Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 26


 

Arviointikertomus vuodelta 2023, valmistelun käynnistäminen

 

Tarkastuslautakunta 27.03.2024 § 26  

    

 

Seloste ja perustelut: Tarkastuslautakunnan tehtävänä on kuntalain 121 §:n mukaan mm. arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksen mukaisella tavalla.

 

  Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Toimivalta: Kuntalaki 121 §

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Tarkastuslautakunta päättää 

1. käydä keskustelun arviointikertomuksen valmistelun käynnistämisestä ja

2. jatkaa arviointikertomuksen käsittelyä seuraavassa kokouksessaan.

 

Päätös: Hyväksyttiin.