Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 73


 

Hyvinvointilautakunnan osallisuustyöpajat

 

Hyvinvointilautakunta 07.12.2021 § 73  

    

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Anna Mäkelä

 

Osallisuus ja vaikutusmahdollisuudet ovat tärkeitä hyvinvoinnin ulottuvuuksia kaiken ikäisillä. Osallisuus on vahvasti yhteydessä hyvinvointiin: matalan osallisuuden kokemuksen on todettu liittyvän muun muassa vakavaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen, yksinäisyyteen ja huonoksi koettuun työkykyyn. Kokemus osallisuudesta lisää hyvinvointia, turvallisuutta, uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin.

 

Ylöjärven kaupungin Laaja hyvinvointikertomus ja suunnitelma linjaa vuosien 2021-2024 hyvinvoinnin edistämistyötä. "Toisista välittäminen ja yhdessä tekeminen" on yksi hyvinvointisuunnitelman kolmesta painopisteestä, jonka yhdeksi tavoitteeksi on määritelty osallisuuden vahvistaminen. Osallisuutta edistetään myös osana useita muita hyvinvointisuunnitelman tavoitteita. Vapaa-aikapalveluissa toteutettavat palvelut, tapahtumat ja toiminta useimmiten edistävät myös kuntalaisten osallisuutta. Lisäksi hyvinvointilautakunnan tehtäviin lukeutuu useita vaikuttamismahdollisuuksiin liittyviä osallisuuden edistämisen tehtäviä (Hallintosääntö 98 § 29., 30., 31., 32., 33., 35.).

 

Nuorten Akatemia muodostaa yhdessä Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton, Kehittämiskeskus Opinkirjon sekä Koordinaatin kanssa opetus- ja kulttuuriministeriön vuosille 2020-2023 asettaman nuorisoalan osaamiskeskuksen. Osallisuuden osaamiskeskus toteuttaa maksuttomia prosessikoulutuksia sekä yhteiskehittämistyöpajoja osallisuutta edistävien toimintatapojen kehittämisen tueksi. Osallisuuden edistämistä käsittelevät työpajat on mahdollista kytkeä myös kaupunkistrategian päivityksen valmisteluun.

<aloita_tästä>

Lisätiedot Anna Mäkelä p. 044 481 1471, anna.makela@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Vapaa-aikajohtaja

 

Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta keskustelee osallistumisesta Nuorten akatemian järjestämään osallisuuden edistämisen koulutuskokonaisuuteen.

 

Päätös Keskustelun jälkeen päätettiin osallistua ko. koulutuskokonaisuuteen. 

 Suunniteltu koulutuskokonaisuuden aikataulu:

 

20.1.2022

 klo 17-18

Hyvinvointilautakunta: osallisuuden edistämisen koulutuskokonaisuuden startti luottamushenkilöille, käsitteet, esittely, mihin sitoudutaan.

 

15.2. tai 23.2.

klo 12-15

Viranhaltijoiden ja nuorten yhteinen työpaja, jonka teeman voisi kytkeä kaupungin strategiavalmisteluun.

 

17.- 19.3.

Hyvinvointilautakunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden kehittämispäivä Sakussa Virossa, teemana osallisuuden edistäminen koko elämänkaaressa.

 

10.5. klo 17

Hyvinvointilautakunnan ja nuorten yhteinen koulutuskokonaisuuden kokoava päätöstyöpaja

 

 -------