Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 174



 

Vuorentaustan asemakaavan ja muutos- ja laajennusalueen katusuunnitelmien hyväksyminen

 

Tekninen lautakunta 13.12.2023 § 174  

76/08.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Suunnitteluinsinööri Jani Heikura

 

Suunnitelma Ylöjärven kaupungin kunnalisteknisessä suunnittelussa on valmistunut Vuorentaustan asemakaavan muutos- ja laajennusalueen katusuunnitelmat.

 

 Katusuunnitelmat on laadittu asemakaava-alueella tuleville Mastontielle, Hatolantielle, Pyykkärintielle, Vaahtokujalle, Mesikujalle, Lähdelammentielle, Nivakujalle Lompolonkujalle, Suvantokujalle, Vesimyllyntielle, Virtakujalle, Rimpikujalle, Leikkikujalle sekä kevyenliikenteen ulkoilureiteille 1-7.

 

 Suunnitellun Mastontien pituus on noin 1 180 m, joka toimii myös samalla pyöräilyn pääreitin väylänä. Mastontielle on suunniteltu kolme uutta kiertoliittymää, jotka on mitoitettu moduulirekalle sekä eroteltu jalankulku- ja pyörätieväylä Mastontien itäpuolelle ja yhdistetty jkpp Mastontien länsipuolelle. Jalankulkuväylän leveys on erostusraidan kanssa 2,5 m ja pyörätien leveys on 2,5 m. Yhdistetyn jkpp:n leveys on 3,5 m ja Mastontien ajoradan leveys on 7 m. Lisäksi Mastontielle on suunniteltu joukkoliikennettä varten kaksi linja-autopysäkkiä. Mastontie on reunakivetön ajorata, paitsi kiertoliittymien kohdilla Mastontie muuttuu reunakivelliseksi ajoradaksi. Mastontien ja kevyenliikenteenväylien väliin tulee 3 m leveät viheralueet/erotuskaistat. Reuna-alueiden viheralueiden leveys vaihtelee.

 

 Mastontien kiertoliittymään (pl 600) liittyvän Hatolantien pituus on noin 410 m, jonka eteläpuolelle tulee 3 m leveällä viheralueella eroteltu kevynliikenteenväylä. Ajoradan leveys on 6,5 m ja kevyenliikenteenväylän leveys on 3,5 m. Reunoille tulevat viheralueet, joiden leveys vaihtelee.

 

 Hatolantiehen liittyvän reunakivellisen Pyykkärintien (tonttikatu) pituus on n. 140 ja ajoradan leveys on 4,5 m. Pyykkärintien päähän tulee kääntöpaikka ja reunoille 2,75 m leveät viheralueet.

 

 Hatolantiehen liittyvän reunakivellisen Vaahtokujan pituus on n. 45 m ja ajoradan leveys on 4,5 m. Reunoille tulevat 2,5 m leveät viheralueet.

 

 Mastontien kiertoliittymään (pl 380) liittyvän reunakivellisen Mesikujan pituus on n. 85 m ja ajoradan leveys on 5,55 m. Reunakivellä erotetun kevyenliikenteen väylän leveys on 3,5 m. Reunoille tulee vajaa 3 m leveät viheralueet.

 

 Mastontien kiertoliittymään (pl 380) liittyvän reunakivellisen Lähdelammentien pituus on n. 240 m. Ajoradan leveys on 5,5 m, jonka pohjoispuolelle tulee 3 m leveällä erotuskaistalla erotettu kevyenliikenteenväylä, jonka leveys on 3,5 m. Paalun 220 kohdalle on suunniteltu kiveyksellinen aukio, jonka leveys on 26 m. Lähdelammentien, Lompolonkujan, Suvantokujan, Vesimyllyntien ja Virtakujan liittymäalueet on suunniteltu toteutettavaksi kivipintaisena.

 

 Lähdelammentiehen (pl 100) liittyvän reunakivellisen Nivakujan pituus on noin 90 m ja ajoradan leveys on 4,5 m. Reunoille tulevat viheralueet, joiden leveys on 2,75 m. Ajoradan päähän tulee kääntöpaikka. Ajorata on suunniteltu toteutettavaksi yksipuoleisella sivukaltevuudella.

