Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 73


 

Vesihuoltolain 11 §:n mukainen vapautushakemus/ Keskinen

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 73  

254/11.02.01/2022  

 

 

Valmistelija ma.ympäristötarkastaja Eevi Kocis

 

Selostus asiasta Kiinteistön Keskinen ------------ (os. -----------------------------) omistajat ---------------------- hakevat 12.4.2021 vireille tulleella hakemuksellaan vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta. Kiinteistöllä on omakotitalo, jossa asuu 4 henkilöä. Kiinteistö sijaitsee Ylöjärven Vesi Oy:n Lempiäniemen vahvistetulla toiminta-alueella. Talo on rakennettu vuonna 2006. Kiinteistölle tulee talousvesi vesihuoltolaitoksen vesijohdon kautta.

 

 Kiinteistön jätevesien käsittely tapahtuu vuonna 2005 rakennetussa kolmeosastoisessa UpoClean 5- panospuhdistamossa.  Saostusosastojen ja prosessiosaston yhteistilavuus on 3m3. Puhdistetut jätevedet purkautuvat avo-ojaan. Saostussäiliöt tyhjennetään 2 kertaa vuodessa. Panospuhdistamo on huollettu viimeksi 27.5.2021.

 

 Hakijat ovat esittäneet perusteluiksi vapautuksen hakemiseen huonoa taloudellista tilannetta ja toimivaa jätevesijärjestelmää. Lisälainan saaminen on hakijoiden mukaan epätodennäköistä. Hakijat eivät toimittaneet kustannusarviota jätevesiviemäriin liittyvistä rakentamiskuluista, mutta he toimittivat jätevesijärjestelmän viimeisimmän huoltokululaskun, joka oli suuruudeltaan 2059,27 €.

 

Tarkastus Jätevesijärjestelmä on hakemuksen mukainen. Panospuhdistamon ympäristö oli siisti ja hajuhaittoja ei ollut havaittavissa. Hakijoiden mukaan jätevesijärjestelmä on toiminut hyvin ja viimeisin laaja korjaustyö on suoritettu toukokuussa 2021, jolloin vaihdettiin/päivitettiin käytännössä koko panospuhdistamon sisusta uudempaan Upoclean 7 malliin. Puhdistamon purkuputkea ei hankalan maaston takia käyty katsomassa, mutta hakijoiden mukaan purkuputkesta tuleva vesi on kirkasta ja hajuhaittoja ei ole havaittu. Näytteenottokaivo oli siisti ja hajuton.

 

Lainsäädäntö Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä vesijohtoon ja viemäriin. Saman lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä määrätyin perustein.

 

 Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:

 

  1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle

tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesi huoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja

 

  2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja

 asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella

 

Lisäksi edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Lausunnot Hakemuksen käsittelyä varten on pyydetty lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:lta sekä terveydensuojeluviranomaiselta.

 

Terveystarkastaja puoltaa lausunnossaan (lausunto 23.8.2021) määräaikaista vapautusta liittymisvelvollisuudesta, koska jätevesijärjestelmä toimii sille tarkoitetulla tavalla ja sillä on laskennallista käyttöikää jäljellä, eikä se aiheuta haittaa naapureille. Kiinteistö ei sijaitse pohjavesi- tai ranta-alueella. Terveydensuojeluviranomainen ei ole suorittanut paikan päälle tarkastusta.

 

Ylöjärven Vesi Oy:n (lausunto 1.4.2021) yleisenä lausuntona viemäröinnin liittymisen vapautushakemuksista Lempiäniemeen kevään ja kesän aikana 2021 rakennettavan viemäriverkoston alueelta lausutaan seuraava:

 

Ylöjärven Vesi Oy on rakentanut viemäröinnin Lempiäniemeen Ylöjärven kaupunginvaltuuston hyväksymälle jätevesihuollon toiminta-alueelle. Investointi on ollut vesihuoltolaitoksen näkökulmasta merkittävä. Alueen runkoviemäröinnin rakentamiskustannukset on vesihuoltolain mukaisesti tarkoitus kattaa ajan kuluessa toiminta-alueen kiinteistöiltä saatavilla liittymismaksuilla, joten lähtökohtaisesti toiminta-alueen kiinteistöjen on liityttävä rakennettavaan viemäriverkostoon. Kiinteistön liittymismaksun suuruus riippuu liittyvän kiinteistön kerrosalasta ja siitä tarvitaanko liittymiseen kiinteistökohtainen jätevesipumppaamo. Liittymismaksut on esitetty lausunnon liitteenä toimitetussa taulukossa.

 

Jos ympäristönsuojeluviranomainen arvioi, että toiminta-alueen kiinteistöllä täyttyvät vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapauttamisen perusteet niin liittymisvelvollisuudesta voidaan vesihuoltolaitoksen näkökulmasta myöntää järkevän pituinen määräaikainen vapautus. Jollakin aikavälillä rakennettuun viemäriin tulee kuitenkin liittyä.

 

Vastine Hakijat eivät toimittaneet vastinetta.

 

Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina sijaintikartta.

 

Lisätiedot ma. ympäristötarkastaja Eevi Kocis, puh. 040 120 8901, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi.

 

Esittelijä vt. Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta ei myönnä vapautusta viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta kiinteistön Keskinen ------------ haltijoille osoitteessa -----------------------------. Kiinteistö tulee liittää viemäriverkostoon.

 

Perustelut Vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaan verkostoon liittämisen kohtuuttomuuden arvioinnissa otetaan huomioon mahdolliset erityiset syyt, joiden vuoksi liittyminen verkostoon muodostuisi kohtuuttomaksi. Tällaisia mahdollisia seikkoja ovat muun muassa liittymisestä aiheutuvien kustannusten suuruus tai vesihuoltopalveluiden vähäinen tarve.

 

 Vesihuoltopalveluiden tarpeen ei voida katsoa olevan vähäinen vakituisessa käytössä olevassa taloudessa ja normaalein vesikalustein varustellussa kiinteistössä. Asian käsittelyn aikana ei ole tullut esille seikkoja, joiden vuoksi viemäriliittymän rakentamisesta aiheutuvia kustannuksia voitaisiin pitää kohtuuttomina.

 

  Vuonna 2005 rakennetun panospuhdistamon voidaan katsoa olleen käytössä sellaisen ajan, että järjestelmään tehty investointi on maksanut itsensä takaisin.

 

Lähtökohtaisesti kiinteistön ollessa viemäriverkoston toiminta-alueella jätevesijärjestelmää ei voi parantaa, jotta se täyttäisi vapautuksen myöntämisen edellytykset. Hakijat ovat huoltaneet/päivittäneet jätevesijärjestelmänsä vapautushakemuksen jättämisen jälkeen, joten hakijoilla on ollut tiedossa, että heidän tulee liittyä viemäriverkostoon. Vapautuspäätöksissä lähdetään siitä, että järjestelmä on tullut rakentaa ennen kuin viemäröitävä alue on vahvistettu toiminta-alueeksi. Muutoin on vaarana, että vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella vaarantuu vesihuollon taloudellinen ja asianmukainen hoitaminen.

 

 Asiassa on otettu huomioon nyt käsittelyssä olevien vapautushakemuksien lisäksi myös odotettavissa olevat hakemukset ja niiden vaikutus kokonaisuutena vesihuoltolaitoksen toimintaan.             

 

Sovelletut oikeusohjeet Vesihuoltolaki (119/2001) 10 ja 11 §:t

 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §

 

Jakelu Hakijat

 Terveydensuojeluviranomainen

 Ylöjärven Vesi Oy

 ma. ympäristötarkastaja  

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----