Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapsi- ja nuorisoneuvosto
Pöytäkirja 06.02.2024/Pykälä 6


 

Muut esille tulevat asiat

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto 06.02.2024 § 6  

    

 

 

 

Päätösehdotus Lapsi- ja nuorisoneuvosto keskustelee muista mahdollisista lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä hyvinvointia koskevista ajankohtaisista asioista.

 

Päätös Tuotiin esille, että Ylöjärvellä on pidetty varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilöstölle sekä lasten ja nuorten huoltajille Nepsy-luentosarjaa yli 10v. nimellä ”Arki toimimaan”. Covid-pandemian ja hyvinvointialueelle siirtymisen ja myötä koulutukset ovat olleet tauolla.

Hyvinvointialueen Nepsy-työntekijät (ent. Tampereen nepsy-tukitiimi) ovat olleet yhteydessä mm. Ylöjärven varhaiskasvatuksen aiemmin luentosarjaa kouluttaneisiin henkilöihin ja kevään aikana työstetään yhdessä koulutuspaketti aiempien aineistojen pohjalta.

Tavoitteena on Nepsy-koulutusten aloittaminen hyvinvointialueen kunnissa koulutuspaketin valmistumisen jälkeen jo tänä keväänä 2024.

                                                   

                                                    Ylöjärven kaupunki on budjetoinut henkilöstön Nepsy-osaamisen vahvistamiseen (varhaiskasvatus 15 000€, perusopetukseen 15 000€) vuodelle 2024. Oikeanlainen Nepsy- tietämys ja -asenne sekä oikea-aikaiset tukitoimet auttavat lapsia ja nuoria selviytymään arjessaan ja mm. varhaiskasvatus- ja koulupolulla paremmin.

 ------