 

 Lähdelammentiehen (pl 185) liittyvän reunakivellisen Lompolonkujan pituus on n. 100 m ja ajoradan leveys on 4,5 m. Katualueen reunoille tulee viheralueet, joiden leveys on 2,75 m. Ajoradan päähän tulee kääntöpaikka. Ajorata on suunniteltu toteutettavaksi yksipuoleisella sivukaltevuudella.

 

 Lähdelammentien loppupaalun kohdalta alkavan reunakivellisen Suvantokujan pituus on n. 95 m ja ajoradan leveys on 4,5 m. Ajorata on sunnittelu toteutettavaksi yksipuoleisella sivukaltevuudella ja kadun loppupäähän tulee kääntöpaikka. Katualueen reunoille tulee 2,75 m leveät viheralueet.

 

 Lähdelammentien loppupaalun kohdalta alkavan reunakivellisen Vesimyllyntien pituus on n. 145 m ja ajoradan leveys on 5 m. Vesimyllyntien varteen on suunniteltu pysäköintialue, jonka leveys on 6,15 m. Ajoradan päähän on suunniteltu kääntöpaikka. Katualueen reunoille on suunniteltu viheralueet, joiden leveys on 2,5 m. Vesimyllytien loppupaalulta on suunniteltu 3,5 m leveä jkpp-yhteys Mastotien kevyenliikenteenväylään, jonka pituus on noin 20 m.

 

 Lähdelammentien jatkuu loppupaalun kohdalta Virtakujana, jonka pituus on n. 100 m. Katu on suunniteltu yksipuolisella sivukaltevuudella, reunakivellisenä ja ajoradan leveys on 4,5 m. Katu-alueen reunoille tulee 2,75 m leveät viheralueet. Virtakujan loppupaalun kohdalta alkaa suunniteltu 3,5 m leveä jkpp-yhteys nykyisen Käyräkujan kevyenlikenteenväylään, jonka pituus on noin 25 m.

 

 Vesimyllyntien paalun 60 kohdalta alkaa reunakivellinen Rimpikuja, jonka pituus on n. 75 m. Ajorata on suunniteltu yksipuoleisella sivukaltevuudella ja ajoradan leveys on 4,5 m. Rimpikujan päähän tulee kääntöpaikka ja katu-alueen reunoille 2,75 m leveät viher-alueet.

 

 Lisäksi kohteeseen on suunniteltu kaavamääräysten mukaisesti kevyen liikenteen käyttäjille 7 eri kivituhkapäällysteistä ulkoilureittiä, joiden yhteen laskettu pituus on n. 970 m. Ulkoilureittien leveys on 3,5 m.

 

 Katusuunnitelmakokonaisuuden mukaisen rakenteen kustannusarvio on 5 850 500 euroa.

 

Nähtävilläolo Katusuunnitelma on ollut julkisesti nähtävillä 10. - 24.11.2023 välisen ajan.

 Suunnitelmaehdotusta vastaan on jätetty 7 kpl muistutusta.

 

Muistutukset: Muistutus 1

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa suunniteltua ulkoilureittiä nro 7, joka tulee sijoittumaan heidän kiinteistönsä/tontin läheisyyteen. Muistutuksessa todetaan, että tämän myötä ylimääräisen häiriökäyttäytymisen, vahingonteon ja ilkivallan riski kasvaa huomattavasti ja aiheuttaa haittaa ko. kiinteistölle.

 

 Vastine muistutukseen 1

 

 Ulkoilureitti 7 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 Muistutus 2

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa suunniteltua ulkoilureittiä nro 7, joka tulee sijoittumaan heidän kiinteistönsä/tontin läheisyyteen. Muistutuksessa todetaan, että tämän myötä ylimääräisen häiriökäyttäytymisen, vahingonteon ja ilkivallan riski kasvaa huomattavasti ja aiheuttaa haittaa ko. kiinteistölle.

