Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Ympäristölautakunta
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 68


 

Päävelvoitteen asettaminen saunarakennuksen purkamiseksi

 

Ympäristölautakunta 13.04.2022 § 68  

319/10.03.00/2022  

 

 

Valmistelija Vt. johtava rakennustarkastaja Katri Nevalainen

 

Kiinteistölle 980-456-0001-0121 (Rinne-Kauppila) on ilman maankäyttö­ ja rakennuslain 125 §:n edellyttämää rakennuslupaa rakennettu saunarakennus. Sauna on ollut nykyisessä paikassaan kiinteistöllä ainakin vuodesta 2017 asti, jolloin kiinteistön nykyinen omistaja, -----------, on kiinteistön ostanut.

 

------- on kertonut tarkastusinsinöörille puhelimessa 9.11.2021, että hän on edellisen omistajan (--------------) kanssa suullisesti sopinut kiinteistöä ostaessaan, että saunarakennus ei jää kiinteistölle. --------- mukaan edellinen omistaja on kertonut hänelle myyneensä saunanrakennuksen eteenpäin. Saunaa ei kuitenkaan kukaan ole hakenut pois lukuun ottamatta saunan edessä ollutta terassia. Saunarakennuksen ostaja ei ole tiedossa.

 

Ympäristötoimi on ainakin vuodesta 2018 lähtien kehottanut kiinteistön omistajaa siivoamaan kiinteistöä, lisäksi kiinteistön omistajaa on aiempien siistimiskehotusten yhteydessä kehotettu hakemaan rakennuslupa saunarakennukselle tai purkamaan luvaton sauna kiinteistöltä. Rakennusvalvonta ja ympäristötoimi ovat tehneet tarkastuskäynnin kiinteistölle 22.11.2021. Tarkastuksesta ilmoitettiin etukäteen kiinteistön omistajalle 5.11.2021 lähetetyllä kirjeellä. Tarkastuksella todettiin, että ympäristötoimen aiemmin antamia kehotuksia ei ole noudatettu eikä huomautus luvattomasta saunarakennuksesta ollut edistänyt asiaa saunan suhteen. Kiinteistön omistajalle annettiin uusi kehotus 17.12.2021 siivota kiinteistölle jätetyt jätteet sekä purkaa luvaton saunarakennus tai hakea sille rakennuslupa viipymättä, kuitenkin viimeistään 17.1.2022 mennessä.

 

Aiemmin annetun kehotuksen määräajan umpeuduttua, kiinteistöllä suoritettiin paikallakäynti 1.2.2022 tarkastusteknikon toimesta. Paikallakäynnillä todettiin, että annettua kehotusta ei ole noudatettu. Koska annetut kehotukset eivät ole tehonneet, ympäristötoimi ja rakennusvalvonta ovat päättäneet siirtää asian ympäristölautakunnan käsittelyyn. Ympäristötoimi vie asiaa eteenpäin kiinteistön siistimisen osalta ja rakennusvalvonta saunarakennuksen purkamisen osalta.

 

1.2.2022 pidetyn paikallakäynnin jälkeen rakennusvalvonta toimitti kiinteistön omistajalle haastemiehen kautta kehotus- ja kuulemiskirjeen luvattoman saunarakennuksen purkamiseksi ja asian viemiseksi ympäristölautakunnan käsittelyyn päävelvoitteen asettamiseksi. Kuulemisella kiinteistön omistajalle on varattu tilaisuus ennen asian ratkaisemista lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Asianosaisselvitys tuli toimittaa 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun kirje on saatu tiedoksi, rakennusvalvonnalle osoitettuna kirjeitse osoitteeseen Ylöjärven kaupunki, rakennusvalvonta, PL 22, 33471 Ylöjärvi tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@ylojarvi.fi. Haastemiehen toimittaman saantitodistuksen mukaan kirje on saatu tiedoksi 16.3.2022, joten määräaika asianosaisselvitykselle oli 31.3.2022. Asianosaisselvitystä ei ole toimitettu määräaikaan mennessä.

 

Tarkastusteknikko on 6.4.2022 todennut paikallakäynnillään, että kiinteistöllä ei ole tapahtunut edistystä saunarakennuksen purkamisen osalta.

 

Oheismateriaali Kehoitus luvattoman saunarakennuksen purkamiseksi sekä kuuleminen päävelvoitteen asettamiseksi luvattoman saunarakennuksen purkamiseksi

 

Esittelijä Johtava rakennustarkastaja

 

Päätösehdotus Ympäristölautakunta päättää velvoittaa kiinteistöllä 980-456-0001-0121 sijaitsevan luvattoman saunarakennuksen purettavaksi (päävelvoite) määräaikaan 31.8.2022 mennessä.

Sovelletut oikeusohjeet

Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 125, 170, 182 §
Hallintolaki 34 §

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----