Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 160



 

Tampereen kaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen seutuvertailu 2022

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 12.12.2023 § 160  

38/12.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Matti Hursti

 

Seututiedon tuottaminen ja ylläpitäminen yhteistyön keskeisissä teemoissa on olennainen osa seututyöryhmien työskentelyä.

 

Seutuvertailut kokoavat yhteen Tampereen kaupunkiseudun kahdeksan kunnan esi- ja perusopetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen keskeiset tunnusluvut. Tampereen kaupunkiseudulla on tehty nykymuotoisia seutuvertailuja vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa käytettävät talous- ja toimintatiedot on kerätty kaupunkiseudun kunnilta keväällä ja kesällä 2022. Lisäksi lähteinä on käytetty Kuntaliiton, Tilastokeskuksen ja Opetushallituksen tietoja. Vertailut on valmisteltu Tampereen kaupungin suunnittelija Henrik Hiekkataipaleen johdolla ja tiiviissä yhteistyössä opetuksen, varhaiskasvatuksen ja lukiokoulutuksen asiantuntijoiden kanssa.

 

Seutuvertailujen kokoaminen voidaan tunnistaa oppimis- ja kehittämisprosessiksi, joka rakentaa syvällisempää ymmärrystä palveluista ja tulevaisuuden tarpeista sekä auttaa kehittämään toimintaa edelleen. Seutuvertailut toimivat tietopankkina myös päätöksenteossa esimerkiksi kuntien talousarvioita valmisteltaessa. Vertailuja on päättäjien pyynnöstä kehitetty niin, että ne sisältävät myös kuntakohtaiset toimenpidesuositukset.

 

Vuoden 2022 tulosnostot

 

Varhaiskasvatus ja esiopetus:

-          Varhaiskasvatusikäisten lasten määrä pysyi edellisvuoden tasolla.

-          Syntyvyys koko maassa laski edellisvuodesta ja tämä näkyi myös varhaiskasvatusikäisten määrässä seudullisesti. Vuosi 2021 oli syntyvyyden osalta poikkeuksellinen ja vuonna 2022 syntynyt uusi ikäluokka oli edellistä pienempi lähes jokaisessa seutukunnassa. Syntyvyyden laskua tasoittaa seudullinen muuttovoitto.

-          Osallistumisaste varhaiskasvatuspalveluihin nousi hieman viime vuonna. Se on jatkumoa pitkään jatkuneelle kehityskululle. Myös alle 3-vuotiaiden osallistumisaste kasvoi.

-          Varhaiskasvatuksen kustannustaso nousi edelliseen vuoteen nähden. Nousua selittää henkilöstömenojen kasvu.

-          Toteutuneen hoitopäivän hinta nousi edelliseen vuoteen nähden.

-          Keskimääräinen lapsikohtainen asiakasmaksu pysyi ennallaan.

-          Palvelusetelin käytön lisääntyminen on jatkunut seudulla, ja kasvu voimistui vuonna 2022.

-          Esioppilaiden lukumäärä on laskenut kaupunkiseudulla yhteensä noin 180 oppilaalla lukuvuonna 2022-2023 edelliseen lukuvuoteen nähden

-          Esiopetusta täydentävän toiminnan osallistumisosuus on yli 90 %.

 

Oheismateriaali      

-          varhaiskasvatuksen seutuvertailu 2022

-          esi- ja perusopetuksen seutuvertailu 2022

 

Esittelijä Sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Kasvatus- ja opetuslautakunta merkitsee tiedoksi vuoden 2022 Tampereen kaupunkiseudun kuntien varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen seutuvertailun. 

 

Päätös Hyväksyttiin.