Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.11.2021/Pykälä 420

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite Siltatien sillan liikenneturvallisuuden parantamiseksi

 

Kaupunginvaltuusto 08.11.2021 § 141 

 

 

"Siltatien koulun rakentaminen alkanee keväällä 2022 ja ensimmäisessä vaiheessa rakennetaan tilat esikoululle sekä vuosiluokille 1-4. Koulunkäynti voisi alkaa elokuussa 2023.

 

Siltatien alueelle rakennetaan kerrostaloalueita sekä tiiviitä pientaloalueita. Alueelle rakentunee myös useita päiväkoteja.

 

Asuinalueelta liikenne ohjautuu pääkadun, eli Siltatien kautta seutu- ja kantateille. Nykyisellään Siltatien rautatien ylittävä silta on todella vaarallinen etenkin muille kuin autoille.

 

Esitämme, että Siltatien sillan liikenneturvallisuutta parantava suunnittelu ja korjaustoimet tulee aloittaa välittömästi, ennen kuin kevyen liikenteen kulku alueella lisääntyy nykyisestä.

 

Keskustan valtuustoryhmä"

 

Päätös Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

 

 

Kaupunginhallitus 29.11.2021 § 420  

685/08.00.00/2021  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen tekniselle lautakunnalle lausuntoa varten.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa