Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 37



 

Valtuustoaloite kerhotoiminnan laajentamisesta koskemaan 3-6 luokkien oppilaita

 

Kaupunginvaltuusto 08.04.2024 § 37  

    

”Ylöjärven Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää, että Ylöjärvellä selvitetään koulujen iltapäiväkerhotoiminnan tyyppisen kerhotoiminnan laajentamisen mahdollisuudet myös luokkien 3-6 oppilaille ja kustannusvaikutukset sekä kartoitetaan paikkakunnan perheiden kiinnostusta/tarvetta ko. palvelua kohtaan ja kuullaan lasten toiveet toiminnan suhteen.

 

Lasten osallistuminen ohjattuun ryhmätoimintaan tukee lasten yhteisöllisyyttä. Kerhotoiminnalla pyritäänkin tarjoamaan halukkaille matalan kynnyksen harrastusmahdollisuus mm. kädentaitojen, musiikin tai liikunnan muodossa. 1-2. luokkalaisten lisäksi ohjatusta toiminnasta hyötyvät vanhemmatkin lapset.  Kerhotoiminnalla vähennetään lasten yksinäisyyttä ja annetaan perheille yhteistä aikaa illasta, kun harrastukset siirtyvät iltapäivään, koulupäivän jatkoksi.

 

Monimuotoinen toiminta mahdollistuu, mitä enemmän lapsia toiminnan piirissä on, mutta tärkeintä on vastata lasten toiveisiin.

 

Toiminnasta voidaan periä myös asiakasmaksu, kunhan huomioidaan vähävaraisten perheiden huojennukset niihin. Vaihtoehtoisena järjestäjänä voivat olla myös järjestöt, kunhan kaupunki tarjoaa tarvittavat tilat järjestöille.

 

Panostetaan lasten ja nuorten parempaan tulevaisuuteen Ylöjärvellä, panostamalla hyvinvointiin, terveyteen ja osallisuuteen.

 

Ylöjärven Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä”

 

Toimivalta: Hallintosääntö 32 §

 

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti lähettää em. valtuustoaloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.