Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 14.12.2023/Pykälä 30


 

Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiden määrääminen ja vastuulisän maksaminen

 

Keskusvaalilautakunta 14.12.2023 § 30  

283/00.00.00/2023  

 

VaaliL:n 17 §:n Vaalitoimitsijat:

 

"Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan määrää kunnan keskusvaalilautakunta.

-----

 

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia, riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

 

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä."

 

Ylöjärven kaupunginhallitus on päättänyt, että yleisinä ennakkoäänestyspaikkoina Ylöjärvellä ovat Kirjastotalo Leija, Viljakkalan kirjasto, Kurun kirjasto, kauppakeskus Elo ja nuorisopalvelujen auto Rundi.

 

Ennakkoäänestyksessä toimiville vaalitoimitsijoille esitetään maksettavaksi sama palkka yleiskorotuksilla korotettuna, kuin edellisissäkin vaaleissa. Vaalitoimitsijoiksi on lupautunut mm. koulunkäynnin ohjaajia ja heille tulisi maksaa viime vaalien suuruista vastuulisää.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää    

1. valita vuoden 2024 presidentinvaalien ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoiksi seuraavat henkilöt: (nimet esitellään kokouksessa) 

2. todeta, että keskusvaalilautakunnan sihteeri järjestää  ennakkoäänestyksessä toimiville vaalitoimitsijoille yhteisen koulutustilaisuuden,                 

3. valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään tarvittaessa ennakkoäänestystoimitsijoiden valintoihin lisäyksiä ja muutoksia,    

4.  hyväksyä ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoille maksettavat korvaukset selosteosan mukaisesti sekä                  

5.  määrätä kotiäänestykseen vaalitoimitsijoiksi vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet.

 

Päätös Hyväksyttiin. Keskusvaalilautakunta valitsi seuraavat keskusvaalilautakunnan sihteerin esittämät henkilöt ennakkoäänestysvirkailijoiksi:

Aalto Janika
Auvinen Sari
Borg Johanna
Greg Sanja
Gröndahl Leila
Halme Saija
Immonen Arja
Joensuu Pirjo
Jokisalo Mirva
Kuusimäki Heini
Kyrönviita Minna
Lehto Anniina
Mallat Annukka
Mustila Hanna-Kaisa
Mustila Henni
Niemelä Kirsi
Rajamäki-Léonidou Tiina
Reijonen Sirkka
Tamminen Teresa
Tanttu Niina
Tuominen-Jylhä Johanna
Ukonmäki Virpi
Uusi-Kouvo Eila
Viherkoski Taija
Vuorinen Susanne

Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti, että kaupungin työntekijöille maksetaan vastuulisää 10 euroa/päivä.