RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 61
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Valtuustoaloite Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti Ylöjärven kaupungille (pdf 69.22 kb) |
Valtuustoaloite: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun työpaikkasertifikaatti Ylöjärven kaupungille
Kaupunginvaltuusto 12.05.2025 § 54
”Suomen Punainen risti järjestää säännöllisesti verenluovutuspaikan Ylöjärven seurakuntakeskuksella. Verenluovuttajia tarvitaan, että Suomessa pysyy riittävä ja monipuolinen luovuttajakunta turvaamaan potilaiden hoitoa. Joka vuosi tarvitaan yli 20 000 uutta verenluovuttajaa. Veripalvelu valmistaa ja toimittaa sairaaloille luovutetusta verestä tehdyt verivalmisteet, joissa ne ovat elintärkeitä esimerkiksi onnettomuuden uhreille, syöpäpotilaille, synnyttäneille äideille ja leikkauspotilaille.
Vapaaehtoiset verenluovuttajat ovat korvaamaton apu potilaille ja tällä hetkellä vain noin 3% suomalaisista aikuisista luovuttaa verta vuosittain. SPR:n tavoitteena on saada vuosittain yli 20 000 uutta luovuttajaa, että luovuttajakannan koko kasvaisi ja se riittäisi kattamaan myös äkillisiä muutoksia veren tarpeessa. Osana tätä tavoitetta on luotu Veripalvelun työpaikkasertifikaatti, jonka työyhteisö saa käyttöönsä, jos sen työntekijät saavat luovuttaa verta työajalla. Sertifikaatti on ollut käytössä vuoden 2023 syksystä alkaen ja siinä on mukana jo yli 400 organisaatioita. Verenluovutuksen mahdollistaminen työajalla antaa työyhteisöille helpon vaihtoehdon osallistua yhteiskuntavastuuseen. Työpaikkasertifikaatilla on suuri symbolinen arvo ja on yksi tapa osoittaa yhteiskuntavastuuta ja luoda auttamisen kautta tapahtuvaa merkityksellisyyden kokemusta. Sertifikaatti vahvistaa yritysten ja organisaatioiden vastuullista brändiä sekä työnantajakuvaa. Sallimalla verenluovutuksen työajalla työpaikat saavat käyttöönsä sähköisen sertifikaatin, jonka ne voivat liittää esimerkiksi verkkosivuilleen. Työpaikka voi itse päättää verenluovutuksessa käyntien yksityiskohdista, esimerkiksi kuinka monta kertaa vuodessa työaikaa tähän on mahdollista käyttää. Keskimäärin verenluovutuksessa käydään 1,6 kertaa vuodessa.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Ylöjärven kaupunki osallistuisi Suomen Punaisen Ristin veripalvelun työpaikkasertifikaatin hankkimiseen ja mahdollistaisi työntekijöilleen verenluovutuksen työajalla Ylöjärven seurakuntakeskuksen luovutuspaikassa.
Ylöjärven Kristillisdemokraattinen valtuustoryhmä ym.”
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus 09.06.2025 § 213
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää lähettää valtuustoaloitteen henkilöstöpalveluihin lausuntoa varten.
Päätös: Hyväksyttiin.
Kaupunginhallitus 02.03.2026
254/01.04.04/2025
Valmistelija: henkilöstöjohtaja Mira Hirvonen-Ylinen
Seloste ja perustelut: Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun verkkosivuilla kerrotaan, että veripalvelun maksuttoman työpaikkasertifikaatin tavoitteena on kannustaa yhteisöjä ja ihmisiä verenluovuttajiksi. Sertifikaatilla työnantaja voi mahdollistaa verenluovutuksen työajalla. SPR:n sivujen perusteella voi arvioida, että verenluovutuksen kesto on noin 45–60 minuuttia. Ylöjärvellä SPR järjestää verenluovutustilaisuuksia seurakuntakeskuksella.
SPR:n veripalvelun työpaikkasertifikaatti on otettu SPR:n verkkosivujen mukaan käyttöön muutamissa Suomen kunnista: Valkeakoskella, Riihimäellä ja Tuusulassa. Esimerkiksi Valkeakoskella verenluovuttaminen työajalla on mahdollista, mikäli työtehtävät eivät sen vuoksi vaarannu ja esihenkilö katsoo tämän etukäteen mahdolliseksi. Työstä poissaolo voi olla enintään tunnin mittainen matkoineen. Mahdollisesti muodostuvia matka- tai muita kuluja ei korvata. Tarkempaa vaikutusten arviointia kokemuksista ei tällä hetkellä ole saatavilla.
Kaupungin palveluksessa on kaikkiaan noin 1500 eri alojen ammattilaista, minkä lisäksi kaupungin toiminnot levittäytyvät maantieteellisesti laajalle alueelle. Kaupunki julkisena toimijana osallistuu eri tavoin yhteiskuntavastuun kantamiseen esimerkiksi taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristövastuun näkökulmasta. Verenluovutuksen mahdollistaminen työajalla tarkoittaisi väistämättä työnantajalle työpanoksen menetystä huomioiden verenluovutukseen ja matkantekoon käytetty aika. Osassa toiminnoissa on käytössä henkilöstömitoitus, tai asiakasturvallisuuden vuoksi edellytetään tiettyä määrää henkilöstöä, jolloin poistuminen kesken työvuoron ei ole mahdollista. Työajalla verenluovutuksen toteuttamista ei voida siten mahdollistaa yhdenvertaisesti eri ammattiryhmille. Edellä mainituin perustein henkilöstöpalvelut kannustaa henkilöstöä vapaaehtoiseen verenluovutukseen ja suosittaa ettei erillistä SPR:n verenluovutussertifikaattia hankita.
Toimivalta: Hallintosääntö 32 §
Lisätietoja päätöksestä: henkilöstöjohtaja, Mira Hirvonen-Ylinen, 040 1331 415, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Esittelijä: Kaupunginjohtaja
Päätösehdotus:
Kaupunginhallitus päättää
1. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy henkilöstöpalveluiden lausunnon vastauksena aloitteeseen ja
2. tarkastaa tämän asian kokouksessa.
Päätös: