Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 421

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite kevyenliikenteen väylästä Kurun virastotielle ja suojatie/kulkuväylä VT65 linja-autopysäkiltä Kurussa

 

Kaupunginvaltuusto 08.11.2021 § 142 

 

 

 "Me allekirjoittaneet olemme huolissamme Kurun Virastotien turvattomuudesta. Jalankulkijoita, polkupyöräilijöitä, mopoilijoita, koiran ulkoiluttajia sekä pieniä koululaisia liikkuu tiellä paljon.

 

 Virastotiellä ei ole kevyen liikenteen väylää, vaan tämän käyttäjät kulkevat autojen seassa. Autoilija saattaa joutua samanaikaisesti väistämään jalankulkijaa, koiraa, rollaattoria, ajoväylän monttua tai vastaantulevaa tukkirekkaa. Tie on huonokuntoinen ja talvihoito erittäin hankalaa. Tien kunnostamisen yhteydessä sinne on samalla toteutettava kevyen liikenteen väylä. Tämä nostaa jalankulkijoiden turvallisuutta huomattavasti, etenkin vanhusten ja lasten osalta.

 

 Valtatie 65:llä on Virtain suuntaan kulkiessa linja-autopysäkki kirkon kohdalla. Tämän pysäkin läheisyydessä ei ole suojatietä tien yli, eikä myöskään kulkuväylää vieressä olevalle alikulkutunnelille. Tämä aiheuttaa vaaratilanteita, kun linja-autosta tulevat kulkevat tien yli toisella puolella olevalle kevyen liikenteen väylälle. Tähän ongelmaan on turvallinen ratkaisu toteutettava liikennemäärien koko ajan kasvaessa.

 

 Hannu Ruuska ym."

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 421  

686/08.00.00/2021  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle ja ympäristölautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa