Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 21


Tilinpäätös 2023
Toiminnalliset tavoitteet

 

Tilinpäätös vuodelta 2023 / kasvatus- ja opetuslautakunta

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.02.2024 § 21  

484/02.06.01/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysosaston hallintopäällikkö Kirsi Riihioja

 

 Kirjanpitolain mukaisesti kunnan tilinpäätös tulee laatia maaliskuun loppuun mennessä. Olennainen osa tilinpäätöstä on toimintakertomus, jonka laadinnasta on tullut talousjohdolta ohjeistus ja aikataulutus. Lautakunnan sitovuustaso kaupunginvaltuustoon nähden on vastuualuetaso.

 

 Kasvatus- ja opetuslautakunnan alainen toiminta jakaantuu viiteen vastuualueeseen;  Yhteispalvelut, Peruskoulutus, Lukio­koulutus, Koululaisten iltapäivätoiminta ja Varhaiskasvatus.

 

  Kasvatus- ja opetuslautakunnan talousarviotulot ylittyivät 183 760 euroa. Menot ylittyivät 1 388 758 euroa eli nettomenot ylittyivät 1 204 998 euroa yli talousarvion (2,1 %). Vastuualueista yhteispalvelut ylitti talousarvion 27 069 eurolla (4,4 %), peruskoulutus 706 911  eurolla (1,5 %),  lukio 32 070 eurolla (0,8 %) ja varhaiskasvatus 313 835 eurolla (1,1 %). Ylitykset johtuivat pääosin jaksotetuista palkoista (316 000 €), kotikuntakorvausmenojen kasvusta (300 000 €)  ja koulukuljetuskustannuksista (140 000 €).

 

Oheismateriaali - kasvatus- ja opetuslautakunnan tilinpäätös 2023

 

Lisätiedot Kirsi Riihioja, p. 050 524 3371, kirsi.riihioja@ylojarvi.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä omalta osaltaan vuoden 2023 toimintakertomuksen talousarvion toteutumisineen sekä saattaa sen edelleen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin sillä esittelijän tekemällä muutoksella, että oheismateriaaliin  Tilinpäätös 2023 korjataan Toiminnan tunnusluvut -taulukkoon varhaiskasvatuksen henkilöstön oikeat määrät.

 -----