 

 Vastine muistutukseen 2

 

 Ulkoilureitti 7 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 

 Muistutus 3

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa ulkoilureittiä nro 2. Ulkoilureitti kulkee muistutuksen mukaan tärkeän metsäkaistaleen läpi ja sijoittuu nykyisten metsän eläinten vaikutusalueeseen ja muistutuksen jättäjä haluaisi turvata metsän eläinten nykyiset olosuhteet jatkossakin.

 

 Vastine muistutukseen 3

 

 Ulkoilureitti 2 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 

 Muistutus 4

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa suunniteltua ulkoilureittiä nro 7, joka tulee sijoittumaan heidän kiinteistönsä/tontin läheisyyteen. Muistutuksessa todetaan, että tämän myötä ylimääräisen häiriökäyttäytymisen, vahingonteon ja ilkivallan riski kasvaa huomattavasti ja aiheuttaa haittaa ko. kiinteistölle.

 

 Vastine muistutukseen 4

 

 Ulkoilureitti 7 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 

 Muistutus 5

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa ulkoilureittiä nro 2. Ulkoilureitti kulkee muistutuksen mukaan tärkeän metsäkaistaleen läpi ja sijoittuu nykyisten metsän eläinten vaikutusalueeseen ja muistutuksen jättäjä haluaisi turvata metsän eläinten nykyiset olosuhteet jatkossakin.

 

 Vastine muistutukseen 5

 

 Ulkoilureitti 2 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 

 Muistutus 6

 

 Muistutuksen jättänyt taho on ilmoittanut vastustavansa suunniteltua ulkoilureittiä nro 7 ja sitä miten se on suunniteltu/linjattu suunnitelmaan. Muistutuksen jättäjä on esittänyt oman ehdotuksensa ulkoilureittien linjauksesta ja niiden liittämisestä nykyisiin reitteihin.

 

 Vastine muistutukseen 6

 

 Ulkoilureitti 7 on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee olla asemakaavan mukainen.

 

 Muistutus 7

 

 Muistutuksen jättänyt taho on esittänyt toiveensa neljännen kiertoliittymän suunnittelusta nykyiseen Mastontie-Käyräkujan liittymään kolmen suunnitellun kiertoliittymän lisäksi. Ilmoituksen jättäjä pitää ko. liikenneväylää tärkeimpänä väylänä Vuorentaustan alueella ja pitää siksi tärkeänä saada kierotliittymä ko. kohdalle.

 

 Vastine muistutukseen 7

 

 Muistutuksessa tarkoitettu Mastontien-Käyräkujan liittymä on nähtävillä olleen katusuunnitelma-aineiston ulkopuolella.

 

 

 Yhdyskuntatekniikan päällikkö täydensi edellä olevaa selostusta muistutuksella 8 ja vastineella muistutukseen 8.

 

 Muistutus 8

 

 Muistutuksessa on esitetty ulkoilureittilisäyksenä yhteyttä Lamminpää-Horha-Ikuri - reitiltä Pohjajärven laskuojaa seuraten ja leikaten Ulkoilureitin 1, josta edelleen uuden koulun/päiväkodin kiertäen Mesikujalle saakka Elämänlähteen­tien päähän. Perusteluna on, että reitti mahdollistaisi alueen pohjoispuolella asuvien pääsyn ulkoilureittiverkostoon.

 

 Pohjajärven laskuojaa sivuavalle alueelle esitetään tehtäväksi riittävän leveä (5 m tai enemmän) hiekkapohjainen niitty, jolle talvella ajettaisiin hiihtoväylä. Niityn ja asutuksen välissä voisi muistutukseen mukaan olla ympärivuotisesti ylläpidettävä kivituhkapohjainen kevytliikenneväylä, joka olisi osa koko uutta asuinaluetta kiertävää ulkoilureittiä. Niittykaistan lisäksi  perustettaisiin mahdollisimman paljon niittyjä kaikkialle, mihin se on mahdollista. Tämä lisäisi luonnon monimuotoisuutta ja vähäisestä hoitotarpeesta johtuen alentaisi merkittävästi ylläpitokustannuksia nurmikkoalueisiin verrattuna.

