Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.11.2021/Pykälä 133

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen eräiden määräysten päivittäminen 1.1.2022 lukien

 

Kaupunginvaltuusto 08.11.2021 § 133  

529/00.01.01/2021  

 

 

YMPLTK 22.01.2020 § 6

 

Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius

 

Rakennusjärjestys

Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) 14 §:n mukaan kunnassa tulee olla rakennusjärjestys. Rakennus- järjestyksen määräykset voivat olla erilaisia kunnan eri alueilla. Rakennusjärjestyksessä annetaan paikallisista oloista johtuvat suunnitelmallisen ja sopivan rakentamisen, kulttuuri- ja luonnonarvojen huomioon ottamisen sekä hyvän elinympäristön toteutumisen ja säilyttämisen kannalta tarpeelliset määräykset.

 

Nykyinen rakennusjärjestys

Ylöjärven kaupungin nykyinen rakennusjärjestys on hyväksytty 7.11.2016 ja rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2017. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään 27.10.2017 (17/0443/2) kumonnut pykälät (25 §) rakentamisen määrä sekä (42 §) talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus.

 

Rakennusjärjestykseen tehtävät muutokset

Koska rakennusjärjestyksen tarkoitus on antaa mm. paikalliset olosuhteet huomioonottavaa tukea ja ohjeistusta maankäytölle ja rakentamiselle, on tärkeää, että kunnassa on lainsäädäntöön sekä maankäytön ja rakentamisen ohjaamisen tarpeisiin nähden ajantasainen rakennusjärjestys. Ylöjärven rakennusjärjestystä muutetaan vain tietyiltä osin:

 

- Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksellään 27.10.2017 (17/0443/2) kumoamat pykälät (25 §) rakentamisen määrä sekä (42 §) talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus.

 

- Vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseen asumiskäyttöön.Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) muuttui 1.5.2017. Lakimuutoksen myötä kunta voi rakennusjärjestyksessä osoittaa ne alueet ja edellytykset, joilla vapaa-ajanasunnon muuttaminen vakituiseen asumiskäyttöön voidaan sallia suoraan rakennusluvalla ilman poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua. Käyttötarkoituksen muutos vakituiseksi asuinrakennukseksi suoraan rakennusluvalla koskee vain olemassa olevia vapaa-ajan asuntoja. Uuden asuinrakennuksen rakentaminen ranta-alueelle edellyttää yleensä poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua.  Rakennusjärjestyksessä olevia määräyksiä ei sovelleta, jos oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa tai asemakaavassa on toisin määrätty (MRL 14§). Tämän vuoksi rakennusjärjestyksen määräys ei voi koskea alueita, joilla on voimassa oikeusvaikutteinen yleiskaava tai ranta-asemakaava.

 

- Voimaan tulleet muut säädösmuutokset ja pienet tekniset muutokset, jotka edellyttävät vähäisiä tarkistuksia kunnan rakennusjärjestykseen.

 

Kehittämistoimikunta on käsitellyt rakennusjärjestyksen osittaista muuttamista (Rakennusjärjestyksen määräys vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamisesta 27.05.2019 §15). Rakennusjärjestyksen osittainen muutos on myös kirjattu ympäristölautakunnan toimintasuunnitelmaan vuodelle 2020 (ympäristölautakunta 18.12.2019 § 175).

 

 MRL 15 § mukaan rakennusjärjestyksen hyväksyy kunnanvaltuusto. Rakennusjärjestystä valmisteltaessa on soveltuvin osin noudatettava, mitä 62 §:ssä säädetään vuorovaikutuksesta ja 65 §:ssä kaavaehdotuksenasettamisesta julkisesti nähtäville. Rakennusjärjestyksen uudistamistyön vireille tulosta ilmoitetaan kuulutuksella. Ylöjärven kaupunginhallitus päättää vireille tulosta, osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja sen nähtäville asettamisesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään rakennusjärjestyksen uudistamisen lähtökohdat ja tavoitteet sekä rakennusjärjestyksen uudistamiseen liittyvä osallistumis-, vuorovaikutus- ja päätöksentekomenettely. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi ja se on nähtävillä kunnan kotisivuilla koko rakennusjärjestyksen uudistamistyön ajan.

