Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 108


 

Eron myöntäminen teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ja täydennysvaali

 

Kaupunginhallitus 20.11.2023 § 347 

 

 

Janne Pajunen on jättänyt 20.10.2023 eroanomuksen teknisen lautakunnan varajäsenyydestä ehdollisena siten, että hän tulee kaupunginvaltuuston päätöksellä valituksi teknisen lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ennen tämän eronpyynnön käsittelyä. Eroanomus on nähtävänä kokouksessa.

 

Kuntalaki

 

70 § Suostumus luottamustoimeen ja ero luottamustoimesta

 ---

 

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

71 § Yleinen vaalikelpoisuus

 

Vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 

1)  jonka kotikunta kyseinen kunta on;

 

2) jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kuntavaaleissa sinä vuonna, jona valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 

3)  jota ei ole julistettu vajaavaltaiseksi.

 

72 § Vaalikelpoisuus valtuustoon

 

Vaalikelpoinen valtuustoon ei ole:

 

1) valtion virkamies, joka hoitaa välittömästi kunnallishallintoa koskevia valvontatehtäviä;

 

2)  kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka toimii kunnanhallituksen tai lautakunnan tehtäväalueen johtavassa tehtävässä tai sellaiseen rinnastettavassa vastuullisessa tehtävässä;

 

3)  kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön;

 

4)  kuntayhtymän jäsenkunnan valtuuston osalta kuntayhtymän palveluksessa oleva henkilö, joka asemaltaan voidaan rinnastaa 2 kohdassa tarkoitettuun kunnan palveluksessa olevaan henkilöön.

 

Edellä tarkoitetussa palvelussuhteessa oleva on vaalikelpoinen valtuutetuksi, jos palvelussuhde päättyy ennen kuin valtuutettujen toimikausi alkaa.

 

74 § Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin

 

Vaalikelpoinen lautakuntaan ja valiokuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1)  asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2)  henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3)  henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Pääasiallisesti henkilöstöasioita hoitavaan toimielimeen sovelletaan, mitä 73 §:n 2 momentissa säädetään.

 

Johtokuntaan ja toimikuntaan voidaan valita sellainenkin henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen ja lautakuntaan tai jonka kotikunta kunta ei ole.

 

Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta

 

4 a § Julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpano

 

Valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa että kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

-----

 

Ylöjärven kaupungin hallintosääntö

 

116 § Teknisen lautakunnan ja toimikunnan kokoonpano

 

 Kaupunginvaltuusto valitsee lautakuntaan yksitoista jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä toimikauttaan vastaavaksi ajaksi sekä nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
-----

 

 Teknisen lautakunnan tämänhetkinen kokoonpano:

 

Jäsen 

Varajäsen

Tomi Saaristo, pj.

Inga-Mari Lehti

Yrjö Nevala, vpj.

Timo Tuominen

Toni Kolehmainen

Jukka Jussila

Riitta Siikaniva

Janne Pajunen

Jussi Leppälahti

Markus Silfverberg

Riitta Vilén

Taru Helin

Auvo Itäpää

Tapio Liesko

Heidi Koivisto-Haataja

Jaana Tiura

Kirsi Salojärvi

Enni Seuri

Teuvo Hakanen

Heikki Jutila

Arja Uusikartano

Päivi Pylsy

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle edellyttäen, että Janne Pajunen on tullut kaupunginvaltuuston päätöksellä valituksi teknisen lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ennen tämän eronpyynnön käsittelyä, että se päättää  

1. myöntää Janne Pajuselle eron teknisen lautakunnan varajäsenyydestä (varsinainen jäsen Riitta Siikaniva), 

2. valita Janne Pajusen tilalle varajäsenen tekniseen lautakuntaan ja 

3. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin seuraavasti: Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle edellyttäen, että Janne Pajunen on tullut kaupunginvaltuuston päätöksellä valituksi teknisen lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ennen tämän eronpyynnön käsittelyä, että se päättää  

1. myöntää Janne Pajuselle eron teknisen lautakunnan varajäsenyydestä (varsinainen jäsen Riitta Siikaniva), 

2. valita Jari Niemen Janne Pajusen tilalle varajäseneksi tekniseen lautakuntaan ja 

3. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.  

 

 

Kaupunginvaltuusto 11.12.2023 § 108  

602/00.00.01/2021  

 

Kaupunginhallitus ehdottaa

 Edellyttäen, että Janne Pajunen on tullut kaupunginvaltuuston päätöksellä valituksi teknisen lautakunnan varsinaiseksi jäseneksi ennen tämän eronpyynnön käsittelyä, kaupunginvaltuusto päättää  

1. myöntää Janne Pajuselle eron teknisen lautakunnan varajäsenyydestä (varsinainen jäsen Riitta Siikaniva), 

2. valita Jari Niemen Janne Pajusen tilalle varajäseneksi tekniseen lautakuntaan ja 

3. tarkastaa tämän pykälän kokouksessa.  

 

Päätös Hyväksyttiin.
-----

Janne Pajunen poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varavaltuutettu Linda Kyllöisen estyneisyyden vuoksi varavaltuutettu Janne Selin oli kutsuttuna paikalla ja osallistui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 17.09-17.09.