RSS-linkki
Kokousasiat:https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 29
Lukion laatustrategia
Kasvatus- ja opetuslautakunta 17.02.2026 § 29
416/12.00.01/2025
Valmistelija: Lukion rehtori Jarkko Tuomennoro
Seloste ja perustelut: Lukion laatustrategia on koulutuksen järjestäjän linjauksista koostuva kokonaisuus, jonka avulla lukio varmistaa toimintansa laadun, kehittää sitä systemaattisesti ja ohjaa koulun arjen toimintaa kohti asetettuja tavoitteita. Se toimii arjen työn, pedagogisen kehittämisen ja johtamisen välineenä. Lukiolaki 714/2018 säädetään yksiselitteisesti, että koulutuksen järjestäjä vastaa antamansa koulutuksen laadusta ja laadunhallinnan jatkuvasta kehittämisestä.
Lisäksi lukiolain mukaan koulutuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta, osallistua ulkopuoliseen arviointiin, julkistaa arviointien keskeiset tulokset. OKM:n laatima Lukiokoulutuksen laatustrategia 2030 toimii Ylöjärven lukion laatustrategian pohjana.
Toimivalta: Hallintosääntö 94 §
Lisätietoja päätöksestä: Lukion rehtori, Jarkko Tuomennoro, p. 050 372 1943, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi
Liite: Ylöjärven lukion laatustrategia
Esittelijä: Sivistysjohtaja
Päätösehdotus: Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä Ylöjärven lukion laatustrategian.
Päätös: Hyväksyttiin.