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa:

 

Ympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus päättää käynnistää rakennusjärjes- tyksen osittaisen uusimisen selosteosassa kuvatulla tavalla.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

-----

 

Hannu Ruuska saapui kokoukseen § 6 käsittelyn aikana.

 

YMPLTK 19.08.2020 § 97

 

Ylöjärven kaupungin rakennusjärjestyksen uudistaminen, Osallistumis - ja arviointisuunnitelma

 

Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius

 

Rakennusjärjestyksen osittaisen uudistamisen lähtökohdat

 

Ylöjärven kaupungin nykyinen rakennusjärjestys on hyväksytty 7.11.2016 ja rakennusjärjestys on tullut voimaan 1.1.2017. Hämeenlinnan hallinto-oikeus on päätöksellään 27.10.2017 (17/0443/2) kumonnut pykälät (25 §) rakentamisen määrä sekä (42 §) talousrakennuksen ilmoituksenvaraisuus. Koska rakennusjärjestyksen tarkoitus on antaa mm. paikalliset olosuhteet huomioonottavaa tukea ja ohjeistusta maankäytölle ja rakentamiselle, on tärkeää, että kunnassa on lainsäädäntöön sekä maankäytön ja rakentamisen ohjaamisen tarpeisiin nähden ajantasainen rakennusjärjestys. Ylöjärven rakennusjärjestystä muutetaan vain tietyiltä osin.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

 

Esityslistan liitteenä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma.

 

Valmistelun aikataulu

 

Rakennusjärjestyksen valmistelu on käynnistetty keväällä 2020. Täsmällisemmät tavoitteet ja alustava luonnos valmistuvat syksyllä 2020, jonka jälkeen ne asetetaan nähtäville. Ehdotus valmistuu alkuvuodesta 2021. Tarkoitus on, että kaupunginvaltuusto hyväksyisi rakennusjärjestyksen 2021.

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa

 

Ympäristölautakunta päättää:

 

1. Hyväksyä osallistumis- ja arviointisuunnitelman (11.8.2020)

2. Tiedottaa vireiletulosta sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelman vähtävilläolosta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

YMPLTK 24.02.2021 § 31

 

johtava rakennustarkastaja Katja Helenius

 

Asia Tilannekatsaus rakennusjärjestyksen päivitykseen

 

Valtuustoaloitteet:

Vuosi 2020: Vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi tulee Ylöjärvelläkin olla yksinkertaista ja helppoa, Keskustan valtuustoryhmä

 

Vuosi 2017: Rantayleiskaavan laatimisesta vanhan Kurun mallin mukaan muualle nykyisen Ylöjärven alueelle, sekä vakituisen asumisen mahdollistamisesta niillä vapaa-ajan asunnoilla, jotka täyttävät pysyvän asumisen kriteerit, kuten Kangasalla toimitaan, Kokoomuksen valtuustoryhmä

 

Vuosi 2016: Kesäasuntojen muuttamisen helpottamisesta vakituiseksi asunnoksi, Ylöjärvi 2001+, Matti Ylitalo

 

Tarkastelu   

 

2017 tuli lainsäädännöllisesti uutena mahdollisuutena osoittaa rakennusjärjestyksessä ne alueet ja edellytykset, joilla vapaa-ajan asunnon muuttaminen pysyvään asuintarkoitukseen ei edellytä poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua (MRL 129a§).Tällainen määräys voi kuitenkin koskea vain sellaisia alueita, joilla käyttötarkoituksen muutos ei aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. Rakennusjärjestyksen muutos ei koske pysyvän asumisen asuinrakennukselle säädettyjä teknisiä vaatimuksia tai niistä poikkeamista. Säännös ei myöskään koske alueita, joille on vapaa-ajanasunnon käyttötarkoitus osoitettu asemakaavassa tai oikeusvaikutteisessa yleiskaavassa. Tämä johtuu siitä, että oikeusvaikutteinen yleiskaava ja asemakaava syrjäyttävät rakennusjärjestyksen.