 

 Muistutuksessa esitetään myös, että uusi ulkoilureitti perustettaisiin uuden ja vanhan asuinalueen väliselle viherkaistalle, jotta suunniteltavana olevan eteläisen kaava-alueen tulevat asukkaat ja nykyisin vanhalla asuinalueella asuvat pääsivät helposti hyödyntämään ulkoilureittiverkostoa. Tämä olisi osa uutta asuntoaluetta kiertävää reittiä. Ihanteellista olisi, jos tämäkin voitaisiin toteuttaa kuten Pohjajärven laskuojan varteen esitin. Tuo on kuitenkin seudullisesti tärkein reitti, joka mahdollistaa yhteyden Länsi-Tampereelta Nokian ja Ylöjärven harjun ulkoilureiteille, joten kivituhkapohjainen kevytliikenneväyläkin tähän riittäisi. Reitti on esitetty Pyykkärintien itäpuolelta Hatolantien yli edelleen kohti etelää.

 

 Muistutuksen mukaan Savitien jatkeella on vanha kärrypolku, joka suuntautuu Pohjajärven laskuojalle ja myös siitä eteenpäin. Tämä on nykyisin yksi käytetyin kulkuväylä mm. koirien ulkoiluttajille alueen länsipuoliseen metsään. Uudelta Hatolantien jatkeelta kohti Savitietä on vanhaan asuinalueeseen rajoittuva syvä kokoomaoja, joka kääntyy länteen Savitien jatketta seuraten ja ulottuen Pohjajärven laskuojalle saakka. Muistutuksessa esitetään, että myös tämän ojan varteen pitäisi saada kunnon ulkoilureitti.

 

 Vastine muistutukseen 8

 

Muistutuksessa 8 ehdotetaan ulkoilureittejä toteutettaviksi kohtiin, jonne asemakaavassa ei ole merkitty ulkoilureittiä. Katusuunnitelman ulkoilureitit on suunniteltu voimassa olevan asemakaavan mukaisesti. Katusuunnitelmavaiheessa ei voida enää toteuttaa asemakaavasta poikkeavia linjauksia, vaan suunnitelman tulee ulkoilureittienkin osalta olla asemakaavan mukainen. Asemakaavasta ei sen nähtävilläoloaikana ole tehty muistutuksia.

 

Pohjajärven laskuojan varteen esitetty ulkoilureitti ja Pyykkärintien itäpuolelta etelään esitetty ulkoilureitti on myös osittain nähtävillä olleen katusuunnitelman ja voimassa olevan asemakaavan ulkopuolella. Savitien päästä esitetty reitti on voimassa olevan asemakaavan ulkopuolella sekä osin nähtävillä olleen katusunnitelman ulkopuolella. Reittiehdotukset kannattaa tuoda uudelleen esiin alueen eteläosan kaavoituksen nähtävilläolojen yhteydessä.

 

Lisätiedot Suunnitteluinsinööri Jani Heikura, p. 050 384 8382, jani.heikura@ylojarvi.fi

 

Liitteet - katusuunnitelmaehdotus

 - sijaintikartta

 - kustannusarvio katusuunnitelma

 - kustannusarvio valaistus

 

Oheismateriaali - muistutus 1

 - muistutus 2

 - muistutus 3

 - muistutus 4

 - muistutus 5

 - muistutus 6

 - muistutus 7

 Yhdyskuntatekniikan päällikkö täydensi oheismateriaalia muistutuksella 8.

 

 Esittelijä täydensi teknisenä korjauksena, että suunnitelmaehdotusta vastaan on jätetty 8 kpl muistutusta.

 

Esittelijä Yhdyskuntatekniikan päällikkö Ari Jokihaara

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää,

1. hyväksyä muistutuksiin tehdyt vastineet ja hylätä tehdyt muistutukset,

2. hyväksyä nähtävillä olleet katusuunnitelmat ja

3. merkitä tiedoksi kustannusarvion.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 -----

 

 Kaupunginhallituksen varaedustaja Jenni Kiiskinen poistui kokouksesta klo 19:51 pykälän käsittelyn aikana.

 

 Jäsen Janne Pajunen poissa kokouksesta klo 19:53 – 19:54 pykälän käsittelyn aikana.