaan käyttää maan hankkimiseksi yhdyskuntarakentamista sekä virkistys- ja suojelutarkoituksia varten.

 

Etuostolain 7 §:n (23.6.2005/471) mukaan etuosto käsittää samalla luovutuskirjalla myydyn kiinteän ja irtaimen omaisuuden kokonaisuudessaan. Etuoston kohteena on siis aina koko kiinteistökauppa kaikkine ehtoineen. Etuostoa ei voi käyttää vain osaan kaupan tarkoittamia maa-alueita.

 

Liitteet Kiinteistönomistajan kirjallinen pyyntö liitteineen (viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24.1 §:n 20 kohdan nojalla salassapidettävä)

 

Lisätiedot kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen puh. 044 431 4324,

sähköposti: etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

 

  1. ilmoittaa etuostolain 8 §:n mukaisesti, ettei Ylöjärven kaupunki tule käyttämään etuosto-oikeutta edellä selostetussa kiinteistökaupassa, mikäli kauppa tehdään kahden vuoden kuluessa tästä päätöksestä lukien kiinteistön omistajan ilmoittamilla ehdoilla ja
     
  2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -----

 

 Kaavoituspäällikkö Esko Hyytinen oli kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeudella tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.24-15.26.

 -----

 

 Nuorisovaltuuston edustaja oli poissa kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 15.24-15.26.