Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 10


Valtuustoaloitteet 2023

 

Valtuustoaloitteet vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus 29.01.2024 § 27 

 

Hallintosäännön 32 §:ssä on määrätty valtuutettujen aloitteista. Kyseisessä hallintosäännön kohdassa määrätään muun ohella, että kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite annetaan puheenjohtajalle.

 

Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta käydään lähetekeskustelu siitä, miten asia on valmisteltava.

 

Mikäli aloite merkitsee määrärahan ottamista talousarvioon, se valmistellaan seuraavan vuoden talousarvion yhteydessä edellyttäen, että se on tehty maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen tehty edellä tarkoitettu aloite valmistellaan sitä seuraavan vuoden talousarvion yhteydessä.

 

Vastaus tehtyyn aloitteeseen on annettava aloitteen jättämistä seuraavan kalenterivuoden loppuun mennessä. Niiden, joille aloite on lähetetty vastattavaksi, on annettava selvitys asiasta kaupunginhallitukselle, mikäli vastausta ei ole annettu edellä mainitun määräajan puitteissa.

 

Kaupunginhallituksen on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Em. valtuustoaloitteiden vastaamisen määräaikoja koskevat hallintosäännön määräykset ovat astuneet voimaan vuoden 2022 alussa. Vuoden 2023 aikana valtuustolle annettiin vastaukset yhteensä 27 valtuustoaloitteeseen. Hallintosäännön edellyttämästä määräajasta ei vuoden 2023 jälkeen poikkea yhtään valtuustoaloitetta.

 

Liite Luettelo valtuustoaloitteista vuodelta 2023

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

1. esittää kaupunginvaltuustolle, että se päättää hyväksyä suoritetut toimenpiteet ja todeta aloitteet loppuun käsitellyiksi keskeneräisiä lukuun ottamatta ja

2. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kaupunginvaltuusto 05.02.2024 § 10  

    

 

Liite Luettelo valtuustoaloitteista vuodelta 2023

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä suoritetut toimenpiteet ja todeta aloitteet loppuun käsitellyiksi keskeneräisiä lukuun ottamatta.

 

Päätös Hyväksyttiin.