Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 72


 

Vesihuoltolain 11 §:n mukainen vapautushakemus/ Mäkelä

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 72  

253/11.02.01/2022  

 

 

Valmistelija ma. ympäristötarkastaja Eevi Kocis

 

Selostus asiasta Kiinteistön Mäkelä ------------ (os. ---------------------------------) omistaja ----------- hakee 27.3.2021 vireille tulleella hakemuksellaan vesihuoltolain (119/2001) 11 §:n mukaista vapautusta viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta. Kiinteistöllä on omakotitalo, jossa asuu 1 henkilö. Kiinteistö sijaitsee Ylöjärven Vesi Oy:n Lempiäniemen vahvistetulla toiminta-alueella. Talo on rakennettu vuonna 1969. Kiinteistölle tulee talousvesi vesihuoltolaitoksen vesijohdon kautta. Vesijohto kulkee taloon maan päällä ja se on lämmitetty.

 

 Kiinteistöllä on erotteleva kuivakäymälä. Sähkökäyttöinen erotteleva kuivakäymälä tyhjennetään ja puhdistetaan säännöllisesti n. kerran kuukaudessa ja siitä syntyvä jäte käytetään kiinteistöllä sijaitsevien kasvien lannoittamiseen. Saunasta harmaat jätevedet johdetaan kivikaivoon (1960-luvulta peräisin). Omakotitalon harmaat talousvedet johdetaan tontilla sijaitsevaan imeytysjärjestelmään, joka on rakennettu 2008. Maahanimeyttämö (keittiöstä) tyhjennetään ja pestään kerran vuodessa. Silmämääräinen tarkastus suoritetaan n. puolen vuoden välein, keväällä ja syksyllä. Kiinteistön omistaja pitää tarkasti huolta siitä, että keittiöstä maahanimeyttämöön ei kulkeudu orgaanisia aineita. Saunasta kivikaivoon johdettava purkuputki ja vesilukko painepestään säännöllisesti painepesurilla. Hakijan oman arvion mukaan imetyskenttä on kohtalaisessa kunnossa.

 

 Hakija on esittänyt perusteluiksi vapautuksen hakemiseen vähäisen jäteveden määrän ja kiinteistön omistajan huonon taloudellisen tilanteen (ei varallisuutta, eläkkeellä). Kiinteistöllä on erotteleva kuivakäymälä joten syntyvät jätevedet ovat pesuvesiä ja niitä syntyy hakijan mukaan vain vähäisiä määriä vesikalusteiden vähäisyyden vuoksi. Hakija toimitti kustannusarvion jätevesiviemäriin liittyvistä rakentamiskuluista ja kustannusarvio oli 23288€.  

 

 Hakijalla on toistaiseksi voimassa oleva vapautus (5.7.2013 § 35) viemäriverkostoon liittymisestä, mutta talon varustelutaso on muuttunut vapautuksen myöntämisen jälkeen, joten vapautushakemus otetaan uudelleen käsittelyyn.

 

Tarkastus Tarkastuksella todettiin, että jätevesijärjestelmä on hakemuksen mukainen. Jätevesijärjestelmä on rakennettu hakemuksen tiedoista poiketen vuonna 2008. Jätevesijärjestelmä on näin ollen 14 vuotta vanha. Hakijan mukaan hajuhaittoja ei ole ollut, tarkastushetkellä hajuja ei ollut myöskään havaittavissa. Talon varustetaso on hieman muuttunut edellisen vapautushakemuksen päätöksen jälkeen, nykyään talossa on pyykinpesukoneen lisäksi 60l lämminvesivaraaja ja suihku (käsisuihku). Vedenkulutus on hakijan mukaan edelleen kuitenkin pientä.

 

Lainsäädäntö Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä vesijohtoon ja viemäriin. Saman lain 11 §:n mukaan kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta toistaiseksi voimassa olevan tai määräaikaisen vapautuksen 10 §:ssä tarkoitetusta liittämisvelvollisuudesta 11 §:ssä määrätyin perustein.

 

 Vesihuoltolain 11 §:n mukaan vapautus liittämisvelvollisuudesta on myönnettävä jos:

 

  1) liittäminen verkostoon muodostuisi kiinteistön omistajalle

tai haltijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon kiinteistön vesihuoltolaitteiston rakentamisesta aiheutuneet kustannukset, liittämisestä aiheutuvat kustannukset, vesi huoltolaitoksen palvelujen vähäinen tarve tai muu vastaava erityinen syy; ja

 

  2) vapauttaminen ei vaaranna vesihuollon taloudellista ja

 asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella

 

Lisäksi edellytyksenä jätevesiviemäriin liittämisvelvollisuudesta vapauttamiselle on, että kiinteistön jätevesien johtaminen ja käsittely voidaan järjestää ympäristönsuojelulaissa säädettyjen vaatimusten mukaisesti.

 

Lausunnot Hakemuksen käsittelyä varten on pyydetty lausunnot Ylöjärven Vesi Oy:lta sekä terveydensuojeluviranomaiselta.

