Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.03.2022/Pykälä 37



 

Teknisen lautakunnan toimintakertomus ja toimintasuunnitelman toteutuminen vuodelta 2021

 

Tekninen lautakunta 16.03.2022 § 37  

760/02.06.01/2021  

 

 

Valmistelija Talouspäällikkö Merja Talvitie

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kaupunginhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen kokouksessaan 28.3.2022. Lautakuntien tulee käsitellä oman toimialueensa toimintakertomus ennen kaupunginhallituksen käsittelyä. Toimialojen sitovuustaso on kaupunginvaltuustoon nähden lautakuntataso.

 

 Kaupungin hallintosäännön 134 §:n kappaleen 2 kohdan 9 mukaan teknisen lautakunnan tehtävänä on mm. hyväksyä käyttösuunnitelma ja toimintakertomus sekä vuosittaiset työohjelmat.

  

Lautakunta Teknisen lautakunnan alaisuudessa toimii kolme vastuualuetta:  hallinto ja kehittäminen, yhdyskuntatekniset palvelut sekä toimitilat.

 

 Teknisen lautakunnan alaisen toiminnan osalta toimintatuotot toteutuivat lähes budjetoidusti. Toimintakulut ylittivät talousarvion noin 266 000 eurolla. Toimintakate jäi budjetoidusta noin 242 000 euroa.

 

 Talousarviokäsittelyn yhteydessä teknisen lautakunnan alaiselle toiminnalle on asetettu strategian toteutumista tukevia toiminnallisia tavoitteita. Näiden toteutumisesta on raportoitu strategiakärjittäin ja tavoitteittain liikennevalokoodeilla. Liikenneväyläinvestointien, talonrakennusinvestointien sekä yleisten alueiden investointien osalta tärkeimmät investointikohteet ovat toteutuneet suunnitellussa aikataulussa, laajuudessa ja kustannusarviossa.

 

 Rakennuskannan salkutus on päivitetty viranhaltijatyönä 19.11.2021 ja korjausvelkaselvitys on tehty maaliskuussa 2021. Kiinteistöjen lämmitystapamuutoksia öljylämmitteisissä kiinteistöissä on tehty teknisen lautakunnan päätösten mukaisesti.

 

 Vuoden aikana on toteutettu yhdyskuntateknisten palveluiden kyselytutkimus sekä liikenneturvallisuuskysely. Sähköautojen latauspisteitä on lisätty teknisen lautakunnan päätösten mukaisesti.

 

Vastuualueet Hallinto ja kehittäminen

 

Koronapandemia vaikutti edelleen joukkoliikenteen kysyntään ja asiakasmääriin vuonna 2021. Sekä matkustajien että lipputulojen määrä oli noin 30% (35% vuonna 2020) alhaisempi verrattuna koronapandemiaa edeltävään aikaan.

 

Joukkoliikenteen kustannuspaikan toimintakate oli noin 50 000 euroa budjetoitua huonompi. Tämä johtui siitä, että Traficom pienensi maksettua koronatukea ennakkoilmoituksesta poiketen korvaten kaikille suurille kaupunkiseuduille samalla prosentilla tappioita. Tästä aiheutunutta alijäämää pystyttiin kattamaan muilta kustannuspaikoilta kertyneillä säästöillä siten, että kokonaisuutena vastuualueen toimintakate oli noin 18 000 euroa alijäämäinen.

 

Yhdyskuntatekniset palvelut

 

Vastuualueen toimintatuotot ylittivät budjetoidun 106 000 eurolla. Toimintakulut toteutuivat lähes budjetoidun mukaisena, joten toimintakate oli noin 116 000 euroa talousarviota parempi.

 

Vuoden 2021 aikana Lamminpään urheilumajan ja ympäristön huolto- ja ylläpitotehtävät siirtyivät Ylöjärven kaupungin vastuulle. Liikenneväylä- ja yleisten alueiden investointeja on toteutettu Mapsto -asiakirjan mukaisesti. Siivikkalan kaava-alueen metsäalueiden kokonaissuunnitelmaa on koronatilanteesta johtuen toteutettu syksyllä 2021 yhdessä kaavoituksen kanssa. Osallistaminen on kohdistettu erikseen kuntalaisille, Siivikkalan koululle ja päiväkodille.                

 

Toimitilat

 

Vastuualueen toimintatuotot toteutuivat lähes talousarvion mukaisesti. Toimintakulut ylittivät budjetoidun 272 000 eurolla, joten toimintakate toteutui noin 340 000 euroa alle talousarvion.

 

Öljyn, sähkön ja kaukolämmön kustannustaso nousi ennakoitua enemmän ja lisäksi kylmä ja luminen syystalvi kasvattivat kustannuksia. Kohonneet rakennusten kunnossapidon kustannukset ja rakennusten korjausvelan lisääntyminen ovat lisäksi aiheuttaneet kunnossapidon osalta kustannuspaineita. Näitä kustannusten ylityksiä ei pystytty muilla toiminnan säästöillä täysimääräisesti kattamaan.

 

Rakennusten kunnossapidossa on satsattu sisäilmatutkimuksiin sekä -korjauksiin ja muihin pakollisiin remontteihin. Uimahallille on tehty energiansäästöön liittyviä toimenpiteitä ja useilla kohteilla on tehty sisä- ja ulkovalaistuksen uusimisia energiatehokkaammiksi.

 

Liite  Strategian toteutumista tukevat toiminnalliset tavoitteet

  Hallinto ja kehittäminen, vastuualueen kuvaus

  Yhdyskuntatekniset palvelut, vastuualueen kuvaus

  Toimitilat, vastuualueen kuvaus

  Tuloslaskelma, tekninen lautakunta

 

Lisätiedot Jukka Nurmi, p. 050 466 5860, jukka.nurmi@ylojarvi.fi,

 Merja Talvitie, p. 050 599 9054, merja.talvitie@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vs. Kaupunkirakennejohtaja

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää omalta osaltaan hyväksyä esitetyt taloudelliset ja toiminnalliset selvitykset sekä esittää ne kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----