Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ylöjärven kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://ylojarvi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lapsi- ja nuorisoneuvosto
Pöytäkirja 12.09.2023/Pykälä 29


Rundi esittely

 

Liikkuva nuorisotyö Ylöjärvellä / Rundi

 

Lapsi- ja nuorisoneuvosto 12.09.2023 § 29  

    

 

 

Seloste Rundi on nuorisopalveluiden liikkuvan nuorisotyön käytössä oleva matkailuauto, joka toimii liikkuvana nuorisotilana. Rundin tavoitteena on nuorisotyön näkyvyyden lisääminen nuorten vapaa-ajalla.  Rundiin voi tulla esimerkiksi hengailemaan, kahvittelemaan tai pelaamaan lautapelejä. Kesäisin mukana on myös erilaisia piha-aktiviteetteja.

Rundi liikkuu koko Ylöjärven alueella, esimerkiksi koulujen pihoissa ja puistoissa. Rundin voi myös toivoa tulemaan omille toivepaikoille somen tai puhelimen välityksellä. Rundin pääkohderyhmä on yli 13-vuotiaat nuoret, mutta kaiken ikäiset ovat tervetulleita moikkaamaan Rundilaisia.

Rundin liikkeistä tiedotetaan Rundin somekanavissa.

Nuoriso-ohjaaja Sohvi Sorsa ja erityisnuorisotyöntekijä Sofia Sulkakoski esittelevät neuvostolle Rundia ja liikkuvan nuorisotyön toimintaa.

Oheismateriaali -     Rundi / Liikkuvan nuorisotyön esittely

-          tilastotietoa vv 2021-2023

 

Päätösehdotus Keskustellaan asiasta ja kirjataan ylös mahdolliset toimenpide-ehdotukset.

 

Päätös Keskustelun jälkeen todettiin liikkuvan nuorisotyön toiminnasta, että Rundi on erittäin tärkeä matalan kynnyksen kohtaamispaikka nuorille ja sen jatkosta on huolehdittava.

 --------