RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 20.05.2026/Asianro 80
Neljännesvuosikatsaus 1/2026 tekninen lautakunta
Tekninen lautakunta 20.05.2026
279/02.02.00/2025
Valmistelija: Talouspäällikkö Merja Talvitie
Seloste ja perustelut: Kuntalain 120 a §:n mukaan kunnan on tuotettava tietoja kunnan toiminnasta ja taloudesta kunnan toiminnan, hallinnon ja talouden ohjausta, johtamista ja seurantaa varten sekä kuntalain 5 luvussa tarkoitettujen kunnan asukkaiden ja palvelujen käyttäjien osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Tiedot toimitetaan Valtiokonttorille yhteen toimivuuden edellyttämässä muodossa. Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on antanut vuonna 2020 yleisohjeen kunnan ja kuntayhtymän puolivuosi- ja neljännesvuosikatsausten laadinnasta.
Kaupungin hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 3 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on huolehtia toiminnan tulosten ja talousarvion toteutumisen seurannasta sekä toiminnan tuottavuuden ja vaikuttavuuden edistämisestä. Hallintosäännön 118 §:n 2 momentin kohdan 10 mukaisesti tekninen lautakunta valvoo talousarvion toteutumista ja sitä, että kaupunginhallituksen antamia ohjeita noudatetaan.
Toimintavuoden ensimmäinen raportointijakso on 1.1.-31.3.2026.
Lautakunta
Teknisen lautakunnan alaisen talouden toteuma ensimmäisellä vuosineljänneksellä vastaa vielä kokonaisuutena talousarviota sekä toimintatuottojen että -kulujen osalta. Toteumassa näkyvät kuitenkin kylmän alkutalven sekä öljyn hinnan kohoamisen vaikutukset toimintakuluihin. Tässä vaiheessa vuotta vuoden 2026 tilinpäätösennuste käyttötalouden osalta ennakoi 600 000 euron talousarvioylitystä. Summa koostuu talousarviosta puuttuneista vuokrakuluista sekä elintarvikkeiden ja ruokakuljetusten hintojen noususta. Liikenneväyläinvestointien ennakoidaan alittavan talousarvion noin 1,3 miljoonalla eurolla. Muutoin teknisen lautakunnan alaisten investointien ennakoidaan kokonaisuutena toteutuvan talousarvion mukaisesti.
Talonrakennusinvestoinneista alkuvuoden aikana on ollut käynnissä isoimpana hankkeena Vuorentaustan yläkoulun saneeraus (vaihe 2) sekä Soppeenharjun päiväkodin peruskorjaus.
Liikenneväyläinvestointien osalta työt ovat olleet käynnissä useassa kohteessa. Näistä euromäärältään isoimmat hankkeet ovat Vuorentaustan asemakaavan laajennus- ja muutosalueen työt, Yhdystien teollisuusalue sekä Siltatien 5. vaihe. Yleisten alueiden osalta työt ovat keskittyneet ensimmäisellä raportointijaksolla Työlänojan leikki- ja liikuntapuiston rakentamiseen. Kalustoinvestoinneista on toteutunut kahden traktorimönkijän hankinta.
Vastuualueet
Hallinto ja kehittäminen
Matkustajamäärät Ylöjärven joukkoliikenteessä ovat kasvaneet viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna 12 %. Lielahti-Ylöjärvi -raitiotien hankesuunnitelman tiimoilta järjestettiin tammikuussa sidosryhmätyöpaja. Raitiotien hankesuunnitelman yhteydessä teetetty liityntäpysäköintiselvitys valmistui. Selvitys suosittaa Ylöjärvellä liityntäpysäköintiä Teivoon, Mäkkylään ja Leijapuistoon. Teivo-Mäkkylässä on vireillä kuusi asemakaavaa. Kivikkotien kumppanuuskaavan materiaalia valmistellaan hyväksyntäkäsittelyyn ja Teivonportin kaavatyö odottaa raitiotiehen liittyvän suunnittelun etenemistä. Velodromin, Tallinrinteen, Tallinmäen ja Mäkkylänpellon Y -tontin kaavat etenevät suunnitellusti.
Raportointijakson toteutuneet toimintatuotot ja -kulut ovat toteutuneet lähes talousarvion mukaisesti.
Yhdyskuntatekniset palvelut
Alkuvuoden aikana on julkaistu useita tarjouspyyntöjä ja MAPSTOa on valmisteltu yhteistyössä kaavoituksen vastuualueen kanssa. Tampereen rajalla Mastontien ylittävän ulkoilureitin sillan suunnittelu on kilpailutettu ja suunnittelutyö käynnistetty raportointijakson aikana. Hevossaaren palaneen laavun uudelleen rakentaminen on aloitettu.
Käyttötaloudessa raportointijakson toimintatuotot ja -kulut ovat tasapainossa. Toimintatuotot ovat toteutuneet yli ajanjakson talousarvion ja toimintakulut hieman alle talousarvion.
Toimitilat
Kauraslammen koulun hankesuunnittelu on käynnissä, samoin Siivikkalan päiväkodin kaavamuutos ja hankesuunnittelu. Raportointijakson aikana on valittu Vuorentaustan päiväkodin ja alakoulun urakoitsija. Siltatien koulun 3. vaiheen rakentaminen on käynnissä.
Raportointijaksolla käyttötalouden toimintatuotot ja -kulut ovat kokonaisuutena vielä lähes talousarvion mukaiset. Alkutalven sääolosuhteet sekä maailmanmarkkinatilanne näkyvät kuitenkin vastuualueen talouden toteumassa.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Talouspäällikkö Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi,
Kaupunkirakennejohtaja Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi
Liitteet: Q1 raportti Hallinto ja kehittäminen
Q1 raportti Yhdyskuntatekniset palvelut
Q1 raportti Toimitilat
Q1 raportti Tekninen lautakunta
Tuloslaskelma Q1 Tekninen lautakunta
Investointiraportti Q1 Tekninen lautakunta
Esittelijä: Kaupunkirakennejohtaja
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta merkitsee tiedoksi neljännesvuosikatsauksen 1/2026.
Päätös: