Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2024/Pykälä 41


 

Siivikkalan Leppästentien asemakaavaluonnos / kasvatus- ja opetuslautakunnan lausunto

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.06.2023 § 84 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Siivikkalan Leppästentien asemakaava on asetettu ehdotuksena nähtäville. Ympäristölautakunta pyytää lausuntoa tai kommentteja

ehdotusvaiheen kaava-aineistosta, joka on kaupungin kotisivuilla osoitteessa https://www.ylojarvi.fi/leppastentien-asemakaava.

 

Asemakaava-alue sijaitsee Siivikkalan kaupunginosassa 8 km keskustasta itään. Aluetta ympäröivät metsä, entinen pelto, asuinpientalojen pihapiirit sekä Leppästentie ja sen eteläpuolinen peltoaukea.

 

Asemakaava osoittaa uuden pientalovaltaisen asuntoalueen noin 250 asukkaalle sekä varaa yleisten rakennusten korttelin palveluita varten.

 

Alueen pinta-ala on 16,5 ha, josta asuinkortteleita on noin 5,6 ha ja virkistysaluetta noin 7,8 ha.

 

Kerrosala on yhteensä noin 16 200 kem2. Suunnittelussa on huomioitu alueen ulkoiluyhteydet ja luonnon ja maiseman arvoalueet ja -kohteet. Asemakaava sijoittuu Siivikkalan kaupunginosan asuinalueiden sekä

kunnallisteknisen verkoston jatkeeksi.

 

Alueella on hyvät palvelut lähietäisyydellä. Asemakaavaan on merkitty Leppästentiehen rajoittuva Y-tontti (yleisten alueiden korttelialue). Tontille voidaan rakentaa uusi päiväkoti.

 

Lisätietoja kaavasta antaa kaavoitusarkkitehti Helena Ylinen.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole Leppästentien asemakaavaehdotukseen huomautettavaa.

 

Päätös Hyväksyttiin keskustelun jälkeen.

 

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 19.03.2024 § 41  

596/10.02.03/2021  

 

 

Valmistelija: Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Seloste ja perustelut: Tarkennetussa,  2. vaiheen ehdotuksessa asemakaava-alueen asuinkortteleiden               kerrosala on hieman supistunut. Se on ehdotuksessa 14 340 kem2. Myös tonttien               sijoittelu on muuttunut.

 

Asemakaava rakentuu kaartuvan Koivukaarre-nimisen kokoojakadun ympärille. Kaartuva katurakenne on saanut alkunsa alueen maastonmuodoista, haasteellisista korkeuseroista ja alueen erityispiirteiden säilyttämisestä.

 

Asemakaava osoittaa AO-tontteja 33 kpl, AR-tontteja 4 kpl, sekä yhden kasvatustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialueen uutta päiväkotia varten (YO). AR-korttelialueille saa rakentaa paritaloja, rivitaloja sekä muita kytkettyjä asuinrakennuksia.

 

Y-tontin kerrosala on noin 1 340 kem2 . Tontti sijoittuu logistisesti hyvälle paikalle aivan Leppästentien varteen.

 

Leppästentien asemakaava osoittaa Siivikkalan kaupunginosaan uuden pientalovaltaisen asuinalueen noin 300 asukkaalle.

 

Hanke on Ylöjärven kasvuohjelman mukainen.

 

Aineisto kaupungin verkkosivuilla: Leppästentien asemakaava - Ylöjärvi (ylojarvi.fi)

 

Toimivalta: Hallintosääntö 94 §

 

Lisätietoja päätöksestä: Sivistysjohtaja, Matti Hursti, p. 050 680 67, matti.hursti@ylojarvi.fi

 

Esittelijä: Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus: Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää lausuntonaan todeta, että sillä ei ole

 asemakaavaehdotukseen huomautettavaa.

 

Päätös: Hyväksyttiin.