Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 24


 

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien nimeäminen presidentinvaaliin 2024 / Moisio-Asuntilan vaalilautakunnan kokoonpanon päivittäminen

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 335 

 

 

 

Valmistelija Keskusvaalilautakunnan sihteeri

 

Tasavallan presidentin vaali (presidentinvaali) toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024. Yleisen ennakkoäänestyksen sekä koti- ja laitosäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 17.–23.1.2024. Jos 28.1.2024 toimitettavassa vaalissa kukaan ehdokkaista ei saa vähintään puolta annetuista äänistä, toimitetaan kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä toinen vaali sunnuntaina 11.2.2024. Toisen vaalin ennakkoäänestyksen ajanjakso kotimaassa on 31.1.–6.2.2024. Vaaleissa noudatetaan vaalilain (714/1998) säännöksiä.

 

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:

 

1)                                       kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä

 

2)                                       laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.

 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten sekä varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Lähtökohtaisesti lain vaatimuksen toteutuminen edellyttää, että jäsenissä ja varajäsenissä ei ole kahta samaa puoluetta edustavaa henkilöä.

 

Vaalitoimielinten valinnassa on myös otettava huomioon tasa-arvolain vaatimus sukupuolikiintiöstä, jonka tulee toteutua erikseen jäsenten ja varajäsenten kohdalla. Tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentin mukaan sekä naisia että miehiä tulee olla kumpiakin vähintään 40 %.

 

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneet puoluerekisteriin merkityt puolueet Ylöjärvellä saatujen äänimäärien mukaisessa järjestyksessä:

 

Puolue

Äänimäärä / Ylöjärvi

Perussuomalaiset r.p.

5197

Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue r.p.

4335

Kansallinen Kokoomus r.p

3802

Suomen Keskusta r.p.

1542

Suomen Kristillisdemokraatit r.p.

951

Vasemmistoliitto r.p.

889

Vihreä liitto r.p

880

Liike Nyt r.p

588

Vapauden liitto

210

Liberaalipuolue – Vapaus valita

61

Kristallipuolue

37

Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p

33

Valta kuuluu kansalle

31

Eläinoikeuspuolue r.p

28

Kansalaisliitto

25

Sinimusta Liike

16

Suomen kommunistinen puolue 

14

Piraattipuolue

10

Feministinen puolue

5

Suomen Kansa Ensin

4

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää  

1. asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten Siivikkalan, Vuorentaustan, Metsäkylän, Soppeenmäen, Kirkonseudun, Moisio-Asuntilan, Takamaan, Vahannan, Mutalan, Viljakkalan ja Kurun äänestysalueiden vaalilautakunnat, 

2. valita kullekin vaalilautakunnalle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan ja 

3. asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten Ylöjärven ja Kurun vaalitoimikunnat sekä valita niille puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä yhden jäsenen ja kolme varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Asia päätettiin jättää pöydälle.
-----

Timo Toivonen saapui kokoukseen tämän asian aikana klo 15.19.
-----

Sivistysosaston hallintopäällikkö poistui kokouksesta ja kaupunkirakennejohtaja ja kaavoituspäällikkö saapuivat kokoukseen tämän asian jälkeen klo 15.24.

 

 

Kaupunginhallitus 27.11.2023 § 370 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää  

1. asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten Siivikkalan, Vuorentaustan, Metsäkylän, Soppeenmäen, Kirkonseudun, Moisio-Asuntilan, Takamaan, Vahannan, Mutalan, Viljakkalan ja Kurun äänestysalueiden vaalilautakunnat, 

2. valita kullekin vaalilautakunnalle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja kolme muuta jäsentä sekä viisi varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan ja 

3. asettaa vuoden 2024 presidentinvaalia varten Ylöjärven ja Kurun vaalitoimikunnat sekä valita niille puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä yhden jäsenen ja kolme varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

 

Päätös Hyväksyttiin seuraavasti:

 

 1. Siivikkalan vaalilautakunta

 

pj.

Ojares Juho

vpj.

Kovanen Katja

jäsen

Suhonen Juuso

jäsen

Niininen Petri

jäsen

Listenmaa Sari

1. vj.

Pöytälaakso Verneri

2. vj.

Heikkilä Helmi-Maria

3. vj.

Koskinen Minna

4. vj.

Ojanperä Jarmo

5. vj.

Jukantupa Anna

 

 2. Vuorentaustan vaalilautakunta

 

pj.

Luojus Katja

vpj.

Koivula Mika

jäsen

Koivisto-Haataja Heidi

jäsen

Teivonen Juha

jäsen

Kraft Minna

1. vj.

Järvensivu Asko

2. vj.

Rantala Juha

3. vj.

Mettiäinen Tuula

4. vj.

Palonen Heli

5. vj.

Hakala Erja

 

 3. Metsäkylän vaalilautakunta

 

pj.

Rautio Ismo

vpj.

Viitanen Jaana

jäsen

Kalliomäki Rami

jäsen

Peltonen Rebekka

jäsen

Kiiskinen Jenni

1. vj.

Hietamäki Janne

2. vj.

Vihonen Nea

3. vj.

Jäppinen Karita

4. vj.

Lahtinen Erkki

5. vj.

Haukka Terhi

 

 4. Soppeenmäen vaalilautakunta

 

pj.

Nurmikolu Hannu

vpj.

Siikaniva Riitta

jäsen

Uusitalo Markku

jäsen

Reiman Ulla

jäsen

Seuri Enni

1. vj.

Tunturi Sami

2. vj.

Luhtala Mirella

3. vj.

Sinisalo Jorma

4. vj.

Mäkinen Milja

5. vj.

Ahmavuo Diana

 

 5. Kirkonseudun vaalilautakunta

 

pj.