 

Hallituksen esityksessä ehdotettiin maankäyttö- ja rakennuslakiin lisättäväksi uusi 129 a §, jossa säädetään kunnan mahdollisuudesta päättää rakennusjärjestyksessä alueista, joilla vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutokset pysyvään asumiseen ratkaistaisiin suoraan rakennusluvalla. Ehdotetun 1 momentin mukaan kunta voi osoittaa rakennusjärjestyksessä alueet, joilla vapaa-ajanasunnon muuttaminen pysyvään asuinkäyttöön ei edellytä poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua ennen rakennuslupaa. Kunta voi ehdotuksen mukaan määrätä rakennusjärjestyksessä myös edellytyksistä, joiden täyttyessä vapaa-ajanasunnon käyttötarkoituksen muutos on mahdollinen. Edellytykset voivat koskea esimerkiksi rakennuspaikan kokoa tai jätevesihuollon järjestämistä.

 

Rakennusjärjestyksen määräys voi koskea ainoastaan olemassa olevien vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksen muutoksia, eikä se mahdollista uusien asuinrakennusten rakentamista ilman poikkeamispäätöstä tai suunnittelutarveratkaisua.

 

Maankäyttö- ja rakennuslain 17 luvussa säädetään rakentamisen teknisistä vaatimuksista siitä, että myös muutos- ja korjaustyöt ja käyttötarkoituksen muutos on toteutettava siten, että rakennus täyttää 117 a-g §:ssä tarkoitetut olennaiset tekniset vaatimukset.

 

Vapaa-ajanasunnon muutoksista pysyvään asumiseen aiheutuu kunnalle kustannuksia lakisääteisten palvelujen järjestämisestä.

 

Ylöjärven rakennusjärjestyksen päivityksessä otetaan vapaa-ajan asunnon muuttaminen vakituiseksi asunnoksi omaksi pykäläkseen rakennusjärjestykseen.

 

Lisätietoja Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius, sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa

 

1. Ympäristölautakunta päättää, että aloitteet vapaa-ajan asunnon muuttamiseksi vakituiseksi asunnoksi huomioidaan rakennusjärjestyksen käsittelyn päivityksen yhteydessä, ja näin tulee vastaus valtuustoaloitteisiin rakennusjärjestyksen päivityksen yhteydessä.

 

2. Merkitsee tiedoksi yllä olevan tarkastelun vastauksena valtuustoaloitteisiin ja lähettää sen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustoon vietäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

YMPLTK 23.06.2021 § 98

 

Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius

 

Asia Rakennusjärjestyksen tarkoitus on antaa mm. paikalliset olosuhteet huomioonottavaa tukea ja ohjeistusta maankäytölle ja rakentamiselle, on tärkeää, että kunnassa on lainsäädäntöön sekä maankäytön ja rakentamisen ohjaamisen tarpeisiin nähden ajantasainen rakennusjärjestys. Ylöjärven rakennusjärjestystä muutetaan vain tietyiltä osin.

 

Kokouksessa lautakunta käsittelee tehtyä, liitteenä olevaa rakennusjärjestysehdotusta.

 

Lisätietoja  Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius,

etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa

Ylöjärven kaupungin ympäristölautakunta päättää, käytyjen keskustelujen pohjalta:

 

Asettaa rakennusjärjestysluonnoksen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Puheenjohtaja Hietaniemi ehdotti, että 22 § rakennuspaikan vähimmäisvaatimus saaressa olisi 10.000 m2 sijaan 5.000 m2. Ruuska kannatti ehdotusta.