 

Terveystarkastaja puoltaa ehdollista vapautusta (lausunto 26.5.2021) liittymisvelvollisuudesta, koska jätevesijärjestelmällä käsitellään vain ns. harmaita jätevesiä vähäisiä määriä (yksi asukas). Terveydensuojeluviranomainen ei ole suorittanut paikan päälle tarkastusta.

 

Ylöjärven Vesi Oy:n (lausunto 1.4.2021) yleisenä lausuntona viemäröinnin liittymisen vapautushakemuksista Lempiäniemeen kevään ja kesän aikana 2021 rakennettavan viemäriverkoston alueelta lausutaan seuraava:

 

Ylöjärven Vesi Oy on rakentanut viemäröinnin Lempiäniemeen Ylöjärven kaupunginvaltuuston hyväksymälle jätevesihuollon toiminta-alueelle. Investointi on ollut vesihuoltolaitoksen näkökulmasta merkittävä. Alueen runkoviemäröinnin rakentamiskustannukset on vesihuoltolain mukaisesti tarkoitus kattaa ajan kuluessa toiminta-alueen kiinteistöiltä saatavilla liittymismaksuilla, joten lähtökohtaisesti toiminta-alueen kiinteistöjen on liityttävä rakennettavaan viemäriverkostoon. Kiinteistön liittymismaksun suuruus riippuu liittyvän kiinteistön kerrosalasta ja siitä tarvitaanko liittymiseen kiinteistökohtainen jätevesipumppaamo. Liittymismaksut on esitetty lausunnon liitteenä toimitetussa taulukossa.

 

Jos ympäristönsuojeluviranomainen arvioi, että toiminta-alueen kiinteistöllä täyttyvät vesihuoltolain 11 §:ssä mainitut vapauttamisen perusteet niin liittymisvelvollisuudesta voidaan vesihuoltolaitoksen näkökulmasta myöntää järkevän pituinen määräaikainen vapautus. Jollakin aikavälillä rakennettuun viemäriin tulee kuitenkin liittyä.

 

Vastine Hakija ei toimittanut vastinetta.

 

Oheismateriaali Numeroimattomana oheismateriaalina sijaintikartta.

 

Lisätiedot ma. ympäristötarkastaja Eevi Kocis, puh. 040 120 8901, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Esittelijä vt. Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta myöntää toistaiseksi voimassaolevan vapautuksen viemäriverkostoon liittymisvelvollisuudesta koskien kiinteistöä Mäkelä ------------ osoitteessa ---------------------------------.

 

 Mikäli olosuhteet kiinteistöllä (omistaja/haltija, käyttäjämäärä, rakennuslupaa vaativat toimenpiteet tms.) tai muu hakijan vapautuksen perusteena ilmoittama tilanne muuttuu merkittävästi, tulee asiasta ilmoittaa ympäristölautakunnalle. Vapautuspäätös ei ole voimassa, mikäli edellä mainitut olosuhteet kiinteistöllä muuttuvat. Kiinteistö voidaan tällöin määrätä liittymään viemäriverkostoon. Samoin mikäli nykyisestä jätevesijärjestelmästä todetaan aiheutuvan ympäristö- tai terveyshaittaa, voidaan kiinteistö määrätä liittymään viemäriverkostoon.

 

Perustelut Liittyminen viemäriverkostoon muodostuisi hakijalle kohtuuttomaksi, kun otetaan huomioon liittymisestä aiheutuvat kustannukset ja vesihuoltolaitoksen palvelujen tarve. Kiinteistöllä on kuivakäymälä ja kiinteistöltä syntyy vain pesuvesiä.

 

 Hakemuksessa on esitetty erityiset syyt, joiden vuoksi liittymisen verkostoon

 voidaan katsoa muodostuvan kohtuuttomaksi. Terveystarkastaja on puoltanut

 vapautusta jätevesiviemäriin liittymisestä. Kiinteistön jätevesien kokoaminen ja käsittely on hoidettu siten, ettei niistä todennäköisesti aiheudu terveyshaittaa tai ympäristön pilaantumista.

 

 Yksittäisen kiinteistön vapauttamisen ei voida katsoa vaarantavan vesihuollon taloudellista tai asianmukaista hoitamista vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella. Vapautuksen myöntämisen perusteiden tulee kuitenkin olla sellaisia, että vapautuksen myöntäminen samoista perusteista kaikille kiinteistöille ei jatkossa vaikeuta vesihuoltolaitoksen mahdollisuutta järjestää vesihuoltopalvelut asianmukaisesti ja taloudellisesti toiminta-alueellaan.

 

Asiassa on otettu huomioon nyt käsittelyssä olevien vapautushakemuksien lisäksi myös odotettavissa olevat hakemukset ja niiden vaikutus kokonaisuutena vesihuoltolaitoksen toimintaan.

 

Sovelletut oikeusohjeet Vesihuoltolaki (119/2001) 10 ja 11 §:t

 Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 155 §

 

Jakelu         Hakija

         Terveydensuojeluviranomainen

         Ylöjärven Vesi Oy

       ma. ympäristötarkastaja

  

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----