RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 68
Heikkiläntien sulkeminen ja kiertotiejärjestelyt
Tekninen lautakunta 22.04.2026 § 68
165/10.03.01.00/2026
Valmistelija: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Seloste ja perustelut: Liikenneväylien MAPSTO-ohjelmaan sisältyy vuonna 2026 Heikkiläntien varteen rakennettavan kevyen liikenteen väylän toteuttaminen. Heikkiläntie suljetaan Huurteilantien ja Riekontien pohjoisen liittymän välillä kahdessa eri vaiheessa. Sulku kestää kokonaisuudessaan joulukuuhun 2026 saakka. Työ on suunniteltu alkavan keväällä 2026. Sulkemisen syynä on työn työturvallisuuden ja kolmannen osapuolen turvallisuuden varmistaminen. Samalla rakennustyön toteuttaminen ja työmaajärjestelyjen toteuttaminen helpottuu.
Ensimmäisessä vaiheessa Heikkiläntie suljetaan Haukkakujan ja Metsotien välillä, jolloin Haukankujalta ei pääse kääntymään vasemmalle eikä Huurteilantieltä oikealle Heikkiläntielle, vaan liikenne ohjataan Heikkiläntietä pohjoiseen.
Toisessa vaiheessa Heikkiläntie suljetaan Haukkakujan ja Riekontien pohjoisen liittymän välillä. Tässä vaiheessa Riekontien liikenne kulkee Riekontietä pohjoisen Heikkiläntien liittymän kautta. Tiaisentielle suuntautuva liikenne ohjataan Huurteilantien ja Huuhkajantien kautta ja osin kevyen liikenteen väylän kautta.
Heikkiläntietä pitkin kulkeva kevyt liikenne ohjataan koko työmaan ajan Riekontien pohjoisen liittymän kautta Heinitien jatkeena olevan kevyen liikenteen väylän kautta Kaaritien ja Metsontien kautta Heikkiläntielle.
Muu ajoneuvoliikenne kulkee Heikkiläntietä Metsäkyläntielle ja edelleen joko Hiekkamaantielle tai Vanhalle Vaasantielle.
Toimivalta: Hallintosääntö § 118
Lisätietoja päätöksestä: Työmaapäällikkö Jari Luoma, p. 040 133 4815, jari.luoma@ylojarvi.fi,
Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara, p. 050 384 8383,
ari.jokihaara@ylojarvi.fi
Liite: Heikkiläntien sulkeminen, liikenteenohjaussuunnitelma
Esittelijä: Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta päättää, että
- Heikkiläntie voidaan sulkea kevyenliikenteenväylän toteuttamisen ajaksi joulukuuhun 2026 saakka selosteosan mukaisesti,
- Räyskäntielle, Sirritielle, Uikuntielle ja Työläntielle asetetaan työn ajaksi läpiajokielto Metsäkyläntielle,
- Heinitielle asetetaan työn ajaksi läpiajokielto Heikkiläntielle.
Päätös:
Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.
-----
Jäsen Johanna Airikka poissa kokouksesta klo 18:46 – 18:47 pykälän käsittelyn aikana.