 

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus suoritettiin äänestys. Ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Hietaniemen ehdotusta äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä Hietaniemen ehdotus voitti äänin 7 (Hietaniemi, Friimäki, Havasalo, Siikaniva, Kuusinen, Ruuska, Teivaala) - 2 (Järvenpää, Mäkinen).

 

Hietaniemen ehdotus tuli lautakunnan päätökseksi.

-----

Ruuska ehdotti, että 24 § Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi kohta "lähin toimiva koulu alle 3 km päässä rakennuspaikasta" poistetaan. Hietaniemi kannatti ehdotusta.

 

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus suoritettiin äänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka Ruuskan ehdotusta äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä Ruuskan ehdotus voitti äänin 8 (Hietaniemi, Friimäki, Havasalo, Järvenpää, Siikaniva, Kuusinen, Ruuska, Teivaala) - 1 (Mäkinen).

 

Puheenjohtaja totesi Ruuskan ehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

-----

 

 Ruuska ehdotti, että 29 § Asuntojen määrä kohdassa neliöiden määrä säilytetään ennallaan, yhtä asuntoa kohden vähintään 500 m2 ja itsenäisen rakennuspaikan pinta-ala vähintään 750 m2. Siikaniva kannatti ehdotusta.

 

Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus suoritettiin äänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotkaRuuskan ehdotusta äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 5 (Hietaniemi, Friimäki, Havasalo, Kuusinen, Teivaala) - 4 (Järvenpää, Siikaniva, Mäkinen, Ruuska).

 

Puheenjohtaja totesi pohjaehdotuksen tulleen lautakunnan päätökseksi.

-----

 

Timo Järvenpää oli poissa asian käsittelyn aikana klo 18.08-18.11.

Katja Luojus oli poissa asian käsittelyn aikana klo 18.22-18.25.

 

YMPLTK 22.09.2021 § 136

 

Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius

 

Asia Ympäristölautakunta on kokouksessaan 22.01.2020 päättänyt uudistaa rakennusjärjestystä vain tietyiltä osin.  Samalla on ajateltu muuttaa rakennusjärjestyksen uusimista jatkuvaksi prosessiksi.

 

Nyt tehtiin muutoksia rakennusjärjestyksen pykäliin (vanhan rakennusjärjestyksen numerointi) 11,12,13,14, 22, 23, 24, 25, 26, 28, 31, 41, 42, 43, 44, 48, 50 ja uutena asiana otettiin pykälä; Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi (MRL 129a§).

 

Tarkastelu Ylöjärven kaupunki pyysi toimittamaan lausunnot rakennusjärjestyksen luonnoksesta 2.8.2021 mennessä, mutta lausunnon jättämiselle annettiin pyydettäessä lisäaikaa 20.8.2021 saakka.

 

Pyydetyissä lausunnoissa ei otettu kantaa muutettuihin pykäliin muuten, kuin yksityinen henkilö muistuttaa poikkeamispäätöksellä annettavista käyttötarkoituksen muutoksista. Poikkeamisluvat eivät ole poistumassa, vaan käyttötarkoituksen muutoksiin voidaan edelleen hakea poikkeamislupaa. Rakennusjärjestyksessä annetaan mahdollisuus hakea käyttötarkoituksen muutosta suoralla rakennusluvalla, ilman poikkeamispäätöstä, jos tietyt ehdot täyttyvät. 

 

Tekninen lautakunta ottaa positiivisesti kantaa heitä koskeviin muutoksiin.

