Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.05.2024/Pykälä 159


Liitekartat

 

Katualuetoimituksen hakeminen, Siltatien pohjoispään katualue

 

Kaupunginhallitus 27.05.2024 § 159  

285/10.00.01/2024  

 

 

Valmistelija Maankäyttöinsinööri

 

 Katualuetoimituksessa käsitellään asemakaavan mukaisten katualueiden siirtyminen kaupungille, haltuunotto ja määritellään korvauskysymykset. Asemakaavan mukaiset katualueet saadaan toteutettua, kun katualueet on siirtyneet kaupungin omistukseen. Samalla selkeytetään alueen maanomistusta ja perusparannetaan kiinteistöjärjestelmää.

 

 Kaupungin ja maanomistajien väliset neuvottelut eivät ole johtaneet tulokseen. Ylöjärven kaupunki on esittänyt maanomistajille tarjoukset, jotka ovat pohjautuneet asemakaavan mukaisissa katualueissa käytettyihin hintoihin. Siltatien pohjoispään katualue kytkee Siltatien rakentuneen ja edelleen laajentuvat alueen Viljakkalantiehen, joten se on tärkeä katuyhteys asuntoalueiden liikennöinnin kannalta.

 

 Voimassa olevassa asemakavaassa, Siltatien pohjoispään katualue asemakaava, katualuetoimituksella haettava noin 9 606 m² suuruinen alue muodostuu kiinteistöjen 980-406-2-353 ja 980-406-2-348 määräaloista (liite 1).

 

 Maankäyttö- ja rakennuslain 94 §:n mukaan kunta saa omistukseen 1.

 asemakaavan mukaisen katualueen, joka ei sille ennestään kuulu, kiinteistönmuodostamislain mukaisella kiinteistötoimituksella.

 

Toimivalta maankäyttö- ja rakennuslaki 94 §, hallintosääntö 87 §, kaupunginhallitus 25.5.2015 § 191

 

Lisätietoja päätöksestä: Maankäyttöinsinööri Mira Turunen, p. 044 481 1283, etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi

 

Liitteet: Liitekartat

 

Esittelijä: Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää todeta, että Ylöjärven kaupunki hakee selosteosan mukaisin perustein maanmittauslaitokselta katualuetoimitusta, jossa käsitellään Siltatien pohjoispään katualue asemakaavan mukaisen katualueen kiinteistöistä 980-406-2-348 ja 980-406-2-353 siirtyminen kaupungille ja että toimituksen hakevat kaupungin puolesta ja siinä kaupunkia edustavat hallintosäännön 131 § ja 133 § mukaisesti maankäyttöinsinööri ja maanmittausinsinööri.

 

Päätös: Hyväksyttiin.