Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 20


 

Kokoomuksen varavaltuutettujen täydentäminen

 

Keskusvaalilautakunta 25.03.2024 § 20  

602/00.00.01/2021  

 

Valmistelija: Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Seloste ja perustelut: 

Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 5.2.2024 § 4 todennut Katariina Blomin menettäneen vaalikelpoisuutensa varavaltuutetun tehtävään.

 

Kuntalain 17 §:n 2 momentin mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Valtuuston puheenjohtaja on pyytänyt keskusvaalilautakuntaa määräämään Kokoomuksen valtuustoryhmälle uuden varajäsenen valtuustoon.

 

Kokoomukselle on määrättävä varavaltuutetuksi vuonna 2021 toimitetuissa kuntavaaleissa valitsematta jääneistä ehdokkaista Matti Leminen, äänimäärä 35, vertailuluku 111,481.

 

Toimivalta: Kuntalaki 17 §  

 

Esittelijä: Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus: Keskusvaalilautakunta päättää määrätä Kokoomuksen varavaltuutetuksi Matti Lemisen, äänimäärä 35, vertailuluku 111,481.

 

Päätös: Hyväksyttiin.