 

Ei lausuttavaa: Fingrid Oyj, Maankäyttö ja ympäristö, Pirkanmaan pelastuslaitos, Tampereen kaupunki

 

Seuraavassa rakennusjärjestyksen uudistuksessa huomioon otettavat asiat:

 

Pirkanmaan maakuntamuseon lausunnossaan esittämät asiat, kulttuurihistoriallisesti arvokkaat alueet ja niiden esiintuominen rakennusjärjestyksessä. Ajantasaisen tiedon nettisivujen lisääminen rakennusjärjestykseen. Kulttuuriperintökohteiden sekä kiinteisiin muinaisjäännöskohteisiin liittyvien rajoitusten ja menettelyohjeiden tuominen rakennusjärjestykseen.

 

Pirkanmaan liiton lausunnossaan esittämät asiat, arvoalueissa tulisi ottaa huomioon myös maakuntakaavassa esitetyt Natura-alueet, luonnonsuojelu-alueet ja arvokkaat geologiset muodostumat. Näiden erityisten ympäristöarvojen vuoksi ko. kohteiden maankäyttöä on MRL 16 pykälän mukaisesti syytä tarkastella muita alueita perusteellisemmin. Tästä syystä rakennusjärjestykseen olisi hyvä lisätä liitekartat ja luettelot edellä mainituista arvoalueista.

 

Ylöjärven veden toivoma suojaetäisyyden kirjaaminen useampaan pykälään.

 

Väyläviraston valtuuttama asiantuntija lausui ratalain pykälät 37-38, nämä otetaan huomioon aina rakennusluvan yhteydessä, mutta voidaan lisätä seuraavassa uudistuksessa myös rakennusjärjestykseen.

 

Lisätietoja    Johtava rakennustarkastaja Katja Helenius,

sähköposti etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Johtava rakennustarkastaja ehdottaa

 

1. Ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi yllä olevan tarkastelun vastauksena lausuntoihin.

 

2. lähettää rakennusjärjestysluonnoksen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustoon vietäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

-----

 

Katja Helenius poistui kokouksesta asian käsittelyn päätyttyä klo 19.56.

 

KAUPHALL 11.10.2021 § 349 

 

Ympäristölautakunta on 23.6.2021 § 98 käsitellyt liitteessä olevat muutokset rakennusjärjestykseen. Poistettavat kohdat on yliviivattu ja lisäykset punaisella tekstillä. Lisäksi ympäristölautakunnan käsittelyn jälkeen luonnoksesta on nähtävilläoloaikana poistettu tarpeettomana § 31 (Entisistä rakennusjärjestyksistä edelleen voimaan jäävät määräykset) ja Liikenneviraston nimi on muutettu Väylävirastoksi. Pykälän oheismateriaalina on em. muutosten jälkeen koko rakennusjärjestysluonnos.

 

Liite - Muutokset rakennusjärjestykseen 1.1.2022

 

Oheismateriaali - Rakennusjärjestysluonnos

 - Lausunnot

 

Kaupunginjohtaja ehdottaa

Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää

 

1. hyväksyä tämän pykälän liitteen mukaiset muutokset rakennusjärjestykseen voimaan tuleviksi 1.1.2022 lukien ja

 

2. että näillä muutoksilla päivitetty rakennusjärjestys kumoaa Ylöjärven kaupungin 1.1.2017 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen.

 

Päätös Keskustelun alussa esittelijä muutti päätösehdotustaan siten, että tämän asian liitteeseen tehdään seuraavat korjaukset, jotta se on ympäristölautakunnan 23.6.2021 § 98 päätöksen mukainen:

 

- § 22 (Rakennuspaikka) viimeinen lause muutetaan kuulumaan: Ranta-alueen rakennuspaikan pinta-alan tulee olla vähintään 5.000 m² ja saaressa olevan rakennuspaikan vähintään 5.000 m².

 

- § 24 (Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi (MRL 129a§)) poistetaan kohta "sekä lähin toimiva koulu on alle 3 km päässä rakennuspaikasta".

