Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 169


 

Siltatien koillinen asemakaava (4. vaihe) / Hyvinvointilautakunnan lausunto

 

Hyvinvointilautakunta 08.11.2022 § 169  

823/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Suunnittelualue jatkaa Kirkonseudun Siltatien asuinalueiden asemakaavoittamista, joka etenee kuudessa vaiheessa. Kolme asemakaavoista

on lainvoimaisia ja ns. katukaava on hyväksytty kaupunginvaltuustossa.

 

Tämä 4. kaavoitusvaihe sijoittuu jo hyväksyttyjen asemakaavojen koillispuolelle. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 25 ha.

 

Asemakaavan tavoitteena on voimassaolevan oikeusvaikutteisen osayleiskaavan periaatteita noudattaen muodostaa tiivis, pientalovaltainen ja joukkoliikennettä hyödyntävä asuinalue.

 

Osayleiskaavan mukaisesti asuinalue rakentuu koko alueen pääkatuna toimivalta Siltatieltä lähtevän kehämäisen kokoojakadun varteen. Osayleiskaavassa arvioitu 1 000 henkilön asukasmäärä täsmentyy valittavien suunnitteluratkaisujen mukaan.

 

Asemakaavassa otetaan huomioon osayleiskaavassa osoitetut ulkoilureitit ja virkistysalueet sekä hulevesien hallinta.

 

Oheismateriaali Siltatie koillinen (4.vaihe) - Ylöjärven kaupunki (ylojarvi.fi)

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole

 Siltatien koillisen asemakaavan (4. vaihe) luonnokseen huomautettavaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 -------