Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.01.2024/Pykälä 12


 

Muutosesitys Ylöjärven kaupungin hallintosääntöön / kasvatus- ja opetuslautakunta

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.01.2024 § 12  

605/00.01.01/2021  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

 Kaupungin hallintosääntöä päivitetään tarpeen mukaan. Päivitystarvetta

 syntyy muun muassa toimintaa ohjaavien säädösten tai organisaation

 muutosten takia.

 

 Hallintosääntöön nyt esitettävät muutokset:

 

 1. 107 § Opetuspäällikkö, 102 § Organisaatio ja johtaminen

 Korvataan hallintosäännössä sana ”opetuspäällikkö” sanalla ”perusopetuksen johtaja”.

 

 2. 109 § Sivistysosaston hallintopäällikkö

 Lisätään ratkaisuvaltaan uusi kohta 4: päättää vahingonkorvauksen tai vastaavan hyvityksen myöntämisestä 2.000 euroon saakka silloin, kun kaupunki on korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi.

 

 3. 103 § Sivistysjohtaja

 Muutetaan kohta 4: päättää vahingonkorvauksen tai vastaavan hyvityksen myöntämisestä yli 2.000 euron osalta 10 000 euroon saakka silloin, kun kaupunki on korvausvelvollinen tai vahingon korvaaminen katsotaan kohtuulliseksi.

 

 4. 94 § Kasvatus- ja opetuslautakunta

 Muutetaan kohta 14: päättää yli 10.000 euron vahingon- tai muun korvauksen maksamisesta niissä tapauksissa, joissa kaupunki katsotaan korvausvelvolliseksi.

 

 5. 109 § Sivistysosaston hallintopäällikkö

 Lisätään ratkaisuvaltaan uusi kohta 5: päättää sivistysosaston osalta vahingonkorvauksen perimisestä ja vahingonkorvauksen suuruudesta niissä tapauksissa, joissa vahingon aiheuttaja katsotaan korvausvelvolliseksi.

 

 

 6. 107§ Opetuspäällikkö

 Poistetaan kohta 7: päättää oppilaan erityisestä tuesta ja koululuokille annettavasta tuesta.

 Poistetaan kohta 10: päättää koulunkäynnin ohjaajan palveluiden järjestämisestä.

 

 Molemmat em. kohdat on jo aiemmin siirretty kasvatuksen ja opetuksen suunnitelijan ratkaisuvaltaan.

 

 7. 94 § Kasvatus- ja opetuslautakunta

 Lisätään ratkaisuvaltaan uusi kohta 30: päättää  peruskoulujen yhteisistä järjestyssäännöistä.

 

 8. 112 § Rehtorit

 Poistetaan kohta 8: hyväksyy koulun järjestyssäännöt

 

 

 9. 112 § Rehtorit (lukion rehtori)

 Lisätään lukion rehtoria koskevaan osuuteen uusi kohta 25: hyväksyy lukion järjestyssäännöt.

 

 10. 112 § Rehtorit

 Muutetaan kohta 3: myöntää lupa koulun tilojen luovuttamisesta tai vuokraamisesta tai tilapäisestä vastikkeettomasta luovuttamisesta

 ulkopuolisten käyttöön sivistyslautakunnan päättämien periaatteiden mukaan.

 

 Uusi kirjaus: päättää koulutilojen vuokraamisesta, tilapäisestä maksuhuojennuksesta tai tilapäisestä vastikkeettomasta luovuttamisesta ulkopuolisten käyttöön kasvatus- ja opetuslautakunnan päättämien periaatteiden mukaan.

 

 11. 114 § Päiväkodinjohtaja

 Lisätään uusi kohta 6: päättää päiväkodin tilojen vuokraamisesta, tilapäisestä maksuhuojennuksesta tai tilapäisestä vastikkeettomasta luovuttamisesta ulkopuolisten käyttöön kasvatus- ja opetuslautakunnan päättämien periaatteiden mukaan.

 

 12. 105 § Varhaiskasvatuksen johtaja

 Poistetaan kohta 7: myöntää luvan varhaiskasvatuksen tilojen luovuttamisesta tai vuokraamisesta tai tilapäisestä vastikkeettomasta luovuttamisesta ulkopuolisten käyttöön sivistyslautakunnan päättämien periaatteiden mukaan.

 

 13. 103 § Sivistysjohtaja

 Muutetaan kohta 7: myöntää sivistysosastolle kuuluvien maksujen, korvausten ja muiden saatavien osalta helpotuksen ja vapautuksen.

 

 Uusi kirjaus: myöntää sivistysosastolle muiden kuin tilojen käyttöön kuuluvien maksujen, korvausten ja muiden saatavien osalta helpotuksen ja vapautuksen.

 

 14. 103 § Sivistysjohtaja

 Lisätään uusi kohta 16: päättää oppivelvollisuuslain 7 §:ssa mainituin perustein oppivelvollisuuden suorittamisen määräaikaisesta keskeyttämisestä.

 

 15. 108 § Iltapäivätoiminnan palvelupäällikkö

 Muutetaan kohta 3: myöntää maksuvapautuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin sosiaalityöntekijän lausunnon perusteella.

 

 Uusi kirjaus: Myöntää maksuvapautuksen iltapäivätoiminnan asiakasmaksuihin kasvatus- ja opetuslautakunnan päättämien periaatteiden mukaan.

 

 16. 103 § Sivistysjohtaja

 Tekninen korjaus, kohta 12: päättää vähintään yhtä lukuvuotta koskevista maksusitoumuksista esiopetusoppilaiden ja vuosiluokkien 1-9 10 oppilaiden osalta.

 

 17. 109 § Sivistysosaston hallintopäällikkö

 Tekninen korjaus, kohta 3: päättää lukuvuotta lyhyemmistä maksusitoumuksista esiopetusoppilaiden ja vuosiluokkien 1-9 10 oppilaiden osalta.

 

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää esittää hallintosääntöön edellä selosteosassa luetellut muutokset.

 

 Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

 

 Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää:

 

 1. esittää hallintosääntöön edellä selosteosassa luettelut muutokset

 23.1.2024 kokouksessa tehtyjen tarkennusten mukaisesti;

 

 2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Tämä pykälä tarkastettiin kokouksessa.