Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 25.04.2024/Pykälä 35


 

Arviointikertomus vuodelta 2023

 

Tarkastuslautakunta 27.03.2024 § 26 

 

 

Seloste ja perustelut: Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

  Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Toimivalta: Kuntalaki 121 §

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää 

1. käydä keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämisestä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin.

 

 

Tarkastuslautakunta 25.04.2024 § 35  

484/02.06.01/2023  

 

Toimivalta: Kuntalaki 121 §

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää

1. keskustella arviointikertomusluonnoksen sisällöstä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessa 22.5.2024, jolloin arviointikertomus allekirjoitetaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin.
----- 

Tarkastuslautakunnan jäsenet poistuivat kokouksesta esteellisinä toimielinten arvioinnin ajaksi seuraavasti:

Jussi Kytömäki  kasvatus- ja opetuslautakunta (klo 18.23-18.39)