-----

 

Keskustelun kuluessa Erja Pelkonen ehdotti, että § 29 (Asuntojen määrä) säilytetään ennallaan, yhtä asuntoa kohden vähintään 500 m² ja itsenäisen rakennuspaikan pinta-ala vähintään 750 m². Markku Mäki-Ventelä ja Mika Kotiranta kannattivat Pelkosen ehdotusta.

 

Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Pelkosen ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Ahonen, Heikkilä, Kiiskinen, Stenman) ja 7 ei-ääntä (Haataja, Heiska, Jäppinen, Kotiranta, Mäki-Ventelä, Pelkonen, Sivonen), joten puheenjohtaja totesi Pelkosen ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

-----

 

Keskustelun kuluessa Mika Kotiranta ehdotti, että § 25 (Rakentamisen sijoittuminen ja sopeutuminen ympäristöön) poistetaan rantasaunaa koskevasta kappaleesta kohdat: "Rantasaunassa ei saa olla keittiötä tai wc tilaa" ja "eikä parvea saa rakentaa." Peer Haataja, Erja Pelkonen ja Markku Mäki-Ventelä kannattivat Kotirannan ehdotusta.

 

Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Kotirannan ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 4 jaa-ääntä (Ahonen, Heikkilä, Kiiskinen, Stenman) ja 7 ei-ääntä (Haataja, Heiska, Jäppinen, Kotiranta, Mäki-Ventelä, Pelkonen, Sivonen), joten puheenjohtaja totesi Kotirannan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

-----

 

Keskustelun kuluessa Jussi-Pekka Ahonen ehdotti, että § 24 (Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi (MRL 129a§)) palautetaan kohta "sekä lähin toimiva koulu on alle 3 km päässä rakennuspaikasta". Jaana Heikkilä kannatti Ahosen ehdotusta.

 

Koska oli tehty kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen nimenhuudolla siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Ahosen ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä annettiin 7 jaa-ääntä (Haataja, Heiska, Jäppinen, Kotiranta, Mäki-Ventelä, Pelkonen, Sivonen) ja 4 ei-ääntä (Ahonen, Heikkilä, Kiiskinen, Stenman), joten puheenjohtaja totesi kaupunginjohtajan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Jussi-Pekka Ahonen jätti päätöksestä eriävän mielipiteen:

 

On ymmärrettävää, että kesämökkejä halutaan muuttaa pysyviksi asunnoiksi. Prosessia täytyy kuitenkin säädellä, jotta se on hallittua ja kokonaistaloudellisesti kannattavaa. Ylöjärven kaupunginhallituksen päätös muuttaa viranhaltijaesityksenä tehtyä rakennusjärjestystä on käsittämätön ja taustalla lienee päättäjien sidonnaisuus rakentamiseen. Kaupunginhallituksen enemmistö (perussuomalaiset, kokoomus ja keskusta) hyväksyi rakennusjärjestyksen muutokset, vaikka ne ovat korkeimman hallinto-oikeuden linjausten vastaisia. On todennäköistä, että valtion aluehallinto puuttuu Ylöjärven kaupunginhallituksen päätökseen tai viimeistään siinä vaiheessa, jos kaupunginvaltuusto hyväksyy sen.

 

Rakennusjärjestyksen uudistus tuotiin ympäristölautakunnan käsittelyyn 23.6.2021. Rakennusjärjestys oli harkittu, asiantuntijoiden tekemä kokonaisuus. Ympäristölautakunnan kokouksessa perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan edustajien toimesta rakennusjärjestykseen tehtiin muutoksia, jotka eivät ole ylöjärveläisten, Ylöjärven kaupungin, ympäristökuntien sekä tulevan hyvinvointialueen edun mukaisia.

 

Perustelen kantaani seuraavasti:

1) Vapaa-ajan asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi kohta "lähin toimiva koulu alle kolmen kilometrin päässä rakennuspaikasta" poistettiin ympäristölautakunnassa äänestyksen jälkeen. Kaupunginhallitus äänesti kyseisen vaatimuksen uudelleen lisäämisestä ja enemmistön äänin vaatimusta ei lisätty.