Lehtonen Merja

vpj.

Ronkainen Mira

jäsen

Papinsaari Elias

jäsen

Tyrkkö Ritva

jäsen

Valkama Esa

1. vj.

Kaasalainen Jouni

2. vj.

Hokkanen Minna

3. vj.

Haataja Venla

4. vj.

Forsström Matias

5. vj.

Hietamäki Tua

 

 6. Moisio-Asuntilan vaalilautakunta

 

pj.

Vuohelainen Toni

vpj.

Immonen Niina

jäsen

Haataja Peer

jäsen

Salonen Paula

jäsen

Ylihonkaluoma Jyrki

1. vj.

Aaltonen Jonna

2. vj.

Ylipää Suvi

3. vj.

Virkki Timo

4. vj.

Lamminen Anni

5. vj.

Risku Pete

 

 7. Takamaan vaalilautakunta

 

pj.

Niemi Jari

vpj.

Heikkinen Salla

jäsen

Valkila Jouni

jäsen

Valkama Teija

jäsen

Tienari Pirkko

1. vj.

Jussila Paula

2. vj.

Hongisto Juha

3. vj.

Takala Matleena

4. vj.

Toivola Petri

5. vj.

Tiura Ida

 

 8. Vahannan vaalilautakunta

 

pj.

Henriksson Eila

vpj.

Polvi Minna

jäsen

Salakari Riikka

jäsen

Valkila Ilkka

jäsen

Käkelä Elias

1. vj.

Mäkinen Vesa

2. vj.

Palmi Ari

3. vj.

Makkonen Lotta

4. vj.

Vuorinen Päivi

5. vj.

Talasmäki Johanna

 

 9. Mutalan vaalilautakunta

 

pj.

Ukonmäki Virpi

vpj.

Pelkonen Erja

jäsen

Kivinen Petri

jäsen

Pätäri Marika

jäsen

Heino Juhani

1. vj.

Moilanen Tiina

2. vj.

Niemi Jalmari

3. vj.

Saari Noora

4. vj.

Moisio Erkki

5. vj.

Halme Kari

 

 10. Viljakkalan vaalilautakunta

 

pj.

Alanen Nina

vpj.

Liesko Tapio

jäsen

Malkamäki Juhani

jäsen

Asp Mirkka

jäsen

Rikala Tiina

1. vj.

Vuolle Asser

2. vj.

Pöyhönen Petri

3. vj.

Riuttala Susanna

4. vj.

Kaivo-oja Joni

5. vj.

Heino Sinikka

 

 11. Kurun vaalilautakunta

 

pj.

Kantojärvi-Kapee Anne

vpj.

Tienari Tapani

jäsen

Mustajärvi Pertti

jäsen

Nieminen Pertti

jäsen

Pylsy Päivi

1. vj.

Tiura Kalle

2. vj.

Kiuru Kaija

3. vj.

Kvick Kai

4. vj.

Koski Seija

5. vj.

Kuivasniemi Juha

 

 Ylöjärven vaalitoimikunta

 

pj.

Sieppi Elina

vpj.

Leppälahti Jussi

jäsen

Joensivu Leena

1. vj.

Tiikkaja Liisa

2. vj.

Järvenpää Timo

3. vj.

Siikaniva Riitta

 

 Kurun vaalitoimikunta

 

pj.

Piuhari Kaarlo

vpj.

Törmä Erkki

jäsen

Pelkonen Erja

1. vj.

Sarvijärvi Emmi

2. vj.

Kortesoja Markku

3. vj.

Nieminen Marjo-Helena

 

 

 

Kaupunginhallitus 18.12.2023 § 401 

 

 

 Siivikkalan vaalilautakunnan varapuheenjohtaja Katja Kovanen on ilmoittanut olevansa estynyt toimimaan tehtävässä ja hänen tilalleen tulee valita uusi henkilö.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valita varapuheenjohtajan Siivikkalan vaalilautakuntaan Katja Kovasen tilalle.

 

Päätös Hyväksyttiin. Kaupunginhallitus päätti valita Siivikkalan vaalilautakunnan 2. varajäsen Helmi-Maria Heikkilän Kovasen tilalle Siivikkalan vaalilautakunnan varapuheenjohtajaksi ja Helmi-Maria Heikkilän tilalle Siivikkalan vaalilautakunnan 2. varajäseneksi Elena Heikkilän. Lisäksi hyväksyttiin seuraavat kaupunginjohtajan tekemät lisäykset:

- Riitta Siikaniva siirretään Ylöjärven vaalitoimikunnan 3. varajäsenen paikalta 1. varajäseneksi.

- Anna Jukantupa siirretään Siivikkalan vaalilautakunnan 5. varajäsenen paikalta Ylöjärven vaalitoimikunnan 3. varajäseneksi.

- Liisa Tiikkaja siirretään Ylöjärven vaalitoimikunnan 1. varajäsenen paikalta Siivikkalan vaalilautakunnan 5. varajäseneksi.

 

 

Kaupunginhallitus 29.01.2024 § 24  

283/00.00.00/2023  

 

Moisio-Asuntilan vaalilautakunnan puheenjohtaja Toni Vuohelainen on ilmoittanut olevansa estynyt toimimaan tehtävässä mahdollisella vaalien toisella kierroksella ja hänen tilalleen tulee valita uusi henkilö.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. valita puheenjohtajan Moisio-Asuntilan vaalilautakuntaan Toni Vuohelaisen tilalle ja

2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin. Kaupunginhallitus valitsi Juha Teivosen puheenjohtajaksi Moisio-Asuntilan vaalilautakuntaan Toni Vuohelaisen tilalle ja Elias Rosengrénin Teivosen tilalle Vuorentaustan vaalilautakunnan jäseneksi.