 

Kyse on palvelutarpeen hajauttamisesta. Kaupungin palvelutuotanto kärsii jo nyt niukkuudesta. Vapaa-ajan asuntojen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi tarkoittaa, että Ylöjärven kaupungin on tarjottava tietyt palvelut asunnolle, joka sijaitsevat yleensä kaukana kyläkeskuksesta. Lapset on vietävä kouluun ja iäkkäämmän väestön on saatava kotihoito. Jossain vaiheessa alueelle on vedettävä viemäri ja vesijohto. Näin Ylöjärven jo nyt Pirkanmaan kallein veden hinta jatkaa nousuaan. On sanomattakin selvää, että tämä muutos on hyvä harvoille, huono suurimmalle osalle ylöjärveläisiä. Palvelutuotanto pitää järjestää tehokkaasti. Poliittinen oikeisto on valmis leikkaamaan palveluista suurimmalta osalta ylöjärveläisiä, mutta samalla oman intressipiirin asioita hoidetaan, vaikka se olisi kokonaistaloudellisesti järjetöntä.

 

2) Kaupunginhallitus teki lisäksi muutoksen, jossa rantasaunan varustelutaso vapautettiin. Päätös on suoraan lainvastainen. Korkein hallinto-oikeus on linjannut päätöksessään (KHO 3:2004), että keittonurkkauksella varustettua rantasaunaa ei voida pitää maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n kolmannen momentin tarkoittamana talousrakennuksena. Siten rakennuslupaa ei ollut voitu myöntää ilman alueellisen ympäristökeskuksen myöntämää poikkeamislupaa maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n ensimmäisen momentin mukaisesta rantavyöhykkeen suunnittelutarpeesta. Tämän lisäksi rakentajaan kohdistuu veroseuraamuksia kiinteistöveron osalta. Lisäksi kaupunki voi joutua asiassa korvausvelvolliseksi, jos katsotaan, että kaupunki hyväksyy käytännön tietoisesti rakennusjärjestyksessä. Päätöksenteossa tulee noudattaa tarkoin lakia.

-----

 

Kaupunginhallitus hyväksyi äänestysten jälkeen kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen edellä ilmenevin muutoksin.

------

 

 

KAUPVALT

 

Liite - Muutokset rakennusjärjestykseen 1.1.2022

 

Oheismateriaali - Rakennusjärjestysluonnos

 - Lausunnot

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto päättää

1. hyväksyä tämän pykälän liitteen mukaiset muutokset rakennusjärjestykseen voimaan tuleviksi 1.1.2022 lukien ja 

2.että näillä muutoksilla päivitetty rakennusjärjestys kumoaa Ylöjärven kaupungin 1.1.2017 voimaan tulleen rakennusjärjestyksen.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Jussi-Pekka Ahonen ehdotti, että rakennusjärjestyksen 7. lukuun Rakentaminen ranta-alueelle § 25 Rakentamisen sijoittuminen ja sopeutuminen ympäristöön palautetaan kohta: "Rantasaunassa saa varsinaisen saunatilan lisäksi olla pukutila, jossa voi olla tulisija, jos sen hormi saadaan samaan savupiippuun kiukaan hormin kanssa. Rantasaunassa ei saa olla keittiötä tai wc tilaa. Saunan tulee olla korkeudeltaan yksikerroksinen, eikä parvea saa rakentaa." Seppo Peltola kannatti Ahosen ehdotusta.

Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen äänestyskoneella siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee Ahosen ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi.               

Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti.   

Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 34 jaa-ääntä ja 16 ei-ääntä, yhden äänestäessä tyhjää (§ 133 liite 1), joten puheenjohtaja totesi kaupunginhallituksen ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaupunginhallituksen ehdotuksen äänestyksen jälkeen.
-----


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa